Näin viime yönä unta, että kävelin työelämästä tuttujen ihmisten kanssa Finlandiatalon takaa parkkipaikalta kohti Mannerheimintietä. Maassa oli parin sentin lumikerros eikä minulla ollut kenkiä. Jalkojani ei paleltanut, mutta pelkäsin, että muut huomaavat paljaat jalkani. Olin hukannut kenkäni. Tietenkin asia tuli ilmi ja yritin pitää Soilea hiljaisena, ettei hän kailottaisi kaikille asiasta. Meidän piti mennä Johanneksen kirkkoon häihin ja olin hankkinut lahjaksi kauniin huntumaisen, oranssinruskean kukkalaitteen. Sitten tajusin, ettei häihin viedä kukkia.
 

 
En mennyt niihin häihin – nyt oltiin siis tietysti jo ihan eri maisemissa, Savonrannalla – eikä minulla ollut paikkaa missä yöpyä. Kaikki sukulaiset ja perheenjäsenetkin olivat vaivautuneita, kun kyselin majapaikkaa. Minun piti jäädä sinne nimittäin koko talveksi. Sitten tulin yksin ulos kirkosta ja kommentoin alttaritaulua jollekin seurakunnan töissä olevalle miehelle, joka seisoi kirkon portailla oikealla puolella.

Sen jälkeen istuin ravintolassa, vasemmalla oli metelöivä seurue. Pöydässä vieressäni oli nuori mies, jonka huomasin muistuttavan eilisen uuden tv-sarjan Peaky Blindersin fiksua, mutta ahdistavantuntuista Thomasia. Ravintolasalin vastakkaisella puolella istui tarjoilijoita taittelemassa lautasliinoja ja pitämässä silmällä asiakkaita. Tämä ”Thomas” heitteli, aina kun henkilökunnan silmä vältti, pieniä posliinilautasia takkinsa sisältä seiniin ja päin ihmisiä. Minä yritin saada häntä lopettamaan. Ravintolan henkilökunta ei älynnyt syyllistä, vaan syytti kaikkia muita asiakkaita tästä häiriköinnistä ja lähetti syyttömiä ulos.

Mutta vieressäni istuva nuori mies istui vain tyynenä ja hymyili. Ja sitten hän kaivoi taas takkinsa taskusta jotain: nyt se oli lautasliina, joka muuttui posliiniseksi ja räsähti rikki vastapäiseen seinään. Sitten tapahtui vielä jotain ja sitten heräsin.
”Herääminen on laskuvarjohyppy unesta.
Tukehduttavasta pyörteestä vapautuneena
matkamies vajoaa päin aamun vihreää vyöhykettä.”
kirjoittaa runoilija Tomas Tranströmer.
 
Unien opissa
Uni kannattaa pitää tarkasti mielessä herätessä. Olen lukenut psykiatri Markku Siivolan kirjaa ”Unien opissa” . Siivola selittää, kuinka unet antavat ihmiselle selkeän totuuden, jos omia unia arvostetaan ja niiden annetaan avautua. Hänen mielestään unia ei voi tulkita, vaikka unet käyttävät symbolikieltä ja valaisevat myyttien yhteistä maailmaa. Unen keihäs ei ole miehen, eikä malja naisen, sukuelin. Unet ovat monimutkaisempia.
Unet antavat ihmiselle mahdollisuuden totuuden oivaltamiseen ja ymmärtämiseen. Ne ovat valtava voimavara, koska ne ovat pelkästään totuudellisia: ”Ne toimivat tietoisen käsitteellisen ajattelun tuolla puolen”, kirjoittaa Siivola.
Hän siteeraa Erich Frommia: ”Uskon unien symbolisen kielen olevan juuri sen yhden vieraan kielen, joka meidän kaikkien täytyisi oppia. Sen ymmärtäminen tuo meidät kosketuksiin ihmiskunnan viisauden lähteen kanssa; myytin lähteelle.”
Ja satujen lähteelle. Voisin lisätä listaan myös eläinkunnan viisauden, koska kuten on yleisesti tiedossa: kukaan ei ymmärrä unia niin kuin älykäs ja uskollinen mäyräkoira, joka ymmärtää kaikki vivahteet –  no, kylläkin ihan kaikesta. Tuntuu että koira nukkuu isännän kanssa samaa unta, koska sen naama on jo heti herättyä niin täynnä ymmärrystä ja viisautta.

Unien ymmärrystä ryhmässä
Siivola kannustaa tavallisia ihmisiä kokoamaan uniryhmän, jossa kuka tahansa voi rauhassa ja täysin keskittyneenä kertoa oman unensa. Muut kuuntelevat ja eläytyvät kertojan uneen. Ryhmässä ihmisen on mahdollisuus itse oivaltaa unensa vertauskuvien kiinteä yhteys omaan elämäntilanteeseensa. Unien avautuminen voi olla kokemus, josa unennäkijä ymmärtää unen olevan osa itseään. ”Silloin unikuvien käsittämättömyys ja vieraus katoavat,” sanoo Siivola, ”unet kuvaavat unennäkijää ja hänen elämäntilannettaan äärimmäisen luovalla ja tarkalla tavalla. Se prosessi on eheytymistä, kokonaiseksi tulemista.” 
Siivola sanoo, että kaikki pystyvät ymmärtämään unensa, eikä uniinsa uppoaminen ole vaarallista, vaan päin vastoin. Hän kannustaa ihmisiä muistamaan omat unensa, kirjoittamaan ne ylös, kertomaan niistä yksityiskohtaisesti. Tunnelmat, värit, paikat, ihmiset, yksityiskohdat ovat kaikki tärkeitä ymmärryksen avaimia. Unien ymmärtäminen on varmasti erinomaista arkiterapiaa ja luotetussa ryhmässä unien jakaminen on ollut luontevaa aina. Siivola sanoo, että unia voivat ymmärtää kaikki, jotka ymmärtävät runoja.
Runoilija Tomas Tranströmer kirjoittaa lisää heräämisestä:
”Ja hän
vajoaa päin kesää, hänet lasketaan
sen häikäisevään kraatteriin, alas
läpi vihreänkosteitten aikakausien kerrostumien,
jotka värisevät aurinkoturbiinin alla. Niin tämä
hetken lävistävä pystysuora matka pysäytetään, ja siivet levittäytyvät
sääksen levoksi yli virtaavan veden.
Pronssikautisen torven
rauhaton ääni
riippuu pohjattoman yllä.
Päivän ensimmäisinä tunteina tietoisuus voi sulkea sisäänsä maailman
niin kuin käsi tarttuu auringonlämpimään kiveen.
Matkamies seisoo puun alla. Avautuuko, kun
hän on syöksynyt läpi kuoleman pyörteen,
suuri valo hänen päänsä päällä”
 
Ihmisen pitäisi elämänsä aikana oppia ja kasvaa itsekseen, tulla sellaiseksi joka on. Minusta tuntuu että ”itse” on hyvin pieni.

 
Unet ja unelmat ovat samasta maailmasta: Tässä Lumikin laulu lauantain kunniaksi:
https://www.youtube.com/watch?v=KlUbWNpg1os
Walt Disney: Lumikki ja seitsemän kääpiötä.
 
Lähteet:
Markku Siivola: Unien opissa.2008. Kirjapaja.
Tomas Tranströmer: Preludi. Kootut teokset.1954 -2004. Suomentanut Caj Westerberg. 2011.Tammi.
Josephine Poole, Angela Barrett: Snow White. 1991. Alfred A. Knopf Inc.
Kuvat:
Ulla-Maija Rouhiainen:
Luolaleijona, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki
Yksityiskohta Savonrannan kirkon alttarimaalauksesta (Niko Makkonen 1903)
Rippikuva Savonrannan kirkolta 1968, Milja Suhosen Facebook-postaus 2016
Tekstiä Markku Siivolan Unien opissa-kirjasta.
Angela Barrett: Snow White and seven little men
Linkki ja kuva: Peaky Blinders. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/24/peaky-blinders-gansteriklaani