Ullis R. Urgent

Minä rakastan M.A.Nummista

 

 

“Olen nähnyt M.A. Nummisen kirjastossa, ihanaaa! Voi jopa nähdä kuinka äly (ilo) siellä välähtää. Vasta itseä, voi pitää fiksuna, kun M.A. Nummisen on nähnyt kirjastossa!” Kuvassa kohtaamiseni Mauri Anteron kanssa Kansalliskirjaston aulassa vuonna 2018.

“Miten kukaan jaksaa esittää M.A. Nummista koko ikänsä!? puuskahti ystäväni, kun kerroin, että luin M.A. Nummisen muistelmat. Mutta asia onkin niin, ettei M.A. olekaan pelkkä rooli. Vilpittömämpää ja aidomaa taiteilijaa ei ole olemassaan, siitä todisteena on jo taiteilijan naurava naama. M.A. Numminen on M.A. Numminen ja isänmaa saa olla hänestä ylpeä. Kun luin kirjan, huomasin kuinka paljon M.A. Numminen on ollut läsnä elämässäni tärkeänä kulttuurivaikuttajana. Nuorena oppii sellaisilta ihmisiltä, jotka uskaltavat poiketa konventioista ja tuovat uutta ilmaisua ja ajattelua rohkeasti kaikkien kuuluville.

M.A. Nummisen muistelmat Kaukana väijyy ystäviä. (Docendo 2020). Tässä hieno kirja, ooostakaaa, ooostakaa!  Docendo verkkokauppa.

Vaikka M.A. NUmminen oli undergroundin miehiä, viesti ei jäänyt salaisuudeksi.  Voiko noin sanoa? Voiko noin laulaa? Voiko noin kirjoittaa?  Kyllä voi, sanoivat minulle mm. The Beatles, Pentti Saarikoski, Muksut, ja M.A, Numminen. Kun ensimmäisen kerran kuulin kuulun falsetin, se oli Jenkka Hevosen puhdistamisesta  Radiosta kuului silloin tällöin myös Naiseni kanssa Eduskuntatalon puistossa.  Siitä biisistä en silloin kovin paljon välittänyt, mutta hevosenpuhdistusjenkassa oli riemua. Se sisälsi hillitöntä uusrahvaanomaista huumoria, jota ymmärsin jo perussivistykseni ansiosta. Olen sentään suomalainen maalaistyttö.

Kiellettyä kieltä, siivotonta, kerrassaan.

Radio ei soittanut  tietenkään kiellettyjä kappaleita, joita Nummisella on listallaan useita, mm. Nuoren aviomiehen on syytä muistaa ja Jenkka ulkosynnyttimistä. Aika lapsellista undergroundia, Suoraan opaskirjasta, mutta aikaansa sijoitettuna tietysti ennenkuulumatonta, sananmukaisesti. Nummisen koko nuoruuden tuotanto oli ollut skandaalia ja sehän on ollut kivaa pojista ja monista tytöistäkin. Kirjassa kerrotaan ystävyydestä, yhteisistä luomisprojekteista, esiintymisistä ja ryyppäämisestä monen nyt klassikoiksi tulleen henkilön, esimerkisi Unto Monosen, Baddingin ja Toivo Kärjen kanssa.  Numminen kirjoittaa ihastuttavalla tavalla vaimostaan Sirpasta ja myöhemmin rakkaudestaan Helenasta. Hänen naisensa ovat olleet mukana projekteissa ja rakastuminen Helenaan on niin miehuullista kerrontaa, etteivät siihen monet äijäkertojat pysty. Juttu on niin totta.

Kukunmäen päällä

Medän kotimme oli korkealla mäellä – Kukunmäellä, ja kun me lapset menetimme sen, epäviralliseksi kotiseutulauluksemme tuli M.A.Nummisen Kotiharjun päällä. Laulamme sen joka kesä muutamaan kertaan “Jo valkenee kaukainen ranta ja koillisest´aurinko nousee” jälkeen. Lastenlaulujen kokoelma Iso mies ja Keijukainen, on myös edelleen rakas. Osaamme kaikki ulkoa Valtavan jäniksen.

Olen ostanut oman Suomen Talvisota 1939-1940 -levyni vuonna 1974. Sitä ennen biisejä kuuntelimme kelamankalla.

Toinen tärkeä nuoruuden levy on Suomen Talvisota 1939 -1940. Osaan koko levyn ulkoa. Tässä kuuluisa Kekkonen Rock

Elämäkerrassa on vaikka mitä kivoja muistoja noilta ihmeellisiltä vuosilta, kun Suomi oli vasta 50-vuotias, sodasta oli 30 vuotta, maaseutu tyhjeni ja kun puoli miljoonaa suomalaista muutti Ruotsiin. Uusrahvaanomaisuus oli silloin rohkeaa, koska suurin osa nuorisosta oli maalla syntynyttä ja jo syntyjäänkin rahvaanomaisia. Undergroundin kieli oli alatyylin, englannin ja sivistyssanakirjan sekoitusta, jota Numminen kavereineen, mm. Jarkko Laineen, Markku Inton ja Baddingin kanssa loihtivat lyriikaksi. Rohkeita tekstejä on mm. Aamurusko-lehden Talvisota -numerossa ilmestynyt Jahtihaukkojen Komentosanat vuonna 1969. Katsokaa sivu 193.

Kaukana väijyy ystäviä

Elämäkerta kertoo tarkasti M.A.Nummisen elämästä, hänellä täytyy olla aika laaja kotiarkisto. Joskus nekin muistiinpanot joutuvat Kansallisarkistoon tai Kansalliskirjaston kokelmiin, mutta onneksi me aikalaiset olemme saaneet nyt tämän kirjan. Siellä on paljon kovaakin kamaa, Numminen osasi soluttautua kaiken maailman toimikuntiin ja pokkana osallistua hallintoon ja päätöksen tekoon. Ihmiset eivät aina tienneet onko hän tosissaan vaiko ei – mitäs mieltä te olette? Nummisen taide suuntautui undergroundin lisäksi ja ohella filosofiaan ja punkiin. Esa Saarisesta tuli tärkeä ystävä moneen projektiin.  Klassisen musiikin ystävät rakastavat Nummisen Schubert -liedejä. Heidenröslein Goethen sanoin kuullostaa ihan mukavalta. Numminen on säveltänyt monia teoksia, mm. otteita Suomen Tietokirjailijoiden säännöistä, joita olen saanut olla kuulemassa. Jazz on Nummisen erikoisrakkaus, hänen kirjansa Jazzin Meining -kertoo jo varhain alkaneesta harrastuksesta. Hän soittaa useita soittimia, rumpunaan hän käyttää vanhan Helsingin Puhelinluettelon Keltaiset -sivut osaa. Se on jo harvinaisuus, koska kuten tiedämme, Puhelinluettelot ovat keräilyharvinaisuuksia.

Muiden säveltämiä hittejä, joita kuulijat rakastavat Nummisen esittäminä ovat tietenkin Kissa vieköön, Helga-neiti, Kumipallona pompin, ja niin edelleen. Nykylapset tykkäävät vanhoista lauluista ja tämä on monelle pienelle mieleen:  Auto synnyttää

Nummisen ura Ruotsissa ja Saksassa on vertaansa vailla ja siitä saa käsityksen vasta luettuaan siitä tässä kirjassa.

Numminen on 80-vuotias kansallisaarre. Se ilon ja älyn määrä, jota olemme Nummiselta saaneet osaksemme, vertautuu valtakuntamme parhaimpien kansallisten taiteilijoiden elämäntyöhön ja kokonaistaideteoksiin. Eikä Numminen ole vielä edes lopettanut – päinvastoin!

Tässä Nummisen komea tulkinta Wittgenstainin Tractatukesta.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*