Kävimme eilen mielenkiintoisen noin tunnin keskustelun opetusministeri Anderssonin kanssa julkisesti Twitterissä. Olimme samaa mieltä siitä, että panostuksia opinpolulle tarvitaan. Panostukset lapsiin ja nuoriin ovat elintärkeitä Suomen tulevaisuuden kannalta. Kehittämisessä on tärkeintä ottaa jokainen lapsi ja nuori huomioon yksilönä.

Mistä olimme eri mieltä oli se, että miten hyvin tämä oppivelvollisuuden mekaaninen parantaminen osuu tähän ongelmaan. Kuten ministerillekin totesin, Suomen hallituksen ajamalla laajennetulla oppivelvollisuudella Suomi on nyt ottamassa valitettavaa irtiottoa pohjoismaisesta koulutusrintamasta ja siirtymässä Turkin ja Romanian maiden systeemiin, jossa valtio tietää vanhempia ja nuorta paremmin. Luottamus hyvä, pakko paras.

Vastarinta koulupakkoa kohtaan on opettajien keskuudessa valtava. Tämä tuli selväksi opettajien lähettämistä terveisistä Twitteriin ja myöhemmin sähköpostiini. Ilmeisesti tämän vuoksi hallitus ei halua edes kuulla heidän mielipidettään vaan mennään OAJ:n taakse, joka ei ole tehnyt asiasta mielipidekyselyä opettajien keskuuteen. Siis opettajat, jotka tietävät ja vastaavat perusarjen pyörittämisestä on tästä unohdettu. Miten tämä on edes mahdollista?

Peruskoulusta valmistuu vuosittain jopa 6000 nuorta, joilla ei ole riittäviä perustaitoja toisella asteella opiskeluun. Vuoden 2019 tietojen mukaan 99,3 % peruskoulun päättäneistä haki jatko-opintoihin. Lopulta noin 15 % ikäluokasta jää ilman toisen asteen tutkintoa. Syyt keskeytykseen ovat usein väärä alan valinta, henkiset ongelmat tai oppimisvaikeudet. Pakottaminen ei ratkaise yhtäkään näistä haasteista.

Koulupakon 129 miljoonan euron vuosittaisista panostuksista yli 80 prosenttia menee oppimateriaaleihin ja koulumatkatukeen. Panostukset eivät liity tuen tarpeeseen, itse oppilaisiin, vaan materiaalikuluihin. Siis myös hyvätuloisten perheiden taloudelliseen tukemiseen.

Näillä euroilla voisimme nykymallissakin taata nuoria kiinnostavat joustavat ja yksilölliset opiskelumahdollisuudet esimerkiksi oppisopimusta käyttäen. Mutta ennen kaikkea panostukset yksilölliseen tukeen riittävän varhain, esimerkiksi varhaiskasvatukseen, takaisivat lapsillemme parhaat eväät edetä koulupolulla.

Todennäköisyys nuoren oman potentiaalin saavuttamiseen kasvaa nuorten vahvuuksia tukemalla ja heihin uskomalla. Luottamalla nuoren ihmisen kykyyn ottaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan rakennetaan samalla Suomea, jossa on mahdollisuus elää ja yrittää omaehtoisesti. Ei pakottamalla.