Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo

Jättääkö hallitus Keski-Suomen väylähankkeissa marginaaliin?

Väylävirasto julkaisi 26.1.2022 kauan kaivatun investointiohjelmansa vuosille 2022-29. Investointiohjelma on keskeisin osa valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa ja sitä päivitetään vuosittain.

Keski-Suomen osalta investointiohjelma sisälsi ison pettymyksen. Keski-Suomelle tärkeät hankkeet loistavat ohjelmassa poissaolollaan. Muun muassa Keski-Suomen liiton kriittinen mutta perusteltu lausunto investointiohjelmasta on jätetty huomioimatta. Hyvää on, että listalta löytyvät edes vt4:n pienet perusparannukset Joutsassa, Toivakassa ja Oravasaaressa.

Investointiohjelman listalla ei ole meille tärkeää Tampere-Jyväskylä rataosuutta. Mieleeni on mm. painunut hallituspuolueen edustaja Honkosen hehkutus siitä, kun aikanaan kehittämisraha (18 me) varmistui Jyväskylä- Tampere- välille. Tuolloin hän hehkutti Keskisuomalaiselle, että ”tämä mahdollistaa myös sen, että 140-170 miljoonan rakennushanke voi alkaa jo tämän vaalikauden aikana”.

Eipä taida mahdollistaa.

Listalle ei esimerkiksi myöskään päässyt valtatie 4:n parantaminen Vaajakosken kohdalla (kustannusarvio 158 miljoonaa euroa), vaikka myös investointiohjelmassa se on nostettu viiden isoimman kehittämishankkeen joukkoon, jotka voisivat olla mukana investointiohjelmassa, mikäli talouskehys sen mahdollistaisi.

Peliä toki ei vielä ole menetetty. Nyt julkaistu investointiohjelmaa voisi luonnehtia viranomaisen ruokalistaksi siitä mitä hankkeita on tarjolla toteutettavaksi, mutta ohjelma ei ota kantaa siihen mitkä pitäisi toteuttaa. Asiakirja noteeraa vain sen ovatko hankkeet valmiutta toteutettaviksi, eli onko suunnittelu riittävän pitkällä. Päätöksenteko jää hallitukselle tulevan syksyn budjettiriiheen.

Nyt punnitaankin maakunnan hallituspuolueiden edustajien veri ja pitääkö vaalikauden alussa tehdyt lupaukset. Löytyykö vääntövoimaa yhteisten tärkeiden liikennehankkeiden edistämiseksi edes tämän Vt 4 Vaajakosken osalta. Vai jääkö Keski-Suomi pysyvästi nykyisen vasemmistohallituksen liikennepolitiikassa marginaaliin?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*