Veera

Tyttö ja ahmiva kissa

Kuva: Karisto
Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa. Karisto 2017. Kuvitus Teemu Juhani. 46 s.
Magdalena Hai on maskulainen kirjailija, joka on suuntautunut fantasiaan. Kurnivamahainen kissa on lapsille suunnattu kirja, jossa on mustavalkokuvitus.
Kirja kertoo pienestä tytöstä, joka kohtaa kaikkea mahdollista ahmivan kissan. Tyttökin päätyy kissan vatsaan ja siellä hänelle selviää, miksi kissa syö mistään piittaamatta kaiken. Kissa ei tyydy pelkkään ruokaan, vaan ahmii kitaansa koko maailman.
Tyttö tapaa kissan mahassa sen ilkimyksen, joka on tehnyt kissasta koko maailmaa uhkaavan suursyömärin. Enempää ei voi kertoa paljastamatta liikaa.
Kirja on opettavainen satukertomus, jonka opetusta ei ole piiloteltu minkään hienovaraisten vihjeiden ja vertauskuvien joukkoon. Se tarjoillaan erittäin osoittelevasti ja tungetaan lukijan kurkusta alas niin, että mitään oivaltamista ei tarvita. Aikuislukija ainakin arvaa teeman jo varhaisessa vaiheessa, mikä syö lukuintoa, vaikka aihe onkin sinänsä hyvä ja tärkeä.
Vaikka kirjan mittaan tapahtumat kehittyvät pitkään huolestuttavaan suuntaan, tyttö ja kissa saavat lopulta ratkaistua ahmimisongelman. Mustavalkokuvitus on näyttävä ja omaperäinen ja tekee kirjan kiehtovammaksi. Harmi kyllä, kustantajan sivuilta ei löytynyt näytettä kirjan kuvituksesta, sillä se on tämän satukertomuksen ehdoton valtti.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*