Veera

Brasilia tavoittelee kultaa ilmailu-5-ottelun naisten sarjassa

Brasilian Mayra Soares da Silva voitti korikapllon käsittelyn ja johtaa kokonaiskilpailua.

Ilmailu-5-ottelun MM-kilpailut jatkuivat Tikkakoskella. Sunnuntaina ohjelmassa oli kalpamiekkailu ja maanantaina koripallon käsittely. Miekkailun naisten sarjassa piikkipaikalle oli tungosta. Peräti neljä naista sai yhtä hyvät pisteet.

Parhaaseen tulokseen eli neljääntoista voittoon ylsivät Ukraina Jelizaveta Zenona, Ecuadorin Laura Quinteiro, Brasilian Mayara Soares da Silva sekä Espanjan Andrea Fernandez. Kukin sai 1062 pistettä. Tuhat pistettä sai kolmellatoista voitollansa Ukrainan Katerina Zhunikivska.

Suomen Heini Pelto oli heti seuraavana 12 voitollaan. Saman tuloksen saivat myös Brasilian Ellen Caroline da Souza ja liettuan Vaiva Pestininke. Heidän pistepottinsa karttui  938 täpällä.

Kolmen lajin jälkeen Pestininke johti kokonaiskilpailua, Soares da Silva ja da Souza vanavedessään. Pelto oli päätynyt sijalle kymmenen.

Espanjan Rocio Sosa oli toiseksi paras koripallon käsittelyssä.

Kisan avaussuorituksen teki Espanjan Rocio Sosa. Hänen esityksensä oli varsin sujuva ja hän sai hyvät pisteet, 758. Koripallon käsittelyssä neljäntenä suorituksensa aloittanut Pelto teki nopeusosiossa hyvän ajan 1.08,1. Kun hän lisäksi onnistui kahdestakymmenestä vapaaheitostaan kymmenessä ja otti koriskilpailussa kakkospaikan 734 pisteellä, suomalaisyleisö hihkui.

Brasilian da Souza päihitti Pellon onnistuneiden vapaaheittojen määrässä, mutta osioiden yhteispisteet eivät riittäneet ohittamaan Peltoa. Liettuan Ieva Mazlekaite teki paremman ajan, mutta vapaaheitot sujuivat kehnommin.

Sinne meni! Suomen Heini Pelto onnistui vapaaheitoissaan.

Päivän nopein oli Brasilian Soares da Silva, joka suoriutui tehtäväradasta ajassa 1.05,8. Hän viimeisteli laivoiton onnistumalla kahdessatoista vapaaheitossa. Voittopisteet olivat suuruudeltaan 848.

Neljän lajin jälkeen Brasilialla oli kaksoisjohto. Mayara Soares da Silvalla oli koossa 3570 ja Ellen Caroline da Souzalla 3344. Liettuan Vaiva Pestininke oli kolmantena 3271 pisteellä. Pelto oli kavunnut tuostilastoissa kuudenneksi. Hänen pistesaaliinsa ennen päätöspäivää oli 2843.

Naisten joukkuekilpailussa Brasilialla on vankka johto, 6943 pistettä. Liettua on toisena 6093 pisteellä ja Ukraina on kolmas 5733 pisteellä.

Brasilian Ellen Caroline da Souza on kokonaiskilpailussa toisena.

Kommentit (1 kpl)

  • Lukija

    Suomen urheilukansaa on hemmoteltu tänä kesänä hyvillä jutuilla, ja tämä on on todella mielenkiintoinen urheilulaji, tosin ei kaikille avoin, mutta vaativa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*