Ines Lukkanen: Taidevandalismi. Avain 2018, 136 s, kuvitettu. Kuva: kustantamo Avain.
Ines Lukkanen on verkossa tehnyt huumorimielessä klassisten taideteosten päälle tällättyjä puhekuplia Taidevandalismi-nimikkeen alla. Näistä sanat suuhunsa saaneista taidepläjäyksistä on Lukkanen koonnut kirjan, jonka Avain on kustantanut.
Useat maalauksiin istutetuista puhekuplista ovat todella nasevia ja melko hyviä on paljon. Väistämättä joukossa on jokunen latteuskin ja suoranainen huti. Yhtä perää lukaistuna tulee mieleen, että kirosanoja olisi voinut olla vähemmänkin.
Ulkoasu kirjassa on oikein hyvä ja aiheeseen sopiva. Se on Timo Nummisen käsialaa.
Lopussa on luettelo teoksista, jotka Lukkanen on puhekuplillaan vandalisoinut. Luettelon olemassaolo on hyvä asia, mutta sen toteutus on huono. Suomalaisia teoksia lukuun ottamatta taideteosten ja nimet ovat pääasiassa englanniksi. Jopa museoita on laitettu englanninkielisinä versioina mallia ”National Museum in Cracow, Poland”.
Anteeksi vain Lukkanen ja Avain-kustantamon kustannustoimittaja, mutta englanti ei ole mikään kaiken alkukieli. Englantilaisten ja muissa englanninkielisissä maissa olevien museoiden ja teosten kohdalla englanninkielistä nimeä on perusteltua käyttää, mutta ei muissa tapauksissa.
Jos alkukieli ei ole englanti, niin yhtä hyvin voisi laittaa teosten nimet suomeksi niin kuin muutama teos onkin tässä luettelossa. Tai sitten sillä alkukielellä, niin kuin muutama teos onkin. Mutta mitään linjaa ei ole. Avain-kustantamon tuotoksilta vain on tottunut odottamaan vähän mietitympää jälkeä.
Eihän tämä mikään vakavasti otettava taidekirja ole, mutta miksi sössiä kiva idea kielipuolisella teosluettelolla, jossa on sellaista höttöä kuin ”Romessa” sijaitsevasta Galleria Borghesesta löytyvä Jacopo Bassanon teos ”The Last Supper”, ja Matthias Grünewaldin nimi kirjoitettu väärin (Grünwald) ja Rubensin ensimmäinen etunimikin on präntätty enkkuversiona Peter eikä alkuperäisversiona Pieter kuten suomalaisessa taidekirjallisuudessa on tapana.
No, eihän tämä ole oikeastaan taidekirja vaan hupikirja. Tästä voi ihan hyvällä omalla tunnolla katsella vain kuvat syventymättä taidehistoriaan sen enempää.