Matti Remes: Periaatteen mies. Tammi 2019, 200 s.
Matti Remeksen tuore Ruben Waara -dekkari kertoo väkivaltaisista tapahtumista Hangossa. Muuan hämäräperäinen liikemies on kirjoittanut muistelmansa ja tämä ei miellytä eräitä yrittäjiä, joiden firmoille koijari on tehnyt verosuunnittelua.
Kuva: Tammi
Muistelmien kirjoittaja haluaa Waaran apurikseen ja henkivartijakseen. Hän uskoo muistelmiensa olevan niin kuumaa kamaa, että henkivartijaa tarvitaan.
Waara joutuu tahtomattaan sekaantumaan Hangon isoisten puuhiin myös siitä syystä, että erään muistelmissa mainitun mahtiperheen, Cavenien, miniä pitää omaa peliään mm. Waaran ex-vävyn kanssa. Ex-vävy sattuu olemaan linnakundi. Miniä taas on tosi-tv-julkkis, jonka hahmo muistuttaa jossain määrin muuatta seurapiiripalstoilla kekkuloivaa tosielämän tosi-tv-julkkua.
Kun kyseisen vaikutusvaltaisen perheen poika kuolee epäselvissä olosuhteissa ja päivänvaloon tulee muutakin keljua, tulee väkivaltaakin lisää. Samaisen perheen nuoren polven edustaja on mukana politiikassa ja hänelle povataan loistavaa uraa. Perheelle on sopinut oikein hyvin, että heillä olisi oma edunvaltaja valtakunnan politiikassa, mutta Hangossa tapahtuvat selkkaukset ovat vaarassa tuhota pojan uran.
Remes osaa säästää taitavasti yllätyksiä kirjan loppupuolelle. Suomalaisissa dekkareissa on monesti ollut liian varhaisessa vaiheessa selvää, a) kuka on murhaaja ja b) miksi ja kohta b on joskus vieläpä ollut aika joutavanpäiväinen, melko epäuskottava motiivi. Niin ei ole tässä. Joitakin vihjeitä tulee matkan varrella, mutta koko kuvio selviää vasta lopussa.
Hiukan hataraa on loppupuolella ylimalkaiset maininnat erään henkilön lääkkeistä. Remes ei ole mikään Agatha Christie, joka hankki rautaisen myrkkytietouden ensimmäisen maailmansodan aikana apteekissa työskennellessään.
Hieman epäuskottavaa on se, että suvun nuori kokoomuspoliitikko, joka on ollut vanhemman polven sätkynukke ja rakentanut uransa sen mukaan kuin käsketään, yhtäkkiä ottaa ohjat tomerasti käsiinsä firmassa ja alkaa klaarata hyvin. On kuin kirjailija olisi halunnut tämän romaanihenkilön tarvittaessa esiin putkahtavalla jämäkkyydellä ja kyvykkyydellä varmistaa omat yhteiskuntasuhteensa, ettei kokoomuslaisissa seurapiireissä närkästyttäisi sepitteellisestä murhatarinasta, jossa on mukana kokoomuslainen sepitteellinen pimeitäkin puolia omaava yrittäjäperhe.
Remeksen dekkari oli oikein viihdyttävä. Se oli myös sopivan tiivis eikä siinä ollut liikaa rikosjuonesta täysin irrallista jaarittelua henkilöiden yksityiselämästä tai yhteiskunnallista paasausta, kuten pohjoismaisissa dekkareissa tuppaa usein olemaan. Myönteistä on myös, että Remes pystyy kirjoittamaan tarinan, jossa tulee ruumiita ilman, että väkivallalla herkuteltaisiin ylettömästi.