Veera

Koskinen ja virkavastuu

Seppo Jokinen. Rottasankari. Crimetime 2020, 368 s.  Kuva: Docendo

Kun koronavirus on rajoittanut menemisi ja tulemisia, kirjallisuuden välityksellä pääsin vierailemaan Tampereella, jossa rikolliset puuhaavat kaikenlaista. Niin paljon ovat rikolliset olleet vauhdissa vuosien mittaan, että Sakari Koskinen joutuu selvittelemään manselaiskriminaalien tekemisiä jo kahdennessakymmenennessäneljännessä kirjassa.

Tampereen ratikkatyömaan takia eräässä taksissa loppuu kärsivällisyys sekä kuljettajalta että kyytiläisiltä. Tilanne kehittyy sellaiseksi, että poliisia kohti ammutaan. Pirkkahalli joudutaan tyhjentämään messuväestä pommiuhkauksen takia.

Ampumavälikohtaus herättää kysymyksiä virkavastuista. Koskinen on yksi vastuunkantajista. Tamperelaisten kiusaksi tapahtumainkulun selvittely annetaan turkulaisille. Turkulaisten luuhaaminen nurkissa perkaamassa tamperelaispoliisien toimintaa ei mitenkään paranna ilmapiiriä.

Eräs messuille osallistunut yritys on kriisin partaalla muutenkin ja pommiuhkaus kiristää firmassa hermoja siinä määrin, että henkirikos nousee asialistalle. Yrityksen toimintakulttuurissa on paljonkin sellaista, mikä ei kestä lähempää tarkastelua.

Poliisit keräävät tietoa tapahtumista ja niihin osallisista. Myös vanha selvittämätön juttu oudosta hiipparista pulpahtelee pintaan.

Jonkin verran sivutaan Koskisen yksityiselämää, mutta onneksi se on pienemmässä roolissa kuin esimerkiksi Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareissa. Ylipäätään en kaipaa rikosromaaneihin loputonta rikostutkijan kotiasioiden vatvontaa. Vanhat kunnon Agatha Christiet ovat pistämättömiä siinä, että niissä epäolenaisuudet ovat minimissä. Sekin mikä näyttää epäolennaiselta, osoittautuu kuitenkin tärkeäksi rikoksen selvittelyssä.

Jokinen tarjoilee dekkarissaan koukuttavasti vihjeitä siitä, mitkä asiat voisivat liittyä toisiinsa, suoraan tai mutkan kautta. Hiipparinkin henkilöllisyys selviää, sillä hän vaikuttaa tapahtumien kulkuun merkittävällä tavalla.

Silti loppuun asti on säästetty pari yllätystä, vaikka jotkin asiat jäävät avoimeksi.

Jokinen kirjoittaa sujuvasti. Tämän kirjan luin lähestulkoon ahmimalla. Piti saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka kenenkin käy. Eikä tämä silti edes ollut paras lukemistani Koskinen-dekkareista, mutta oikein viihdyttävää lukemista työpäivän jälkeen.

Jokinen on ehättänyt jo saada julkaistuksi seuraavankin Koskisesta kertovan rikosromaaninsa Pisara veressä. Luvassa on tuttuun tapaan rkosten raktomista ja poliisien työyhteisön kuvausta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*