Omalla nimellä, suoralla tiellä

Suomi takaisin

Suomi on ajautunut vaativaan yhtälöön. Väestön koulutustaso on laskussa ja syntyvien lasten määrä on pienempi kuin koskaan tasavaltamme aikana. Arviolta vuonna 2030 Suomen korkeasti koulutetun työikäisen väestön osuus on alle EU- ja OECD-keskiarvon. Syntyvien lasten määrän romahdus haastaa nopeasti muun muassa eläkejärjestelmän kestävyyden. Keski-Suomessa väestön määrä kääntyi vuonna 2017 historialliseen laskuun.

Molemmat edellä kuvatut kaksi muuttujaa (koulutustaso, väestönmuutos) ovat olleet tiedossa pitkään. Syntyvyyden lasku oli käynnissä jo päättymässä olevan vaalikauden alussa ja vuonna 2009 tehdyt Pisa-mittaukset osoittivat, että joka kahdeksas 15-vuotias poika ei saavuta Suomessa toisen asteen opintoihin tarvittavaa lukutaitoa.

Nykyisellä kehityksellä Suomi on ajautumassa umpikujaan. Pienentyvistä ikäluokista yhä pienempi osuus saavuttaa osaamistason, jolla voidaan taata riittävä työvoima sekä kasvavalle palvelusektorille että korkean jalostusasteen työpaikkoihin. Työtä olisi tarjolla, mutta tekijät puuttuvat. Lasten elämässä varhain alkava eriytyvä hyvinvointi ja voimistuva eriarvoistuminen vievät Suomen takalukkoon. Tämä kehitys on myrkkyä meille jokaiselle.

Suomessa valtiovalta eli maan hallitus ja eduskunta ovat tehneet kuluneena vuosikymmenenä voimakkaat leikkaukset koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkea-asteeseen. Samalla kutakin koulutusastetta on muutettu tavalla, joka korostaa lapsen ja nuoren kotitausten merkitystä. Viime vuonna tein noin 50 virkamatkaa, joilla kuulin ja kuuntelin arjen ammattilaisten, lasten ja perheiden huolia. Arjessa ei selvitä, mutta päättäjät heittelevät sloganeitaan kadunvarsilla hymyillen. Kehotan päättäjiä tuntemaan tämän maan hyvin erilaiset olosuhteet.

Osassa maata asuntojen arvot tippuvat voimakkaan rakennemuutoksen takia. Toisaalla keskipalkkaisillakaan ei ole mahdollisuutta omaan asuntoon. Asuntopolitiikka on aikaa sitten valjastettu markkinaliberaalille asuntotuotannolle. Esimerkiksi Arava-omistusasunnot tulisi palauttaa Suomeen viipymättä. Nyt julkinen valta halutaan pyyhkiä pois, jotta liiketoiminta voi kuitata voitot kansalaisten ja yhteiskunnan kokonaisedun kustannuksella. Asuntopolitiikka on muutettu tuotantotuista asuntotukiin – unelma omasta kodista on monella nuorella yhä kauempana.

Kun tästä sanon, vallassa olevat puolustautuvat luettelemalla lukemattomia hankkeita, projekteja, pieniä budjetin kohdennuksia sieltä tänne ja tuolta sinne. Tähän antautuu myös kansanedustaja Paloniemi kirjoittaessaan otsikolla ”Eriarvoisuutta on torjuttu Kurttila” (KSML-blogi 22.1.2019). Kiitos otsikosta Aila, haluan sen olevan syvällisesti totta. Uskon, että Sinäkin.

Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen ja ryhmäkokojen suurentaminen, perusopetuksen digi-materiaalikustannusten sälyttäminen koteihin (Bring Your Own Device -malli) tai ammattiin opiskelevien itsenäisen opiskelun lisääminen ovat kaikki osa tätä eriytyvää kehitystä. Perustuslailla turvatussa maksuttomassa perusopetuksessa osa kunnista on ohjannut lapsia, joiden kotoa ei löydy digi-oppimisvälineitä, kirjastoihin tekemään läksyjä. Eriarvoisuutta on torjuttu? En huomaa tätä ihmisten arjessa – siellä, missä tämä eriarvoisuus tuntuu ja vaikuttaa, tappaa unelmia ja luottamusta yhteiskuntaan, maahan nimeltä Suomi.

Kansanedustaja kirjoittaa, että minä väitän hallituksen toimia eriarvoisuuden ja köyhyyden torjumiseksi vähäisiksi. Niin väitän, koska niin on.

Huomioni ei totisesti kiinnity viilauslisäyksiin, joita valtion talousarvioon tehdään niin sanotuilla eduskunnan joululahjarahoilla. Ne ovat muuten vakaan talous- ja finanssipolitiikan vastakohta, sulle-mulle-sirkustemppu-politiikkaa, jotta voidaan kertoa yhtä ja toista taas parannetun.

Tämän sijaan huomioni kiinnittyy siihen pitkään listaan asioita, joita ei agendalle kuulu, mutta joiden tulisi siellä olla.

Vallassa olevat päättäjät eivät kykene erittelemään, mikä on valtion ja julkisen vallan tehtävä markkinakapitalismin suitsinnassa. Lastensuojelun sijaishuollon välittömät kulut ovat ylittäneet vuositasolla yli 1 000 000 000 euroa, eikä loppua tälle kehitykselle näy. Kustannukset kasvavat kasvamistaan, mutta lasten asema ei parane – päinvastoin. Ongelmien ehkäisyssä eli korjaavien kulujen hillinnässä esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelua on parannettu puheilla, ei teoilla, jotka näkyisivät perheiden arjessa.

Ja miksi hallitus ei ole rajannut varhaiskasvatuksen palveluiden tuotantoa eli päiväkoteja saman sivistyksellisen suojan piiriin kuin peruskoulut? Osassa kunnista kunnallista päiväkotia on vaikea löytää ja yksityisiin päiväkoteihin lasta ei aina oteta. Markkinauskovaiset päättäjämme ovat sivuuttaneet tämänkin ongelman. Päiväkodeilla mahdollistetaan miljoonavoittojen tekeminen lasten ja perheiden kustannuksella.

Entä miksi viimeisimpänä päätöksenään hallitus asettaa Suomen erittäin hyvin toimivan neuvolajärjestelmän markkinamekanismille? Asiakasseteli tuo mukanaan riskejä suuressa mitassa, näitä riskejä ovat arvioineet muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat.

Kansanedustaja Paloniemi. Miksi palvelut halutaan keskittää ja miksi tähän kehitykseen hallitus ei ole ottanut kantaa? On pikemminkin vain vauhditettu palveluiden keskittymistä. Vuonna 1990-luvun alusta kouluista on lakkautettu yli puolet. Aluehallintoviraston asiantuntijan mukaan vain kolmannes päätöksistä on ollut perusteltuja. Tällä hetkellä neuvolatoimipisteitä on noin 800 – paljonko on aikomus lakkauttaa näistä vuosien kuluessa?

Eriarvoistuva Suomi ei muutu paremmaksi yksittäisillä päätöksillä, vaan koko yhteiskuntapolitiikan reivaamisella. Sen keskiössä on oltava kohtuullisuus ja kansalaisen perustarpeet – mahdollisuus kotiin ja koulutukseen, turvallisuuteen ja hoivaan. Kansanedustaja Paloniemen osin hengästyttäväkin lista erinäisiä pieniä viilauksia ei meneillään olevaa kansakunnan kannalta vaarallista kehitystä käännä. Valitettavasti.

Suomen talouskasvu perustuu työn tuottavuuden nousuun sekä korkean jalostusasteen innovaatioihin ja tuotekehitykseen. Molemmat vaativat toteutuakseen osaamista eli jokaisen suomalaisen kouluttamista mahdollisimman pitkälle. Kaikkien lahjat tarvitaan koko maasta Suomea rakentamaan. Parasta sosiaaliturvaa ei ole enää työ, vaan kansalaisen osaaminen, joka takaa aseman työmarkkinoilla 2020-luvulla. Töiden vaihtuessa osaamisen on vahvistuttava. Kannattaa tunnistaa, että unelma perheellistymisestäkin, omista lapsista, on heikentynyt nuorilla, joilla on heikko koulutusasema, eniten epävarmuutta työstä ja toimeentulosta.

Tämä maa kaipaa luottamusta ja valtion palaamista laivan peräsimeen. Suomi ei ole yritys. Tämän toteaminen ei ole siitä pois, että tarvitsemme lisää yrittäjyyttä ja yritysten kasvua.

Jos Senaatti ei olisi todennut 1890-luvulla, että lapsen on päästävä kouluun viiden kilometrin säteellä kodistaan, ei lähikouluja olisi koskaan syntynyt siinä laajuudessa kuin syntyi. Ja jos päättäjät eivät olisi luopuneet lähikouluista, ei puolia kouluista olisi lahdattu viimeisten 30 vuoden aikana. Tarvitaan valtiota, lainsäädäntöä, yhteisiä raameja ja puitteita.

Päättäjien on tunnistettava Suomen talouden ytimeksi osaamisperustainen kokonaiskysyntä, joka perustuu kahteen peruspilariin. Kotimarkkinoilla on vero- ja työmarkkinaratkaisuin pidettävä yllä korkeaa kokonaiskysyntää, jotta voimme lisätä vielä tuntuvasti muun muassa palveluiden kulutusta ja sitä kautta uusyritystoimintaa. Toisekseen vientivetoisessa taloudessa osaaminen ratkaisee erityisesti maassa, jossa hintakilpailukykyä ei pystytä mittavasti parantamaan edes maltillisin palkkaratkaisuin kotimarkkinoiden kärsimättä.

Mikäli lasten yhdenvertaisuudesta ei huolehdita, ei tämä pieni maa saa kaikkea sen kansan lahjakkuutta esille ja kukoistamaan. Silloin osaamisperusteinen yhteiskunta ei synny. Eriarvoisuuden kukistaminen tapahtuu vahvistamalla luottamusta, arjen ennakoitavuutta ja ruokahalua oman elämän rakentamiseen. Markkinayhteiskunta ei tätä tuo. Suomen kestokyvyn kannalta on ratkaisevaa tunnistaa jälleen kerran, mikä toi meidät tähän asti ja mikä vie meidät turvallisesti 2020-luvulle.

Mainitsinko, että köyhien lasten osuus on Suomessa noussut 150 000 lapseen? Keski-Suomessa heidän osuutensa on muuta maata suurempi – joka kahdeksas lapsi on pienituloisesta perheestä. Heistä jokainen tarvitsee yhteiskunnan, jossa ei tarvitse arpoa, onko minulla samat mahdollisuudet kuin näillä muilla. Sellainen Suomi kukoistaa ja on hyvä jokaiselle.

Suomi pystyy parempaan. Suomi on saatava takaisin.

Kommentit (2 kpl)

  • Luksan Kalle

    Minkähän puolueen puolueohjelmaa tässä ”yritetään” kirjoittaa. Vai onko tarkoitus tehdä pituuskirjoituksen ennätys luettelemalla joitakin ”epämääräisiä'” ”avioita” jostakin.
    Luuleekohan kirjottaja, että hänen tekstinsä on finladiapalkinnon arvoista. Jos seuravalla kerralla aijot tulla ”luetuksi”, niin opettele sanomaan sanomasi lyhyesti. Luuletko, että esimerkiksi minulla on aikaa ”kahlata” sinun ajatusvirtaasi läpi. Siellä ei äkkiseltään löytynyt mitään sen arvoista, että olisin viitsinyt lukea kolmea riviä enempää
    Sanot, suorastaan ”valtioviisaasti”, samalla ojanpenkalla istuvan taviksen ajatustasolla, että ”valtiota on jotenkin reivatattava”. Onpa todella sisällöllisesti sanottu. Tyhjentävästi kertakaikkiaan. tähän tarvitaan vähintään kaksi akateemista loppututkintoa. Vai mitä.

  • Cornelius

    Kalle on oikeassa, ei tässä kerkee raamattua lukemaan!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*