Omalla nimellä, suoralla tiellä

Lujuutta johtaa ja tehdä päätöksiä

Eduskuntavaalit on käyty. Tulos on vaikea. Me suomalaiset näytämme ajattelevan hyvin eri tavalla tästä ajasta ja sen tarpeista. Eduskunnalta ja tulevalta hallitukselta vaaditaan johtajuutta tuntea kansan pulssi ja johdatella meitä lujasti yhteisen hyvän äärelle.

Sain kunnian olla eduskuntavaaliehdokkaana Keski-Suomen vaalipiirissä. Demokratia luo meille kansalaisille velvoitteita olla valmiina palvelukseen. Tähän olin valmis ja te lähes 3000 keskisuomalaista halusitte allekirjoittaneen edustajaksenne. Kiitän teitä jokaista tästä luottamuksesta.

Meillä on hyvä maa, jossa kuitenkin hyvinvointierot kansalaisten välillä ovat suuret, köyhien lasten määrä on kasvussa, oppimistulokset laskevat ja korkeasti koulutetun väestön osuus laskee. Lapsia syntyy vähän, mikä muuttaa nopeasti yhteiskuntaamme. Nämä ovat yhteisiä ongelmia, joihin on yhdessä löydettävä ratkaisut. Hallituksen on uskallettava johtaa ja eduskunnan on uskallettava tehdä päätöksiä.

Maamme 200 lainsäätäjää on valittu seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Heille voimia ja viisautta rakentaa Suomea yhteisenä.

Kommentit

  • Mimosa

    Kiitos Tuomas, että olit ehdokkaana ja olin varma, että sinä, jos kuka olisit mennyt ryminällä eduskuntaan.
    Toivottavasti löytyy väylä, jolla voit jatkaa näiden tärkeiden asioiden esiintuomista. Lapsista/lapsiperheistä ei voi tänä aikana liikaa puhua ja tuoda esiin niitä ongelmia, joita ehdokkaana pidit tärkeinä. Ne olivat oikeita asioita!

  • Demareihin tympääntynyt

    Kiitos keskisuomalaisille äänestäjille, jotka jättivät tuon vätyksen, taksi-Kurttilan, valitsematta. Joka asiassa on käsi ollut veronmaksajan taskussa. Etsiköön nyt oikeita töitä välillä.

  • Kikka

    Niin samaa mieltä, ihmettelen vaan niitä 3000 henkilöä jotka äänestivät toisten rahoilla mässäilijää. No he olivat demareita, käsi meidän taskussa.

  • Lauri Jokinen

    Tärkeiden asioiden “esiintuojia” meillä on aivan liikaa. Tekijöistä sen sijaan on pulaa.

  • Susanna

    Tuomaksella oli juuri niitä asioita esillä, joita toivoisi enemmänkin kansanedustajilta kuultavan. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus! Se ei ole pelkkä klisee. Siksi äänestin ja äänestän jatkossakin, jos vain asettuu ehdolle.

  • Heikki

    “Lujuutta johtaa ja tehdä päätöksiä”. Vaalit menivät jo. Ei tarvi enää hokea katteettomia. Uusi suojatyöpaikka odottaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*