Olihan se jo aikakin käydä elämänsä ensimmäistä kertaa kosmetologilla kasvohoidossa. Paikaksi valitsin Kauneushoitola Sinun Kauneuden Jyväskylän keskustassa. Hoidan kasvojani itse, puhdistan, kuorin, kosteutan ja suojaan laadukkailla tuotteilla. Mutta olihan se ihana tunne, kun sen teki joku muu. Eikä ihan kaikkea voi itsekkään kotona tehdä.
Kokeilin uutta Carboksi-terapiaa kasvoille. Kuulostaa rankalta, mutta se on hyvin hellävarainen hoito. Koska olen käsitellyt ja huoltanut ihoa paljon itse, hoito soveltuu kasvoilleni hyvin, vaikka onkin ohut ja herkkä iho.
Mitä on Carboksi-terapia
Carboksi-terapiaa käytetään kasvojen, kaulan, käsien ja dekolteen alueelle juonteiden ja ryppyjen poistamiseen, pigmentin vaalentamiseen, tummien silmänalusten poistamiseen, auttamaan aknen puhdistamisessa ja kiinteyttämään kaulan alapuolista ihoa.
Hoitoon voi yhdistää mm. ihonpuhdistuksen ennen Carboksi käsittelyä.
Kuvassa on geeli ja aktivoiva liina.
Geeli on levitetty puhdistetuille kasvoille.
Puhdistetuille kasvoille levitetään geeli ja aktivoiva liina. Kun kosmetologi asetti liinan kasvoilleni, alkoi kupliminen. Geelin ja liinan reaktio synnyttää hiilidioksidikuplia, joka tuntuu pienenä poltteluna iholla, joka loppuu hyvin pian.
Iik mikä muumio ;) Näyttää kummalta, mutta tekee niin hyvää.
Rentouttava hoito minulla kesti 20 minuuttia. Hoito kestää keskimäärin 20-40 min (naamion vaikutusaika) asiakkaan sietokyvystä riippuen. Hoitoja voidaan tehdä kaksi kertaa viikossa 3 viikon ajan. Ihon rakenne ja kiinteys alkaa parantua välittömästi. Hetken sai olla poissa tästä kiireisestä arjesta. Silmät kiinni nauttia hoidosta, olla vaan, ihan rauhassa. Hyvä tapa aloittaa viikonloppu.
Hoidon jälkeen kasvoilleni laitettiin seerumi ja voide. Iho on kuulas, sileä ja hyvinvoiva.
Ylläpitävä hoito pitäisi suorittaa 3 – 6 kuukauden välein riippuen ihon tilasta.
Jos kärsit lievästä aknesta, Carboksi-terapia hoitaa tulehdusta syvällä ihossa sekä vilkastuttaa verenkiertoa ja kuona-aineiden poistumista ihosta. Hoidolla saadaan rauhoitettua aknea sekä parannettua ihon omaa puolustuskykyä tulehduksia ja ulkoisia ärsykkeitä vastaan.
Lievää punoitusta joka häviää hetkessä. Iho on raikas ja niin pehmoinen.
Hoito on turvallinen. Lievä punoitus häviää 30 minuutissa.
Palvelu on mitä mainiointa henkilökunnasta puhumattakaan. Oli todella tervetullut olo ja koko ajan kerrottiin mitä tapahtuu, mikä aiheuttaa mitäkin. Kiitän ihanasta palvelusta ja suosittelen lämpimästi heidän palvelujaan.
Hoidon hinta on 98 €.
Blogin lukijana sinä saat Kauneushoitola Sinun Kauneudesta 5 kerran sarjasta viidennen käynnin kaupan päälle tai yksittäinen hoito 89 €.
Rentoutunut ja hyvä olla.
Tarjous on voimassa, kun varaa ajan tammikuun loppuun mennessä. Varaus voi sijoittua helmikuun puolelle. Sarjan ensimmäinen hoito täytyy varata viimeistään helmikuun loppuun.
http://sinunkauneus.com/
https://www.facebook.com/Sinunkauneuscom/