Vaikka tämä blogi ei päiväkirjani olekaan, vaan pikemminkin puolitylsän mattoveitsen terävyydellä verkkaisesti kirjoitettua kommentaaria pinnalla ja joskus vähemmän pinnalla olevista aiheista, ajattelin tällä kertaa hieman käsitellä kulunutta vuotta. Ja millainen vuosi tämä onkaan ollut! Eli seuraavaksi suurin piirtein kronologisessa ja/tai mieleentulojärjestyksessä henkilökohtaisia tapahtumia vuoden varrelta sovitettuna yleisiin tapahtumiin.
Näin jälkeenpäin tarkasteltuna en lainkaan ihmettele hidastunutta valmiiden tekstien julkaisutahtia. Toki joku voisi todeta, että eipä niitä paria puolivillaista tekstiä olisi kannattanut muutenkaan julkaista. No, mielestäni vähemmän uudelleen ja uudelleenkirjoitetut tekstit ovat autenttisempia. Sellaiset tekstithän taltioivat hetken, uudelleenkirjoitettaessa hetki peittyy muodon alle. Ehkäpä en kuitenkaan nyt lähde tätä ilmiötä enempää pohtimaan. Joka tapauksessa alkuvuosi oli varsin tiivistä puurtamista kandin parissa, joten aika oli todella kortilla ja muuta kuin tutkielman tekstiä syntyi varsin heikonlaisesti. No kai tämä sitten palkittiin, kun posti toi kandidaatin paperit alkukesästä kotiin.
Alkuvuonna muita suuria tapahtumia olivatkin kansallisella tasolla eduskuntavaalit ja kansainvälisellä tasolla Charlie Hebdo –isku, joka ikävä kyllä ei sitten ollutkaan ainoa suru-uutinen Ranskasta tänä vuonna. Varsinkin jälkimmäinen puhututti itseäni tulevana viestinnän ammattilaisena sanan- ja ilmaisunvapauden näkökulmasta. Varsinkin ilmapallo-metafora jäi hyvin mieleen. Eduskuntavaaleista en sen kummemmin nyt kirjoita. Eiköhän hallitus ole jo veivaamisellaan saanut tarpeeksi palstatilaa monilta eri alustoilta.
Kesä menikin sitten perinteisissä merkeissä: grillatessa omaa nahkaa ja kaupan lihatuotteita. Ainakin mitä nyt sateelta pystyi edellä mainittuja harrastamaan. Toki ehdottomana kohokohtana jälleen Kirmot. Lippujen hinnat vähän hirvittivät, mutta eipä artisteja ilmaiseksikaan saa esiintymään. Tosin, ehkäpä Kirmojen konseptia tulisi hieman päivittää yleisömäärän kasvattamiseksi. Tai viestintää ainakin parantaa. Kuten tavallista kauniit poutapäivät unohtuivat heti iltojen pimetessä ja syksyn saadessa. Varsinkin ensimmäisenä päivänä takaisin kampuksella, oli kesä enää muisto vain.
Vuoden loppupuoli, eli aika syksystä joulukuun puoliväliin olikin sitten täynnä politiikkaa ja järjestötyötä. Toisin kuin alkuvuodesta, huomasin olevani vielä enemmän kentällä kampanjoimassa. Suurimpana yksittäisenä toimena yliopistomme opiskelijaedustajavaalit. Päätinpä oikein vaalien kunniaksi liittyä Twitteriin. Läpi en päässyt, mutta rikastuin kokemuksen ja monien uusien tovereiden verran. Toki tämä lisääntynyt kentällä oleminen ja järjestötoiminta näkyivät myös joulukuun tenttikasautumana, mutta en silti vaihtaisi mitään. Loppuvuoden kohokohtiin sisältyi myös oman puolueeni piirihallitukseen pääseminen. Eihän se mikään uutiskynnyksen ylittävä juttu ole, mutta minulle joka tapauksessa suuri asia. Kerrankin nuoriin oikeasti luotetaan, eikä se jää vain korulauseiksi kokouksissa.
Tietenkin loppuvuodesta myös maahanmuutto, sekä kansallisella, että paikallisella tasolla puhutti – ja varmasti tulee puhuttamaan vielä jatkossakin. Jäin monesti ihmettelemään lukuisia perustelemattomia lausuntoja näistä kotinsa jättäneistä ihmisistä ja heidän tavoistaan ja kulttuuristaan. Lukemattomat ihmiset suhtautuvat heihin äärimmäisen vihamielisesti, vain pelosta tuntematonta kohtaan. Sen minä kyllä ymmärrän, että rikoksiin syyllistyneet maahantulijat eivät tietenkään ansaitse turvapaikkaa Suomesta. Kyllähän sääntöjä on noudatettava. En nyt ala perata aihetta enempää, olen siitä jo yhden tekstin kirjoittanut. Ja moni muu käsitellyt tätäkin teemaa paremmin, sekä puolesta, että vastaan.
Kaiken kaikkiaan tämä vuosi on ollut kiireinen, mutta hurjan antoisa. Muutamaa suvantohetkeä lukuun ottamatta, en vaihtaisi mitään. Tai no… En kyllä vaihtaisi niitä suvantojakaan. Huomaan kirjoittaneeni tällä(kin) kertaa hyvin vapaalla tyylillä ja rakenteella. Ehkäpä tämä vuodesta väsyneelle sallitaan. Mutta joka tapauksessa, tällaisista asioista kulunut vuoteni suurin piirtein koostui ja tällaiset asiat minua tänä vuonna mietityttivät, vaikkeivat aina bloggaukseksi asti muodostuneetkaan. Selittäköön tuo verrattain harvaa bloggaustahtiani, vaikka eihän minun kyllä toisaalta sitä tarvitse kenellekään selitellä. Ehkäpä ensi vuonna mustepullossani on enemmän sisältöä, aivoni suuremmilla kierroksilla ja käteni kirjoittavammat. Kenties. Sen näkee sitten ensi vuoden ”tilinpäätöksessä”. Tähän loppuun haluan kiittää kovasti sinua lukijani ja toivottaa oikein hyvää uutta vuotta.
