”Maalaisliitto on murskattava.”

Tämä oli SDP:n iskulause vuoden 1954 eduskuntavaaleissa silloisen puoluesihteeri Väinö Leskisen kynästä.

Ei murskattu Maalaisliittoa tuolloin. Eikä ole murskattu sen jälkeenkään, vaikka Suomi on yhteiskuntana
käynyt läpi järkälemäisen muutoksen.

Demarit ovat sittemmin tulleet talonpojan tappolinjalta järkiinsä, ja hyvä niin. Leskisen taisteluhuuto kuitenkin oli – ja on – paljonpuhuva.

Siinä kiteytyy viime vuosikymmenten isoin jännite suomalaisessa politiikassa. Se on: hajauttaminen vai keskittäminen?

Keskittämisen tulppa – Maalaisliitto-Keskusta – on vuoronperään koitettu kaataa niin vasemmalta kuin oikealta.

Kokoomuksen suurkuntahanke, sadan suurkunnan Suomi, on tästä esimerkkien esimerkki.

Sillä yritettiin kahta asiaa: yhteiskunnan rujoa keskittämistä ja Keskustan tuhoa. Ei onnistunut.

Sitä ei käy kiistäminen, että Keskusta on kokenut romahduksia. Puolue on myös nyt totisen paikan edessä.

Jostainhan se silti kertoo, että ”auringonlaskun puolue” edelleen on olemassa. Jostainhan se silti kertoo, että vaalien kuin vaalien jälkeen Suomen kartta on apilanvihreä.

Kaikessa emme ole tietenkään onnistuneet. Virheitäkin olemme taatusti tehneet. Nostammeko kädet pystyyn nyt?

Emme nosta! Ei varsinkaan nyt, kun ikkuna on auki keskittämisen lopulliselle hautaamiselle.

Tähän keskittäjät sanovat: miten niin? Kaupungistuminenhan jatkuu.

Kaupungistuminen on kokonaan eri asia kuin se, että politiikan keinoin ajetaan keskittämistä. Se on tosiasiallista pakottamista.

Keskittäminen on ollut vahingollista sekä suomalaisille että tälle laajalle maalle.

Kenen etua palvelee, että isoimmissa kaupungeissa moni työssäkäyväkään ei tule palkallaan toimeen, kun leijonanosa rahoista menee kohtuuttomiin vuokriin?

Päätöntä politiikkaa.

Keskittämisen aika on auttamattomasti ohi. Ihmiset ovat omilla päätöksillään valinneet hajauttamisen. Virta vie väljempään Suomeen.

Nyt kyse on siitä, millaista politiikkaa tässä maassa – kunnan- ja kaupunginvaltuustoissa, hallituksessa ja eduskunnassa – tehdään.

Jatketaanko vanhaa – ja väärää – politiikkaa? Vai muutetaanko suuntaa, pysyvästi?

Keskustan vaihtoehto monipaikkaisempi, hajautetummin toimiva ja ennen muuta tasapainoisemmin kehittyvä Suomi.

Politiikka, jolla yhä useammalle ihmiselle mahdollistetaan vapaus valita, mihin kaikkialle kotinsa ja elämänsä rakentaa.

Politiikka, jolla kannetaan vastuuta elämisen edellytyksistä koko Suomessa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta tai halua monen kotipaikan arkeen.

Maalaisliiton vuoden 1951 julisteen sanat: ” Ei pakkolähtöjä – leipää kotiseudulta!” ovat ajankohtaisista ajankohtaisimmat myös nyt.

On hajauttamisen aika. Maalaisliittoa ei murskata.

Petri Honkonen
Keskustan varapuheenjohtaja