1.6.2014 tehtiin viitasaarelaista pyöräilyhistoriaa kun Savivuoren maastoissa ajettiin kylän ensimmäinen maastopyöräkisa tittelillä ”Viitasaari XCO”. Toni Tähden ideoima ja C.C. Picaron yhdessä talkoolaisten kanssa järjestämä kisa keräsi mäkiä tahkoamaan reilut 50 maastopyöräilijää. Rata oli haastava ja ennenkaikkea raskas, juuri niinkuin Toni oli halunnutkin. Kisaradan pohjalta projektityöntekijä Markus Halonen suunnitteli hieman helpotetut harrasteradan. Kolmen Savivuorelle nousun sijasta pysyvällä radalla ajetaan mäelle ”vain” kaksi kertaa, isompien teiden ylityksiä on karsittu eikä Lummeniemen läpi ajeta ollenkaan.

Maastopyöräilyn lukuisista alalajeista Viitasaaren rata asettuu lyhenteen XCO alle. Cross Country Olympic on laji jossa ajetaaan useita kierroksia 4-6 kilometriä pitkää rataa ja kilpailun kesto asettuu haitarille reilusta tunnista kahteen tuntiin. Kisaradat pyritään tekemään haastaviksi ja fyysisesti rankoiksi. Eli perus polkujen lisäksi radalla on usein uraa hiekkateistä kivikoihin ja matkantekoa on laitettu haasteellisemmaksi poimimalla reitille esimerkiksi droppeja eli tiputyksia, jyrkäenteitä ja juurakkoja.  Joten napataan maasturi alle ja lähdetään testaamaan, mille Viitasaari XCO (Kansanrinne edition) tuntuu ja maistuu ja vastaako se lajikuvaustaan.

Savivuoren maastopyöräreitti

Virallinen starttipaikka on laskettelurinteen parkkipaikalla. Opastaululta löytyy kartta ja maastosta opaskylttejä. Reitti lähtee virallisesti tehden ensin pienen lenkin laskettelurinteellä, mutta itse olen ensimmäistä testikiertaa lukuunottamatta jättänyt tuon kiepahduksen pois. Varsinkin nyt loppusyksyllä paikka on melko vesakoitunut. Joten hyppään radalle parkkipaikalta lähtevältä polulta josta lähtee ura kohti itää (lähtöpaikka kartalla). Reilu sata metriä idyllistä kuusikkokujaa ja alkaa ensimmäinen nousuosuus. Eikä todellakaan siitä kevyimmästä päästä. Nousu kohti Näkötornintietä vaatii reisistä voimaa ja korvien välistä tekniikka. Alkupätkällä on vaikeusasteena jyrkkyys ja juuri kun luulet että homma taitaa olla hanskassa tulee vastaan pieni kivikko ja siihen toppaa matkanteko aloittelijalla. Niin on itselläni käynyt tähän menessä joka kerta.

Lähtökiihdytys kohti kuusikujaa

Ensimmäinen nousu sisältää hieman murkulaa

Ja tästä alkaa alamäki

Nousun jälkeen on tarjolla pieni helpotus ja tasaisempaa osuuttaa sadan metrin verran, mutta sitten jatketaankin nousua Näkötornin tien yli latupohjia pitkin koukaten metsätyömuseon ja vesitornin välistä, museopihan läpi kohti Näkötornia. Muutama jyrkempi nousu, mutta muutoin suht helppoa ja loivaa nousua varsinkin loppupäässä. Näkötornin luona kyltit ja viitoitus ohjaavat kivikkoiselle ja kallioiselle polulle. Ja vielä muistutus siitä että edessä on risteäviä polkuja ja että pyörällä tulevalla on väistämisvelvollisuus. Kaikki varoituksen ja muistutukset tulevat tarpeen. 60 metrin nousun jälkeen koivissa tuntuu ja kuuppa alkaa sumenemaan eikä tuo kivikkopolku ihan pala kakkua ole ajella maasturilla alas. Muutamassa kohtaa voi tehdä pieniä reitinvalinnallisia ratkaisuja, mutta muuten alaslasku on valintaa siitä minkä kivien välistä yrittää eturenkaansa ohjata.

Pitkä laskuu helpottuu loppua kohti muuttuen kivikosta tasaiseksi, kovapohjaiseksi poluksi. Kolmannen pururataylityksen jälkeen kyltti varoittaa tiukasta käänöksestä oikeaan. Ja 90-asteen käännöstä onkin tarjolla muutaman kymmenen metrin päästä. Polku kapenee hieman, mutta pysyy vauhdikkaana ja kovana. Pieni piipahdus pururadalle ja puikahdetaan aukon reunaa hipovalle ns. välipolulle. Tämä polkuosuus oli alkanut katoamaan vähäisen käytön vuoksi maastoon, mutta nyt kisojen jälkeen se on loistavassa kunnossa maastopyöräilyyn. Tiukkoja mutkia, pieniä monttuja joten kieli keskellä suuta ja eturengas tiukasti polulla.

Näkötornilta alas ja tarjolla on kalliota, kovaa polkua ja mukulakiveä

Vauhdikasta polkua parhaimmillaan

Ja taas noustaan kohti näkötornia

Välipolku päättyy pururadalle josta käännytään oikealle ja ja heti seuraavasta liittymästä taas oikealle ylämäkeen. Pienen nousun jälkeen huristellaan pitkin melko tasaista ja välillä jopa loivasti viettävää latupohjaa valmistautuen henkisesti toiseen reippaaseen nousuosuuteen kohti näkötornia.  Osuus joka on ihan puhtaasti vain puurtamista mäen kanssa ilman mitään teknisiä kikkailuja. Kovaa savea, pehmeää purua ryyditettynä loppupään pienillä kallionousulla.

Ennen kioskia reitti suuntautuu ”kilparinteen” yläosaan, mutta jo alkukesästä mahdollinen ura oli kadonnut horsmikkoon. Katse kohti hissiä ja puskan läpi avonaisempaan maastoon ja kohti taas hieman teknisempää osuutta. Tarjolla on pieni droppi ja jyrkänne noustavaksi ja sen jälkeen rinne pujotellaan alas kohti ”rock gardenia” eli kisassakin yleisön suosiossa ollutta rakennettua kivikko-osuutta. Jyrkänteet on kierrettävissä kuten myös rock garden ja näitä reitinvalintoja itsekkin olen käyttänyt. Ei ihan täyttä varmuutta ole miten ruho käyttäytyy pyörän päällä kallion reunalta loikatessa ja itsevarmuus ei riitä vielä samanmoisen seinämän nousuun siitä saatikka sitten lähinnä paholaisen viritykseltä näyttävään rock gardeniin.

Ennen vanhaa kioskirakennusta etuvasemmalle. Polku kadonnut jo horsmikkoon.

Siitäpä vaan alas. Jalkaisin näyttää palalta kakkua mutta satakiloinen ukko fillarilla.. ei kiitos vielä!

Rock garden kisan jälkeisissä tunnelmissa ja loppukesästä kadonnut jo maastoon.

Rock gardenin jälkeen onkin tarjolla toinen suosikkikohteista eli rinteen reunalta pudottaudutaan parin kaarteen sisältävään ränniin. Tuo osuus on pysynyt kesän mittaa hyvin kuosissaan ja on ihan ajettavassa kunnossa. Ja pienen hiekkapätkän jälkeen ollaankin lähtökuopissa ja valmiina uuteen kierrokseen. Jos kroppa on vielä sitä mieltä.

Karttaa vilkaisemalla ja kuvista jo voi vähän aavistella että kyse ei ole todellakaan mistään leppoisasta sunnuntaiajelureitistä, vaan sykettä nostavasta 2,9 kilometrin mittaisesta rykäisystä jossa hiki tulee sekä ylä- että alamäessä. Joten ei epäilystäkään että myöskin tämä hieman kisaradasta helpotettu kansanrinne edition vastaa varsin hyvin lajikuvaustaan. Enää ei tarvittaisi kuin ajajia radalle jotta muutama polkukohta pysyisi auki ja kiinteät viitoitukset jotka pysyisivät oikeassa suunnassaan (tai jopa omalla paikallaan), niin radalle voisi lähteä paikkaa vähemmän tuntevakin huoletta ajelemaan. Sen verran pitää vielä protestoida, että ehkä yksi alueen hienoimimsta reiteistä on tästä versiosta jätetty pois. Eli Hautausmaan vierenstä lähtevä luontopolkuosuus joka päättyy Paniaisniemeen. Mutta ymmärrän turvallisuustekijät ja sen että kiinteää reittiä ei mielellään ajoteille ohjailla. Mutta mikäänpä ei estä soveltamasta tarjottua reittiä omilla pieniellä bonus-lenkeillä.

Ja kauanko tuossa kierroksessa menee? Muutaman lenkin jälkeen olen saanut kellon asettumaan lukemiin 20 minuuttia ja 22 sekuntia. Mutta katsotaan mihin tuo saadaan kiristettyä nyt syksyn myötä kun ryhdytään ihan tosissaan ajamaan!