Nupit kaakkoon

Kingston Wall Jyväskylässä marraskuussa 1994

Tavasin äskettäin läpi Viljami Puustisen alkuvuonna ilmestyneen Kingston Wall – Petri Wallin saaga -kirjan. Suosittelen opusta kaikille suomalaisesta rockista kiinnostuneille lämpimästi. Kyseessä on mielestäni yksi parhaista kotimaisista musiikkiaiheisista elämäkerroista, ellei jopa paras.

1990-luvun alussa muutaman vuoden kirkkaan tähdenlennon lailla loistaneen Kingston Wallin ja Pete Wallin tarina on ehdottomasti kirjan arvoinen. Rumban päätoimittajanakin työskennellyt Puustinen paneutui aiheeseen pitkään ja hartaasti, minkä voi ilolla havaita tekstiä lukemalla. Petja Savoilan taannoinen arvio kirjasta löytyy täältä.

Näin Kingston Wallin kaksi kertaa; Vantaan Ankka-rockissa elokuussa 1993 ja seuraavan vuoden marraskuussa Jyväskylän Topikatissa. (Nuoremmalle polvelle kerrottakoon, että Topikatti oli suosittu yökerho, joka sijaitsi Asemakadun ja Kauppakadun risteyksessä toisessa kerroksessa Sokos-tavarataloa vastapäätä. Nykyisin entisen Topparin katolla on jättimäinen mainosvideotaulu, viimeksi paikalla taisi toimia Tiimari.)

Puustisen kirjassakin mainittu Topikatin keikka oli osa Kingston Wallin viimeiseksi jäänyttä maakuntakiertuetta, jonka loppupuolen esiintymiset peruutettiin. Viimeisen julkisen konserttinsa bändi soitti 5. joulukuuta 1994 Helsingin Lepakossa. Keikka löytyy muuten Youtubesta täältä. Seuraavana päivänä yhtye esiintyi vielä Sörkän vankilassa. Puoli vuotta myöhemmin kaikki oli lopullisesti ohi, kun Petri Walli tappoi itsensä hyppäämällä Töölön kirkon tornista 28. kesäkuuta 1995. Walli oli kuollessaan 26-vuotias.

Kirjoitin Topikatin keikasta Keskisuomalaiseen arvion. Laitan sen tähän nostalgiasyistä sellaisenaan. Antakaa armoa, olin 23-vuotias.

Suomalainen mytologia kohtaa Jimi Hendrixin (KSML 12.11.1994)

Kingston Wall Topikatissa 10.11.1994. Petri Walli; kitara ja laulu, Sami Kuoppamäki; rummut ja Jukka Jylli; basso.

Kingston Wall on hengästyttävän runsas orkesteri. Vaikka kyseessä on pelkkä trio, ehtii yhtye soittaa vajaan kahden tunnin keikkansa aikana ainakin kolmen bändin edestä.

Suomen parhaimmaksi rumpaliksi kehuttu Sami Kuoppamäki on itse asiassa naurettavan hyvä. Miehen huimaa työskentelyä seuratessa tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Paitsi jos sattuu itse olemaan rumpali.

Eipä silti, ei helsinkiläistrion loppupuoliskon, basisti Jukka Jyllin ja kitaristi-laulaja Petri Wallin suorituksessakaan ole haukkumista. Pitkän hippitukkansa muodikkaaksi siiliksi leikannut Walli on kuunnellut tarkkaan Hendrixinsä ja Led Zeppelininsä. Miehen pitkät soolot ovat kaikkea muuta kuin tylsiä pullisteluita.

Näiden kahden virtuoosin taka-alalla soiton selkärankana toimii basisti Jylli. Miehen vähäeleisempi soitto pitää koko keitoksen kasassa. Samaan bändiin ei kolmea sooloilijaa mahtuisikaan.

Illan setti koostui Kingston Wallin jokaisen kolmen albumin kohokohdista, pääpainon ollessa tietenkin uudella Tri- Logy -levyllä. Vaikka Tri-Logy onkin teema-albumi, ei sitä kuultu Jyväskylässä kokonaan. Hyvä näin, koska silloin konsertti olisi ollut ainakin kolmetuntinen. Kun musiikki muutenkin tuli sellaisella äänenvoimakkuudella, että polvet tutisivat, olisi se ollut jo liikaa.

Ei vanhan

lämmittelyä

Uusia kappaleita edustivat mm. I’m the King, I’m the Sun, Party Goes On sekä reggae-vaikutteinen Take You to Sweet Harmony. Käännösiskelminä yhtye soitti keikkasetissään pitkään olleen Jimi Hendrix- bravuurin Fire sekä edellisen levynsä hitin I Feel Love. Walli ja kumppanit ovat itseasiassa niitä harvoja soittajia, jotka saavat Fireen samaa raivoa, mitä alkuperäisesityksestä löytyy. Puritisteja saattaa tosin hämmentää kappaleen yht’äkkinen muuttuminen reggaen kautta humpaksi ja takaisin.

I Feel Love on alunperin Donna Summerin läpimurtohitti seitsemänkymmentäluvulta. Kingston Wallin versio pesee kyllä alkuperäisen, jos minulta kysytään.

Miltei kaksituntinen retki psykedeelisen mytologian konnuille päättyi yhtyeen majesteettisen komeaan ballaadiin Shine On Me.

Kingston Wall ei ole ilmiselvistä seitsemänkymmentäluvun vaikutteista huolimatta jämähtänyt tylsäksi retromuistelijaksi. Vanhat progekuviot on revitty yhdeksäkymmentäluvulle. Erityisen mielenkiintoiseksi musiikin tekee suomalaisen mytologian käyttäminen sanoitusten ja inspiraation lähteenä. Retki jatkuu.

JUHO HÄMÄLÄINEN

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*