Nupit kaakkoon

Kymmenen suomalaista bändiä, joiden olisi pitänyt menestyä paremmin

Helsinkiläinen Gina jäi sapattivapaalle vuonna 2015. Kuva: Tage Rönnqvist.

Kauas on tultu niistä ajoista, kun musiikkia kuluttuvat suomalaiset totesivat alentuvaan sävyyn kotimaisista bändeistä puhuessaan, että ”ihan hyvä suomalaiseksi”. Kaltaiseni jo hieman kilometrejä mittariin saanut jantteri muistaa hyvin 1980-luvun, jolloin suomalaisten artistien menestyksestä ulkomailla ei voinut kuin haaveilla. Ainoan poikkeuksen teki tietysti Hanoi Rocks.

1990-luvulla padot lopulta murtuivat ja Suomesta alkoi nousta yhtyeitä ja artisteja myös kansainvälisille estradeille.

2000-luvulla suomalaisen populaarimusiikin taso – ja määrä – on jatkanut nousuaan. Samalla läpimurron tekeminen on kuitenkin muuttunut entistä vaikeammaksi. Musiikkimarkkinat ovat mullistuneet kymmenen viime vuoden aikana rajusti. Suurin osa musiikin kuluttajista on siirtynyt stremauspalvelujen asiakkaiksi, fyysisiä levyjä ostavat pääasiassa enää todelliset musafanit.

Koska levyjen julkaisu on muuttunut käytännössä taloudellisesti kannattamattomaksi, on musiikintekijöitä patisteltu kärkkäästi tienaamaan keikkailemalla. Esiintymishalukkaat bändit pommittavatkin rocklubien ohjelmapäälliköitä joka suunnasta. Hyvistäkin yhtyeistä on ylitarjontaa. Kun samaan aikaan rock ja metalli ovat muuttuneet hip hopiin ja elektroniseen popmusiikkiin hurahtaneen nuorison parissa (ja sitä kautta myös radioaalloilla) vanhanaikaisiksi, on siinä kitarankurittajilla ihmettelemistä. Ei ihme, jos motivaatio pään seinään hakkaamiseen loppuu jossakin vaiheessa.

Seuraavassa listaan kymmenen manan majoille siirtynyttä kotimaista bändiä, joiden olisi suonut saavuttavan säveltaiteellaan suurempaa sukseeta.

Jos otetaan tarkastelujaksoksi koko suomalaisen rockmusiikin historia, niin on toki selvää, mikä suomalainen rockyhtye olisi ansainnut globaalia menestystä.

Suomalaisen speed metalin järkäle Stone tietenkin.

Tässä keskitytään kuitenkin kymmenen viime vuoden aikana lopettaneisiin bändeihin. Mainittakoon, että parin yhtyeen kohdalla pensselien santaan laittaminen on hieman epäselvää. Lopusta löytyvät vielä Spotify- ja Youtube-soittolistat, jotka sisältävät näytteet kaikilta käsitellyiltä bändeiltä.

1. Au Pair

Vuonna 2001 perustettu jyväskyläläinen Au Pair soitti viimeisen keikkansa kesäkuussa 2012. Viimeisen albuminsa bändi julkaisi postuumisti seuraavana keväänä. Omintakeisen yhtyeen säveltaiteessa löivät kättä vimmainen punk, vaihtoehtorock ja julman korskea kohkaaminen. Iso osa Au Pairin viehätystä olivat solisti Tomi Tuomaalan maanisen saarnamiehen otteella tulkitsemat nerokkaan tylyt sanoitukset. Bändi julkaisi neljä erinomaista levyä: Voiko tämä rakkaus olla synti (2004), Lajien välistä (2006), Kimppu (2010) ja Olen pahaa unta (2013).

Au Pairin taru päättyi Tuomaalan motivaation loputtua. Se on sääli se. Jos diggaat varhaisesta YUP:sta ja Radiopuhelimista, diggaat varmasti myös Au Pairista.

2. Amendfoil

Tamperelainen melodista metallia soittava Amendfoil julkaisi toisen albuminsa Empyrean & Ophidian vuonna 2016. Bändin koti- ja Facebook-sivuilla ei ole ollut juuri merkkejä elämästä syksyn 2017 jälkeen, joten ennuste ei ole hyvä. Jos olen väärässä, niin tervehdin uutista yhtyeen aktivoitumisesta riemunkiljahduksin.

Empyrean & Ophidian oli julkaisuvuotensa parhaimpia kotimaisia levyjä. Lainaan seuraavassa marraskuussa 2016 Keskisuomalaisessa ilmestynyttä arviotani:

” Amendfoil sekoittaa matalavireiseen tekniseen paalutukseensa sävyjä progressiivisesta metallista. Soitossa on siis koukkuja ja kikkailua, mutta panssarivaunulla tässä silti jyrätään. Kanadalaisen metallinero Devin Downsendin mahtipontista tuotantoa on Amendfoilin leirissä selvästi kuunneltu myös, sen verran jylhästi kertosäkeiden stemmakuorot välillä pölähtävät. Hienointa levyssä on kuitenkin se, että nelikko on päättänyt jääräpäisesti pitää laulumelodiat kunniassa.  Äärimetallisteille maailmoja syleilevä melodisuus voi tuntua liian imelältä, mutta se on heidän häpeänsä.”

3. Blake

Ovi on käynyt tiuhaan tahtiin laulaja-kitaristi Aaro Seppovaaran luotsaamassa stonerbändi Blakessa, sen verran usein bändin kokoonpano on vaihtunut. 2000-luvun alussa perustettu Blake on julkaissut kuusi tanakkaa albumia, joista viimeisin (vai viimeinen?) on vuonna 2013 tullut Taste of Voodoo. Bändi on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa.

4. Dead Cult Diaries

Jyväskyläläinen Dead Cult Diaries voitti vuonna 2012 Radio Rockin Rockstarba-bändikilpailun ja sai Boys And Toys -sinkustaan radiohitinkin. Keväällä 2013 Warnerin julkaiseman esikoisalbumi The World Is Too Smallin julkaisun jälkeen toiminta kuitenkin hyytyi nopeasti. Mikä on sääli, sillä The World is Too Small sisälsi kansainvälisestikin arvioiden yllin kyllin kaupallista tarttumapintaa, bändi soitti napakasti ja solisti Emmyssä oli valovoimaa.

5. Gina

Vuonna 2006 perustetun helsinkiläisen Ginan ainoaksi jäänyt albumi Hush ilmestyi 2013. Monipuolisesti monesta eri suunnasta vaikutteita ammentanut persoonallinen levy on jäänyt rikollisen vähälle huomiolle. Bändi kertoi verkkosivuillaan vuonna 2015 jäävänsä sapattivapaalle.

Ginan notkeaääninen laulaja on/oli Regina Shevakova, joka haki yhtyeelleen näkyvyyttä Voice of Finlandistakin vuonna 2013. Ginan viimeiseksi julkaisuksi jäi vuonna 2015 julkaistu single Sideshow.

6. Happiness

Helsinkiläisen Happinessin vuonna 2007 julkaistu ainoa albumi 66ft Melodies on suomalaisen melodisen rockin unohdettu helmi. Levy on täynnä perhanan tarttuvaa ja soitannollisesti kunnianhimoista sävelmateriaalia, jolle olisi voinut kuvitella löytyvän kuuntelijoita maamme rajojen ulkopuoleltakin.

Happiness on valitettavasti kadonnut levynsä ja muutaman musiikkivideon tekemisen jälkeen kuin pieru Saharaan.

7. The Mama King

Helsinkiläinen The Mama King ole juuri keikkaillut tai julkaissut uutta musiikkia vuoden 2010 Supertender-debyyttialbumin jälkeen. Tämä ei tosin ole mikään ihme, sillä yhtyeessä toista kitaraa soittanut Kie von Hertzen on ollut viime vuodet työllistetty veljesbändinsä kanssa. Lainaanpa taas arvioitani, joka on julkaistu lokakuussa 2010 Keskisuomalaisessa:

” Aavikon pölylle ja autotallien räminälle, mutta myös festarien päälavoille maistuva Supertender tulee vastustamattomasti iholle.”

Bändi kävi Supertenderin julkaisun jälkeen kerran Jyväskylässä keikalla, mutta olin epäonnekseni juuri silloin sairaspedissä, enkä päässyt paikalle. Se syö miestä vieläkin.

8. Murena

Oululaisen Murenan levyt Metonin jakso (2007) ja Katoamispiste (2009) ovat suomenkielistä metallia sieltä persoonallisemmasta päästä. Hengenheimolaisia ovat selvästi System Of A Downin ja Stam1nan kaltaiset kimurantimman ilmaisun suurnimet. Vuonna 2011 tulleen Vartti turpaan -ep:n jälkeen oululaisryhmä ei ole valitettavasti juuri pitänyt meteliä itsestään.

9. Purity

Vuonna 1991 perustettu jyväskyläläinen Purity oli vielä vuoden 1996 Built-debyyttilevyllään Metallica-henkinen thrash metal -bändi, mutta sen jälkeen laulaja-kitaristi Teppo Haapasalon luotsaama bändi loi nahkansa ja miehistönsä. 2000-luvulle tullessa Purity soitti modernia raskasta rockia Faith No Moren kaltaisten vaihtoehtorockbändien jalanjäljissä. Purityn seuraavat albumit, Dear Evilyn (2004) ja A Path To The Sun (2009) ovat lajinsa kotimaisia muotovalioita.

Valitettavasti kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet riittävästi, jonka takia Purity löi turhautuneena hanskat tiskiin muutama kuukausi A Path To The Sunin ilmestymisen jälkeen. Haapasalo vaikuttaa nykyään muun muassa yhtyeissä Estado Novo, Death Is Liberty ja Death Is Death.

10. Soul Tattoo

Hearthill-nokkamiesten Jussi Sydänmäen ja Samuli Laihon Soul Tattoo julkaisi vuosina 2004–2008 kolme albumia, joista keskimmäinen, Pile Of Bones, on suomalaisen juurevan kitararockin merkkiteos. Debyytti Soul Tattoo ja viimeiseksi jäänyt Malaga ovat biisimateriaaliltaan vaihtelevampaa tavaraa, mutta Pile Of Bones on yhtä hyväntuulisen rämäkän rytmimusiikin juhlaa alusta loppuun. Comebackia odotellessa.

EDIT: Soul Tattoo on kuin onkin palannut keikkalavoille tänä syksynä, ainakin hetkellisesti: https://www.facebook.com/soultattoboys/

Kommentit

  • Hesekiel

    Ei pidä unohtaa ammoista yhtyettä Candy Darling. Aliarvostetuin täkäläinen orkesteri ikinä.

  • Jones

    Voivoi. Yksi suurista, joka ei koskaan päässyt läpi: Kiuas
    Aivan huikea orkesteri.

  • Kimmo

    Missä Roctum? Paras livebändi mitä oon nähny!

  • Juho Hämäläinen

    Kiuasta (kuten montaa muutakin bändiä) pallottelin, mutta jätin lopulta rannalle, koska bändi nousi mm. Suomen viralliselle albumilistalle sijalle kymmenen ja sinkkulistan ykköseksi. Kansainvälisesti bändin olisi kyllä suonut breikkaavan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*