Muu maa ja Mansikkaniemi

Kengurumaan kuulumisia

Olin Australiassa epävaihto-oppilaana X vuotta sitten. En halua sen tarkemmin määritellä vuosien lukumäärä, mutta sen verran voin paljastaa, että tänä vuonna siitä tuli pyöreitä ja siitä on enemmän kuin kymmenen vuotta.

Termi “epä-vaihto-oppilas” sen sijaan on vain muutaman sekunnin vanha (tätä kirjotettaessa) ja juontuu siitä, että minä menin sinne, mutta sieltä ei tullut ketään tänne. No, ei siitä voi ketään syyttäkään; kuka nyt tänne pimeään harmaaseen koleaan syksyyn haluaisi Aussien auringosta tullakaan. Olkoonkin, että tuohon maailmanaikaan Helsingissäkin oli sentään lunta.

Vuosikymmenpäivän kunniaksi päätin vihdoin pakata iiison laukun ja lähteä katsomaan mitä toiselle puolelle Tellusta kuuluu nykyään. Noin 30 tunnin matkailun jälkeen perillä odotti kaikki nämä vuodet hyvänä ystävänä säilynyt paikallinen virtuoosi, joka oli järjestänyt viikon mittaisen visiittini täyteen ohjelmaa.

Jälkeenpäin James Bond-viikoksi nimetty seitsemän päiväämme piti sisällään sademetsiä, krokotiileja, helikopterilentoa ja laitesukellusta Suurella Valliriutalla – kengruruita ja koaloita unohtamatta. Pohjois-Queenslandin hienoisesta takapajulasta ehdimme vielä pariksi yöksi Sydneyn cityelämään, jolloin shortsit vaihtuivat takaisin farkkuihin ja varvastossut kenkiin.

IMG_3120DCIM100GOPROIMG_8095_DSC5615IMG_8027

Olihan siellä jotain muuttunutkin. Ehkä silmiinpistävin seikka oli siirtolaisten määrän huima kasvu, etenkin aasialaisten. Sydneyssä näytti joka toinen olevan aasialainen, eivätkä kaikki voineet olla turisteja. Kun lähdin Ausseista viimeksi, sielä oli noin 15 miljoonaa asukasta. Nyt siellä on 23,7 miljoonaa. Vaikutti äkkiäkatsoen siltä, että ne 8,7 miljoonaa uutta ihmistä tulivat suoraan Aasiasta. Sydney oli hieno kaupunki, vehreä ja veden ympäröivä – suosittelen.

 

IMG_3231 IMG_8262

 

Toinen seikka, mikä sikäläisessä kansakunnassa pysäytti sekä purkan että toiminnan monta kertaa, oli erilaiset tiukat säännöt. Ja minä kun luulin että Suomi on holhousvaltio. Positiivista oli se, että ihmiset jopa noudattivat niitä sääntöjä, joten sellainen menttalitetti sopi hyvin suomalaiselle. Itse asiassa, Australia onkin yksi niistä harvoista maista missä voisi kuvitella Pohjoismaiden lisäksi asuvansa.

Yksi mikä Australiassa oli edelleen sallittua oli yleinen kohteliaisuus ja avoin keskustelu ventovieraitten kanssa. Tällainen toiminta on vissiin jossain vaiheessa Suomessa ankarasti kielletty. No, ehkä perisuomalainen tai ainakin peripääkaupunkiseutulainen tylyys ja jurous sopii näihin syksyn/nykytalven synkkiin keleihin. Mutta ei sen tarvitsisi olla niin.

Koleista ja pimeistä syksyn/nykytalven keleistä puheenollen: sikäläinen kaverini on käynyt Suomessa jo vissiin seitsemän kertaa. Ja joka kerta syksyllä tai talvella. Kysyttäessä syytä moiseen hulluteen on vastaus yksinkertainen: hänestä on eksoottista kun ei ole kuuma ja aurinko ei paista koko ajan. Plus että lihapiirakka kahdella nakilla on kuulemma yksi parhaista jutuista mitä maailma päällään kantaa. Huvinsa kullakin…

 

DCIM100GOPRO   DCIM100GOPRO DCIM100GOPRO IMG_8040 IMG_7993

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

  • esa alapoti

    Esa kiittää – on kiva lukea sopiva annos toisenlaisista oloistakin

    • Risto Pajuniemi

      Kiitokset,
      terveisin
      Risto

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*