Muu maa ja Mansikkaniemi

Maanteiden Kuninkaat

Ei surullisen kuuluisa, muttei kovin iloisen kuuluisakaan Kehärata on nyt sitten aloittanut toimintansa. Sehän on siis junayhteys Helsingin päärautatieasemalta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Mutta kyllä on taas pilattu het niin hieno konsepti aivan typerällä asialla: junat kun pysähtelevät joka ikisellä asemalla, mikä tarkoittaa että vauhtiin ei päästä oikeastaan ollenkaan ja matka kestää varmaan tuplaten sen mitä non-stop -reitti. Ja nyt kun on siis saatu “nopea” yhteys kentän ja keskustan välille, on ennen melko suoraan kulkeneet bussiyhteydet pistetty kulkemaan maakuntakierroksen kautta! Eli nyt on siis varaa valita hitaan tai todella hitaan yhteyden välillä.

Onhan se tietysti hienoa, että kentältä pääsee suoraan esim. Tapanilaan, vaihtamatta junaa esimerkiksi Tikkurilassa, mutta silti. Miettikääpä sitä ressukkaa ulkomaalaista, joka matkustaa lauantaina puolenyön huitteissa keskustasta kentälle maasta pois lähteäkseen. Siinä voi olla näennäistä vauhtia ja todellisia vaaratilanteita, kun keskustasta kotiutuvat juhlijat rellestävät pitkin junaa. Kyllä jää varmaan hieno viimeinen kuva Suomesta ja suomalaisista – olkoonkin että monet matkalaisista eivät ehkä juuriltaan ole sitä.received_10153120591683404

Vaaratilanteista puheenollen, niitä riittää myös maantielläkin, ainakin jos on sisukas ja päättää ajaa polkupyörällä. Viimeaikaiset uutiset ovat tästä surullinen esimerkki. Minäkin päätin viime viikolla uhmata henkeäni sekä jaksamistani ja ajaa pyörällä töihin keskustasta Helsinki-Vantaalle. Tarkkana sai olla, pää pyöri kuin kanalla eikä väistämissääntöihin passannut luottaa yhtään. Pääsin kuitenkin sinne ja takaisin ilman suurempia vaurioita – tosin paluumatkalla eksyin Pohjois-Helsingin pyörätieviidakkoon täyskaatosateessa, mikä jätti hienoisia henkisiä hiertymiä. Tragikoomista sen sijaan on se, että matkani polkupyörällä Kruunuhaasta työpaikalleni lentoaseman itäreunaan on yhtä nopea tai jopa nopeampi kuin julkisilla kulkupeleillä – julkisilla kun menee vähintään tunti moiseen operaatioon ja eksymättä ajan saman matkan luultavasti tunnissa tai alle. Täytyy vissiin yrittää ottaa tavaksi.

Autolla selviäisin työmatkastani puolessa tunnissa, mutta sehän on pääkaupungin ruuhkissa sekä stressaavaa että epämuodikasta. Silti jotkut autoilijat näyttävät ainakin uutisten valossa käyttäytyvän kuin Euroopan maanteiden omistajat, ilman minkäänlaista kunnioitusta pyöräilijöitä kohtaan. Selvähän se on, että eri lajin kulkuneuvojen keskinäisessä mittelössä pyöräilijä kisaa aina viimeisestä sijoista. Mutta jos joku on niin kova jätkä tai tyttö, että lähtee omilla lihasvoimillaan liikenteeseen tuulta päin, säällä kuin säällä ja jopa vuoden ympäri, niin kyllä silloin ei ole epäilystäkään siitä, että kumpi on todellinen maanteiden kuningas. Ja pyöräteiden myös.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*