Kansanedustaja Joonas Könttä

Saarenmaan esimerkki rohkaisee

Jyväskylän Saarenmaan-Vertaalan lähikoulun pelastaminen oli järkevää politiikkaa. Paikallisten vaikuttamistyö kannatti ja olen iloinen siitä yhteistyöstä, mitä sain kyläaktiivien kanssa koulun säilyttämisen puolesta tehdä.

Saarenmaan kyläkoululla on nyt vuoden jatkoaika. Tämä oli erävoitto siihen nähden, että vielä joulukuussa sivistyslautakunta päätti äänin 9-4 lakkauttamisen puolesta. Koulu olisi alkuperäisen päätöksen mukaan vedetty kylmäksi ensi syksynä. Onneksi näin ei käynyt.

Keskusta vastusti lakkauttamista sivistyslautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Kaupunginjohtaja Koivistolta oli viisautta ottaa asiaan muutetulla esityksellään aikalisä.

Olen saanut kritiikkiä kannattaessani Saarenmaan koulun säilyttämistä, mutta se kuuluu politiikkaan. Poliittinen keskustelu Saarenmaan ympärillä siis jatkuu ennen lopullista päätöstä ja hyvä niin, koska puolueiden välillä on asiassa selkeästi linjaeroja.

En usko koulutuksessakaan siihen, että kaikki suuri on kaunista. Meillä on oltava Jyväskylässä suurten koulujen vastapainona myös pienempiä, ihmisen kokoisia yksikköjä.

Haluan olla vahvistamassa Jyväskylän paikallisyhteisöjä – en heikentämässä niitä.

Saarenmaan-Vertaalan kylälle koulun lakkauttamisessa ei ole kyse vain koulusta. Kysymys on koko kyläyhteisöstä. Me-hengen rakentajasta. Yhteisöllisyydestä.

Me tarvitsemme Jyväskylään uusia Saarenmaan-Vertaalan kylän kaltaisia aktiivisia lähiyhteisöjä, jotka haluavat kehittää omaa asuinympäristöään ja tehdä samalla Jyväskylästä entistä parempaa paikkaa asua.

Seuraavaksi meidän on mahdollistettava asuminen – siis myös uuden rakentaminen – haja-asutusalueille kaikkialla Jyvässeudulla. Myös kylillä.

On Jyväskylän etu, että meillä on tiivis ja sykkivä kaupunkikeskusta, mutta myös vireitä ja elinvoimaisia kyläalueita.

Kysymys ei ole kaupunki vastaan maaseutu. Me tarvitsemme molempia.

Tulen jatkossakin puolustamaan lähikouluja, kylissä ja kaupungeissa. Lasten ja perheiden etua kuunnellen.

Työ jatkuu.

Kommentit (2 kpl)

  • Jaana Arponen

    Meillä on nyt Taipalsaaren Vehkataipaleella samanlainen tilanne, kun koulumme on lakkauttamisuhasta alla ja kyläyhteisö teke kynsin hampain työtä koulun säilyttämiseksi toiminnassa!

    • Joonas Könttä

      Näissä on aina tärkeää kuunnella kuntalaisia ja pohtia todellisia saavutettuja säästöjä. Monesti laskelmat ovat hyvinkin liioiteltuja. Ideologian sijaan on tärkeää pohtia asioita järjellä: mikä on paras ratkaisu lasten edun toteuttamiseksi? Kuntien tärkein tehtävä on huolehtia asukkaiden hyvinvoinnista.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*