Kaksi miestä pahoinpitelee kolmatta yhä aggressiivisemmin huoltoaseman pihalla. Ulkona seisoo viisi henkilöä, joista yksi haluaa soittaa apua. Hänellä ei ole kännykkää mukana ja kysyykin siksi muilta, voisivatko he soittaa hätänumeroon. Kukaan muu neljästä ei halua, mutta yksi sentään suostuu lainaamaan kännykkäänsä, jotta puhelu saadaan hoidettua. ”Ei me tämmöiseen aleta puuttumaan”, kuuluu perustelut. Ihmisen saa siis hakata muiden silmien alla, koska asia ei kuulu ulkopuolisille? Onkohan hakkauksen kohde samaa mieltä? Ja miten nämä neljä sivustakatselijaa, he varmasti toivoisivat vastaavaa käytöstä muilta henkilöiltä, jos heitä itseään tai perheenjäseniään pahoinpideltäisiin.

Toisessa tapauksessa nuori mopoilija on ajanut ojaan. Autot menevät ohi, mutta sentäs hiljentävät kohdalla, jotta näkevät paremmin. Kukaan ei kuitenkaan pysähdy.

Vanhus kaatuu tiellä, lähelläolijat koittavat katsella muualle, ettei tarvitse mennä auttamaan.

Esimerkkejä riittää melkoisesti. Miksi ihmeessä näin? Mikä siinä on niin vaikeaa mennä auttamaan toista? Miksi niin useat ovat passiivisia muiden hädälle? Kysymyksiä, joiden vastausten on luullut olevan niin itsestään selviä, ovatkin monelle kanssaeläjälle täyttä hepreaa. Toljottelijoita kyllä riittää, mutta missä ovat toimijat?
Lamaantuneisuus ja välinpitämättömyys kertovat ihmisten jämähtäneen oman itsensä ympärille. Muita ei osata tai haluta ottaa huomioon ja jos kukaan ei ala johtamaan tällaista lamaantunutta laumaa, on helpompi jäädä seisomaan lauman sekaan kuin astua esiin ja toimia. On myös helppo kuvitella, miten esimerkiksi työpaikoilla häikäilemättömimmät pääsevät ”valtaan”. Tarvitaan vain yksi ärhäkämpi johtaja ja lauma kumartaa kuningastaan/kuningatartaan iloisena siitä, ettei tarvitse itse hoitaa ajattelutyötä, kun voi vain seurata muita. Olisikin hyvä välillä pohtia omaa käytöstään ja miettiä, onko jämähtänyt tällaisen lauman ja ihmiskunnassa niin yleisen käytöskoodin vietäväksi.