Huomenna lennän takaisin Suomeen. Leiri Mijaksessa on ollut hyvin antoisa harjoittelun ja kehittymisen suhteen. Kelit ovat olleet mukavat ja välillä on ollut oikeinkin lämmintä. Lämpimässä kelissä huomaa heti, että kuinka paljon parempaa palautuminen on ja lihakset eivät mene sellaiseen tukkoon kuin kylmässä. Mäkinen maasto on tarjonnut laatutreeniä, niin ylös-, kuin alaspäinkin mennessä. Mutta eniten on tullut kehitystä teknisissä ja jyrkissä alamäissä, sekä aerobinen kynnys on hilautunut mukavasti ylöspäin. Alamäissä kun pystyy ryskyttämään kokoajan jyrkkää ja kivikkoista alamäkeä pitkään, niin siihen alkaa tottua ja jyrkkyys ei enää niin hirvitä ja uskoltaa vain mennä kivikoista yli. Muutaman kerran on tosin katsottu maailmaa samalla kun on lennetty tangon yli. Mutta se kuuluu lajiin ja opettaa ajamaan seuraavalla kerralla paremmin.

Leiri kun loppuu, niin samalla se päättää varsinaisen peruskuntokauden. Edellinen varsinainen tehoharjoitus olikin cyclocrossin sm-kisat viimevuoden lokakuussa. Vaikka edellisestä tehoharjoituksesta on noinkin kauan, niin kunto on silti vuodenaikaan nähden varsin hyvä.  Nyt alkaa omasta mielestäni kaikista mukavin ja palkitsevin harjoitusjakso. Tavoitteena on anaerobisen kynnyksen nostaminen, joka onkin merkittävin asia kisoissa pärjäämisen kannalta. Nämä harjoitukset tapahtuvat sisällä trainerilla ajaessa. Trainerilla ajettuna pystyy tehon pitämään hyvin tarkasti sillä alueella, jolla sen täytyykin olla. Sen takia teen nämä harjoitukset trainerilla. Jos ajaisin anaerobista kynnystä ulkona Suomessa, niin tehot heittelisivät jatkuvasti mäkien, mutkien, tuulen ja muiden olosuhteiden takia. Kehitys olisi näin huomattavasti huonompaa, kuin sisällä ajettuna. Ennen sisäpyöräily oli minulle yhtä tuskaa, mutta nyt se on puhdasta nautintoa. Varsinkin tehoharjoitukset sisällä on jotain aivan huikeaa. Voi vain keskittyä polkemiseen ja unohtaa kaiken muun. Mukavia hetkiä on siis tiedossa.

Hiekkatiemäkeä huipulle. Kuva: Jaakko Sorvisto