Lentäjän näkökulmasta

Talvinen lentoretki maailman syrjäisimpään kirjastoon Lemmenjoelta

Lemmenjoen kultamaille on ollut haaveena lentää sopivan tilaisuuden tullen, ja nyt avautui sopiva sääikkuna 8.4 alkaen. Edellisenä päivänä ajoin Äänekoskelta n.12 tunnin rupeaman kohti unelmaa:)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karhu-Korhosen_kirjasto

Lennolle varustauduin siten, että tarvittaessa majoitun teltassa. Menoreitille tuli matkaa noin 40km ja paluureitti noin 30km.Kun kirjastolla ei ollut tungosta, nukuin lukusalin lattialla.
Kuvia on ehkäpä turhankin paljon postauksessa, mutta maisemat oli tuossa säässä vaan niin hienot. Kullankaivajien valtauksia en ole kuviin nimennyt, ettei tule sanomista:)
Palattuani retkeltä sain Ahkun tuvalla hyvää palvelua ja sauna oli erikoisen makea reissun jälkeen.                    Seuraava postaus onkin Utsjoki-Tenojoki lennolta, mutta siihen palataan tuonnenpana.

Kuvaa klikkaamalla se näkyy suurempana.

Hyvää kevättä kaikille!

 

 

 

Lapin-Kansa tiesi jo 2011, että syrjässä kirjasto on. Lehtileike kirjaston seinältä kuvattuna.

Lapin-Kansa tiesi jo 2011, että syrjässä kirjasto on. Lehtileike kirjaston seinältä kuvattuna.

Suuntaa antava lentoreitti kartalle piirrettynä.

Suuntaa antava lentoreitti kartalle piirrettynä.

Menopäivän jälkeisen yön olin Inarin Siidan parkissa, noin 12 tunnin ajon jälkeen.

Menopäivän jälkeisen yön olin Inarin Siidan parkissa, noin 12 tunnin ajon jälkeen.

8.4. 2021 Jurgulahden Ahkuntuvalla valmistautumassa tuntureille lähtöön.

8.4. 2021 Jurgulahden Ahkuntuvalla valmistautumassa tuntureille lähtöön.

Valmiina lentoon klo 9.30. Jurgulahden jäällä Lemmenjoella.

Valmiina lentoon klo 9.30. Jurgulahden jäällä Lemmenjoella.

Irti maasta (jäästä).

Irti maasta (jäästä).

Siitä avautuu Lemmenjoen reitti. Vasemmalla näkyy Joenkielinen tunturi. Suuntaan sen yli, vaikka varsinaiset kultamaat on joen oikealla puolella.

Siitä avautuu Lemmenjoen reitti. Vasemmalla näkyy Joenkielinen tunturi. Suuntaan sen yli, vaikka varsinaiset kultamaat on joen oikealla puolella.

Joenkielinen.

Joenkielinen.

Joenkielisen huipulle on Ahkuntuvalta hoidettu latu.

Joenkielisen huipulle on Ahkuntuvalta hoidettu latu.

Seuraavaksi käyn huiputtamassa Viipustunturit, vasemmalla kauimmaiset huiput.

Seuraavaksi käyn huiputtamassa Viipustunturit, vasemmalla kauimmaiset huiput.

Oikealla Ravadasjoen yhtyminen Lemmenjokeen.

Oikealla Ravadasjoen yhtyminen Lemmenjokeen.

Ravadas. Oikealla tunturit jonne suuntaan yökylään.

Ravadas. Oikealla tunturit jonne suuntaan yökylään.

Koski kohisee melkein vedettömänä:)

Koski kohisee melkein vedettömänä:)

.

.

Hienot kuviot on tuuli lumeen tehnyt.

Hienot kuviot on tuuli lumeen tehnyt.

Viipuksen huippuja.

Viipuksen huippuja.

Tässä huiputan Morgam-Viipustunturin läpilaskulla.

Tässä huiputan Morgam-Viipustunturin läpilaskulla.

Porot Viipuksen rinteellä.

Porot Viipuksen rinteellä.

.

.

Viipuksen rinnettä ja Lemmenjoen uoma suuntaan, jos äsken tulin.

Viipuksen rinnettä ja Lemmenjoen uoma suuntaan, jos äsken tulin.

Tästä lähden Lemmenjoen yli kultaisille maille.

Tästä lähden Lemmenjoen yli kultaisille maille.

Vilkaisu Lemmenjoen uomia latvavesille.

Vilkaisu Lemmenjoen uomia latvavesille.

Tässä lennän Morganmaraksen kohdilla. Kuvassa vasemmalla Petronellan kukkuloista toinen.

Tässä lennän Morganmaraksen kohdilla. Kuvassa vasemmalla Petronellan kukkuloista toinen.

Kämppiä ilmaantuu näkyviin tämän tästä.

Kämppiä ilmaantuu näkyviin tämän tästä.

.

.

Morgamojan kultala.

Morgamojan kultala.

.

.

.

.

Lisää kämppiä.

Lisää kämppiä.

Näkymää lännen suuntaan.

Näkymää lännen suuntaan.

Martin Iiskon palo, tämä lähes puuton huippu. Siinä sijaitsee Karhu Korhosen sivukirjasto.

Martin Iiskon palo, tämä lähes puuton huippu. Siinä sijaitsee Karhu Korhosen sivukirjasto.

Siinä sivukirjasto lumen syleilyssä.

Siinä sivukirjasto lumen syleilyssä.

Täällä sivukirjaston lähellä tehdään koneellista kullankaivua, tai on tehty.

Täällä sivukirjaston lähellä tehdään koneellista kullankaivua, tai on tehty.

.

.

.

.

.

.

Oikealla Petronellan kukkuloiden kuvetta.

Oikealla Petronellan kukkuloiden kuvetta.

.

.

.

.

Tästä Aitavaaran yli lähden nousemaan pääkirjastolle.

Tästä Aitavaaran yli lähden nousemaan pääkirjastolle.

.

.

Nyt tulen Palmrootinojalle. Oikealla Gaskoaivi ja vasemmalla Jäkäläpään kuvetta.

Nyt tulen Palmrootinojalle. Oikealla Gaskoaivi ja vasemmalla Jäkäläpään kuvetta.

.

.

.

.

Jäkälä-äytsi.

Jäkälä-äytsi.

Palmrootinojan kämppiä ja kaivantoja.

Palmrootinojan kämppiä ja kaivantoja.

Jäkäläpään ylätasannetta ja kirjasto näkyy jo pienenä.

Jäkäläpään ylätasannetta ja kirjasto näkyy jo pienenä.

.

.

.

.

Gaskoaivin Pihlajakuru.

Gaskoaivin Pihlajakuru.

Josko jo malttaisin mennä laskuun ja tutustumaan kirjastoon.

Josko jo malttaisin mennä laskuun ja tutustumaan kirjastoon.

Siinä se on, kauan haaveiltu kohde:)

Siinä se on, kauan haaveiltu kohde:)

Aurinko paistaa joskus risukasaankin, sanoo sananlasku:)

Aurinko paistaa joskus risukasaankin, sanoo sananlasku:)

.

.

Lentokentän tuuliviiri jämerää tekoa.

Lentokentän tuuliviiri jämerää tekoa.

Korkeakultturia, minähän pidän tästä:)

Korkeakultturia, minähän pidän tästä:)

Konttorin puoli.

Konttorin puoli.

.

.

Rakennuksen toisessa päässä varsinainen kirjasto.

Rakennuksen toisessa päässä varsinainen kirjasto.

.

.

Minäkin vei yhden kirjan lainattavaksi. Topi Pentikäisen (Pentik) lahjoittaman omasta elämästään kertovan kirjan, jonka kuvitukseen olen osallistunut.

Minäkin vei yhden kirjan lainattavaksi. Topi Pentikäisen (Pentik) lahjoittaman omasta elämästään kertovan kirjan, jonka kuvitukseen olen osallistunut.

.

.

Hetken ihmettelyn jälkeen läksin hiihtelemään, koska hanget kantoi sopivasti. Tässä kettu vipeltänyt. Jäljet loppuu kuin olisi puuhun kiivennyt:)

Hetken ihmettelyn jälkeen läksin hiihtelemään, koska hanget kantoi sopivasti. Tässä kettu vipeltänyt. Jäljet loppuu kuin olisi puuhun kiivennyt:)

Riekkojen jälkiä näkyy jonkin verran.

Riekkojen jälkiä näkyy jonkin verran.

Laskeuduin Ravadasjoen varrelle noin 2km päähän ja noin 200m kirjastoa alemmaksi. Täältä nappasin savusaunan kiukaaseen yhden kiven ja vettä pulloon.

Laskeuduin Ravadasjoen varrelle noin 2km päähän ja noin 200m kirjastoa alemmaksi. Täältä nappasin savusaunan kiukaaseen yhden kiven ja vettä pulloon.

Kun olin palannut hiihtämästä, niin paloi mieli lentämään ja kuvailemaan maisemia ennen auringon laskua.

Kun olin palannut hiihtämästä, niin paloi mieli lentämään ja kuvailemaan maisemia ennen auringon laskua.

Tuuli oli voimistunut iltaa kohti, joten siipi piti lumella painottaa starttia varten.

Tuuli oli voimistunut iltaa kohti, joten siipi piti lumella painottaa starttia varten.

.

.

.

.

Inarissa sataa, mutta minä lennän v-tyylillä:)

Inarissa sataa, mutta minä lennän v-tyylillä:)

.

.

.

.

Lähinpänä Morganmaras, sitten Gaskoaivi ja seuraavana Jäkäläpää kirjastoineen. Oikealla enne tunturirypästä Ravadasojan laakso.

Lähinpänä Morganmaras, sitten Gaskoaivi ja seuraavana Jäkäläpää kirjastoineen. Oikealla enne tunturirypästä Ravadasojan laakso.

.

.

.

.

Ravadas virtaa mutkaisena. Taustalla mm. Maarestunturit.

Ravadas virtaa mutkaisena. Taustalla mm. Maarestunturit.

Ei paha.

Ei paha.

"Kotikulmilla"

”Kotikulmilla”

Palmrootin oja ja Jäkälä-äytsi.

Palmrootin oja ja Jäkälä-äytsi.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

.

Nyt olen Korhosenojan maisemissa.

Nyt olen Korhosenojan maisemissa.

.

.

Taustalla Jäkäläpään huippu.

Taustalla Jäkäläpään huippu.

.

.

.

.

.

.

Aika palata kortteerille.

Aika palata kortteerille.

.

.

.

.

Kännykän akulle lisää virtaa, että herättää minut aamulla klo5.

Kännykän akulle lisää virtaa, että herättää minut aamulla klo5.

Iltatoimet.

Iltatoimet.

.

.

9.4.2021 klo 5.15. Pakkasta kymmenkunta ja kylmä tuuli.

9.4.2021 klo 5.15. Pakkasta kymmenkunta ja kylmä tuuli.

Kone suostui käynnistyä, joten valmistaudun lennolle Ahkuntuvalle.

Kone suostui käynnistyä, joten valmistaudun lennolle Ahkuntuvalle.

Kello 6 valmiina lähtöön.

Kello 6 valmiina lähtöön.

Sinne jäi Karhu-Korhosen kirjasto.

Sinne jäi Karhu-Korhosen kirjasto.

Paluumatkan teen Ravadasojan itäpuolitse.

Paluumatkan teen Ravadasojan itäpuolitse.

Taaimmainen huippu Kutsuvannonpää. Taustalla Norjan vuoristoa.

Taaimmainen huippu Kutsuvannonpää. Taustalla Norjan vuoristoa.

Rahapesoaivi.

Rahapesoaivi.

Lennän tuonne aurinkoon:) Lemmenjoen takana Joenkielisentunturi.

Lennän tuonne aurinkoon:) Lemmenjoen takana Joenkielisentunturi.

Vilkaisu Lemmenjoen yläjuoksulle Viipustunturien suuntaan.

Vilkaisu Lemmenjoen yläjuoksulle Viipustunturien suuntaan.

Lemmenjoki ja tuntureita lounaan suuntaan.

Lemmenjoki ja tuntureita lounaan suuntaan.

Saavun Jurgulahdelle. Auringon suunnalla Inari, Kuivajärvi ja Menesjärvi.

Saavun Jurgulahdelle. Auringon suunnalla Inari, Kuivajärvi ja Menesjärvi.

Jurgulahti oikealla, vasemmalla kauimmainen järvi on Paadari.

Jurgulahti oikealla, vasemmalla kauimmainen järvi on Paadari.

Jurgulahti ja oikealla alhaalla pelto, johon lensin reppukoneella muutama vuosi sitten Kaamasesta.

Jurgulahti ja oikealla alhaalla pelto, johon lensin reppukoneella muutama vuosi sitten Kaamasesta.

Päätän tämän raportin tähän kuvaan kiitollisin mielin.

Päätän tämän raportin tähän kuvaan kiitollisin mielin.

Kommentit (12 kpl)

  • Timo

    On kauniita maisemat.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kauniita on ja koneellinen kaivuu siellä on jo loppunut, maisemoinnit menossa.

  • Ulla

    Kiitos, olipa taas niin hienoja kuvia!

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos, noista maisemista ei edes Urpo saa rumia kuvia:)

  • Erkki Virtanen

    Poikkesimme kerran pohjoisen reissulla Ahkun tuvalla. Ensin olimme ainoat asiakkaat, mutta vähän ajan päästä tuli kaksi muutakin ja kuinka ollakaan, tutttu pariskunta kotipaikkakunnalta melkein naapurista. Suomi on pieni.
    Muuten, muistithan käyttää maskia kirjastossa.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Nyt oli Ahkulla aika hiljaista koronan takia. Maski oli mukana, mutta en muistanut edes kuvaa se päässä kirjastolla ottaa.

  • Juha

    Kiitos upi , oli taas mielenkiintoisia kuvia.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Kiitos Juha, mielenkiintoinen reissu oli!

  • Liisun sisko Lettu

    Kiitos taas, pääsimme ihailemaan lumista Lappia sinun kauttasi. Tuo kirjastokin on loistava idea. Covid viimein hellittää täällä Englannissakin ja kaupat aukesivat 12.4.

    Hyvää kevättä.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Luminen tunturi on varmaankin teidän maisemasta suuresti poikkeava näkymä:)Kirjasto on kyllä erikoinen kohde ja osoittaa tekijöiltä hyvää huumoria.
      Korona osoittaa hiipumisen merkkejä myös täällä, joten kesää päästään ehkä viettämään vapaammin?

      Hyvää kevättä myös sinne teille!

  • IlmoY

    Ompahan ollut hieno seikkalu !
    Parasta toimintaa tuollaisella ”härvelillä”. Varustelussa ja tavaroiden pakkaamisessa näkyy kokemuksen tuoma jälki.

    • Urpo Upi Minkkinen

      Olihan se kiva reissu! Tuo härveli soveltuu hyvin retkeilyyn ja uusia retkiä on tulevalle talvelle suunnittelussa.
      Säät sitten määrää että voiko niitä toteuttaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*