Samaan aikaan kun aloittelen tätä bloggaajan hommaa Sisikseen, tuli tieto uudesta alusta Äänekoskella selluntuotannon saralla. Jälkimmäinen on äärettömän hieno asia seutukunnalle. Jos siipeni kantaa niin siinäpä onkin ilmakuville aihetta useammalle vuodelle rakentamisen vaiheita seuratessa. Luonnollisesti kuvat on myös täällä nähtävillä. ”Kaupantekijäisiä” laitan yhden kuvan nykyisestä Äänekosken tehdasintegraatin tilasta kuvasarjan alkuun. Muut(kin) ohessa olevat kuvat on historiallisesti merkittävistä maisemista Keski-Suomen alueella. Kyseessä on Koivistonkylä, josta on hyvä aloittaa eikä vähiten siksi että on ”kotikenttäetu”. Tietoja joita kuviin olen kirjoittanut on saman nimisestä kyläkirjasta kuin otsikko, sekä kylän tietäjien perimätietoa. Kuvien järjestys on enempi satunainen, joten vuodenajat ja kuvauksien kohteet menee ihanasti sikin sokin.
Koska ”kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”, mennään asiaan kuvien muodossa.
Klikkaamalla kuvaa kursorilla saat ne näkymään suurempina.

Tässä on osa Koiviston vanhaa historiaa. Paikka on Muhlun tila Muhluniemessä. Täällä toimi ensimmäinen Sisä-Suomen postikonttori jo 1700-luvun loppupuolella. Taustalla näkyy tehtaiden höyryt.

Tämän kuvan keskellä on Koiviston vanhin tiedossa olevaa kantatila. Vanha Koivisto (Pölkki) tiettävästi oli alun alkaen tuosta rakennusryppäästä vasemmalle ylös olevan metsäsaarekkeen kärjessä.

Esso ja Shell vielä voimissaan…tai onhan Shell edelleen tuossa kuosissaan. Tämä risteys on nykyään ja historiallisesti merkittävä paikka.

Tästä se lähtee Hirvaskankaan ABC:n rakennuksen tarina kehittymään. Tämä oli yksi ilmakuvauksen kohde sen rakennusvaiheista.

Seuratalo joka oli aikoinaan uhan alla mennä toisarvoiseen käyttöön, mutta onneksi oli miehiä jotka takasi lainat ja talo säilyi tarkoituksessaan ja voi nykyään hyvin. Kuvan edessä oikealla oleva talo on toiseksi viimeisin postikonttori.

Tämä teiden risteys koulun lähellä on ollut vielä viime vuosisadan puolenvälin tienoille ja vähän myöhemminkin kauppojen keskittymä. Viimeksi posti toimi kylällä tuossa moni ikkunaisessa punaisessa talossa, vasemman risteyksen oikeaalla puolella.

Myllyperä asutusalue Kaakkolammen vierellä,lähellä Koivistonkylän pohjoista reunaa. Taustalla Niinivesi.

Sillan kautta pääsee Mankkisaareen. Heti sen takana Muhluniemi ja hieman oikealla Häkinsaari. Taustalla Hirvaskankaan rakennukset.

Tässäkään ei olla kaukana Kuninkaan ratsupolusta ja kulkumuoto kuitenkin sama. Polku kulki Koiviston halki Ison-Hirvasjärven Pohjoispäästä Loukeenvirran Lenkkisaaren kahlauspaikalle.

Tämä risteys oli vakiintuneena markkinapaikkana 1800-luvulla vaihtoehtoisena paikkana kaupungille, mutta se perustettiin nykyisen Jyväskylän kohdalle. Nyt tosin näyttää siltä että tuohonkin kasvaa vielä ajan mittaan kaupunki:)

Tässä on paikka jossa tulee usein käytyä aistimassa miten asiat ovat ennen olleet. Tuossa hirsirakennuksessa on asuttu ihan täyttä elämää vielä toisenkin maailmansodan jälkeen. Paikka on jo kuivatun Alasenlammen ja taustalla näkyvän Keljärven välissä. Vasemmalla olevassa koivupuskassa on rintamamiestalon perustukset, joiden päälle ei koskaan taloa noussut vaan tekijä läksi ”maalikylille”.