Maanantaiaamuna Oaklandin Scottish Rite Centerin aulassa kävi melkoinen kuhina, kun 1000 kuorolaista huoltojoukkoineen kokoontui paikalle festivaalin ensimmäisiin yhteisharjoituksiin. Ja jo hetken päästä kahdessa kerroksessa soi, kun lapsikuorolaiset ja nuorisokuorolaiset aloittivat harjoituksensa. Talla reissulla Vox Aurea lasketaan nuorisokuoroihin hetkellisesti korkean keski-ikänsä vuoksi.

Kun paikalla on iso joukko laulajia, joiden perusajatus on tuottaa ääntä, joukkoa ei koota yhteen hyssyttelemällä, vaan laittamalla koko sakki soimaan. Kesken äänekkään puheensorinan yhteisharjoitusta johtava henkilö alkaa laulaa ja koko kuorolaissakki lopettaa puhumisen välittömästi ja rakentaa saamansa sävelen päälle kauniin harmonian. Ja koska kaikki nämä laulajat ovat tottuneet olemaan johdettavina, soiva joukko on helppo hiljentää kuoronjohtajan keinoin, käsimerkeillä. Kuulostaa upealta ja teho on uskomaton!

Harjoituksen tauolla kuorolaiset tekivät tuttavuutta toistensa kanssa. Monella kuorolla on käytössään festaria varten teetetty paita. Meidän huoltajien työtä helpottaa, kun näkee, missä oma joukko liikkuu. Sydän on täynnä riemua, kun näkee, miten eri varit sekoittuvat kuorolaisten rakentaessa ystävyyksiä toistensa kanssa. Kun oma laulu taukosi, treenisalissa alkoi heti soida musiikki. Kuorolaiset tanssivat ja lauloivat Jason Mrazin tahtiin. ”But I won’t hesitate. No more, no more. It cannot wait, I’m yours”, soi taustalla ja sai tuekseen useita stemmoja laulavilta lapsilta ja kaikki tanssivat. Hetkiä, jolloin kuuluisin mieluiten juuri tuohon kuorolaisten joukkoon!

Yhteisharjoituksen jälkeen kuorot kokoontuivat yhteispicnicille Lake Merrittin rantaan, Alamedan oikeustalon edustalle. Iltapaivan ohjelma oli vapaa, tarjolla oli lunch boxeja ja vapaata yhdessäoloa.

Aluksi kuorolaiset kokoontuivat syömään omien joukkojensa kanssa ja nurmikolla vallitse selkeä ryhmittely paitojen varien mukaan. Vatsojen täytyttyä nurmikolla alkoi tapahtua. Lapset ja nuoret aloittivat lauluja ja leikkejä, joihin toiset tulivat mukaan. Eri variset paidat sekoittuivat taas iloiseksi sekamelskaksi. Ensikertaa kuorofestareille osallistuvan näkökulmasta on aivan käsittämätöntä, kuinka laulu yhdistää toisilleen tuntemattomat silmänräpäyksessä. Laulu ja laululeikki, jonka joku porukka osaa, muuttuu hetkessä yhteiseksi kaveria katsoen ja kuunnellen. Veret seisauttava ja vedet silmiin nostattava kokemus.

”Hei näettehän tuon puun tuolla? Kokoonnutaan sen juureen varjoon, tsekataan, missä mennään ja miten päivä etenee.” No, puu ei ollut ihan pienimmästä päästä ja sen alla vedettiin palaverin lisäksi myös pienet treenit. Ohikulkijat saivat kuulla Kiurun laulua ja tulipa paikalle itse Bob Geary, festivaalin taiteellinen johtajakin, tarkastamaan nuottikuviot.

Ensimmäinen pitkä festaripäivä päättyi konserttiin, jossa jokainen festareille osallistuva kuoro lauloi yhden laulun. Yleisönä olivat itseoikeutetusti kaikki muut festarikuorot sekä melko suuri joukko isäntäperheitämme. Omat laulajamme esiintyivät konsertin viimeisenä kuorona ja olivat oman vuoronsa koittaessa jo varsin uupuneita. Silti Pekka Kostiaisen Kiurun tie nosti ainakin meille kylmät väreet – se on merkki siitä, että hyvin menee.

Tämän linkin takana uutislähetys paikallisesta televisiosta

Riina Niutanen & Anu Salila