Vox Aurea Kaliforniassa

Festaripäivää ja valokeilassa oloa

Festivaaliviikon ajan päivät toistavat itseään aamupäivien osalta. Isäntäperheet tuovat kuorolaiset aamupäivän treenipaikalle 8.30 ja festivaalikuoro treenaa klo 9-12. Puolen päivän aikaan kuorolaisilla on lounastauko, jolloin tavallisimmin nautitaan isäntäperheestä mukaan saadun luchboxin antimia. Tänään kuorolaisilla oli lounastauolla myös vapaa-aikaa, jolloin saattoi vaikka tutustua lähiympäristön ostostarjontaan.

Tänään alkoi myös festivaalien kilpailuosuus. Ne kuorolaiset, joita isäntäperheet eivät lounastauon jälkeen tulleet hakemaan, olivat kuuntelemessa muiden kuorojen kisavetoja. On etuoikeus päästä kuulemaan taitavia kuoroja ympäri maailman!

Tänä iltana Voxilla oli myös ensimmäinen konsertti: On a spotlight – Valokeilassa. Konsertissa esiintyivät Esemble – Piedmont East Bay Children’s kuorosta,  Järvan tyttökuoro ja Vox Aurea. Konsertti pidettiin Old First Church:ssä San Franciscossa. Paikka tiedetään akustiikaltaan hyväsi ja Bob Geary kertoi Piedmonten kuoron konsertoivan siellä kerran vuodessa ja kirkko on konserttipaikkana aina kuorofestivaaleilla.

Voxin tehdessä kirkkosalissa sound checkia ja treenatessa Äänimaisemaa ukkoskohtauksineen, luulivat alakerrassa ääniään avaavat Piedmontelaiset maanjäristyksen tulleen ja säikähtivät pahanpäiväisesti! Säikähdyksestä selvittiin ja konsertti oli kokonaisuudessaan upea. Jos Vox oli eilen odotuksesta väsähtänyt ja kansallispuvuissa kuumissaan, oli se tunne tänään tiessään ja kuoron laulusta välittyi huikea energia, joka ei jäänyt yhdeltäkään kuulijalta huomamatta.

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensimmäistä kisavetoa, joka on edessä jo huomenna.

Tämän linkin takana Revontulet eilisestä konsertista

Anu Salila

L1

Ensemble – Piedmont East Bay Childen’s kuorosta

L2

Järvan tyttökuoro

L3Vox Aurea

Kommentit (2 kpl)

  • Liisa S.

    Minua kiinnostaa, mitä kappaleita kuoro esitti milloinkin. Eli jos saisi piisilistan blogiin mukaan esiintymisistä, kiitos! Tsemppiä!

  • Leena

    Hieno esitys todella!

    kiitos

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*