Ville Seppälä

Kiinan ihmisoikeusrikkomuksiin tulee puuttua nyt, sillä puuttuminen käy koko ajan vaikeammaksi

Kiinan Kommunistinen Puolue haluaa muokata maan väestön tarkasti puolueen muottiin sopiviksi kuuliaisiksi kansalaisiksi. Tämä on johtanut surkeaan ihmisoikeustilanteeseen. Vakavia ihmisoikeusrikkomuksia tapahtuu muuallakin maailmassa, mutta Kiina on erityisen kriittinen maa sen alati kasvavan globaalin vaikutusvallan vuoksi.

 

Länsi-Kiinassa noin miljoona uiguuria on YK:n arvion mukaan uudelleenkoulutusleireillä, joissa osa joutuu kidutettaviksi. Kaikki Kiinan valtauskonnosta poikkeavat halutaan joko aivopestä, vaientaa tai hävittää. Valtaväestöä hallitaan dystooppisella valvonta- ja ohjauskoneistolla, jonka keskeisenä välineenä on vielä kehittelyvaiheessa oleva pistejärjestelmä. Kansalaisen pisteet riippuvat muun muassa hänen käytöksestään töissä ja somessa sekä hänen ystäväpiiristään ja ostoksistaan. Esimerkiksi hallituksen kritisointi johtaa pisteiden menetykseen. Hyvät pisteet takaavat alennuksia esimerkiksi laina- tai byrokratiakuluissa. Huonoista pisteistä voidaan muun muassa asettaa omistus- ja matkustusrajoituksia tai estää pääsy tiettyihin ammatteihin.  

 

Väestön kontrolloinnissa auttaa kasvontunnistukseen kykenevä massiivinen valvontakameroiden verkosto. Mitä paremmaksi Kiina tulee toisinajattelijoiden tunnistamisessa ja automaattisessa hallinnassa, sitä pienempi on vaikuttavan vastarinnan tai vallankumouksen todennäköisyys, ja sitä enemmän Kiina aina uskaltaa rajoittaa kansalaistensa vapautta. Pisteiden jakelu voi muuttua yhä läpitunkevammaksi kaiken toiminnan osalta, ja matalien pisteiden seuraukset voivat muuttua yhä vakavammiksi. Järjestelmän monimutkaisuus mahdollistaa sen, että sitä voi kiristää pikku hiljaa, mikä vähentää spontaania vastarintaa.

 

Tiukentuvan kontrollin vastustusta on vähentänyt myös Kiinan järisyttävän kova talouskasvu, joka on nostanut miljoonia kiinalaisia köyhyydestä muutamissa vuosissa. Moni on ymmärrettävästi ollut valmis luovuttamaan vapautensa hallitukselle, jonka he näkevät turvana köyhyyttä ja nälkää vastaan. Mikäli hallitus saa talouskasvun aikana rakennettua järjestelmänsä riittävän aukottomaksi, niin taloustilanteen heikentymisestä seuraava tyytymättömyyskään ei enää riitä sen purkamiseen.

 

Kiinan talouskasvun takana on osaltaan se, että länsimaat ottivat sen mukaan Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi. Matalien tullien myötä Kiinasta on tullut maailman tehdas. Lännellä oli toive, että kun liberaali markkinatalous leviää Kiinaan, niin lisääntyneen kanssakäynnin myötä sinne leviävät myös länsimaiset liberaalit arvot. Kiina omaksui markkinatalouden, mutta ei liberaaleja arvoja.

 

Länsimaiden pitää nyt arvioida tilanne uudestaan ja käyttää vaikutusvaltaansa. Olemme merkittävä vientikohde Kiinan tuotteille, ja voisimme ohjata sen kehitystä esimerkiksi kauppasanktioilla tai pitämällä ihmisoikeuskysymyksiä enemmän esillä. Sen sijaan olemme viime vuosina myöntäneet Kiinalle sekä kesä- että talviolympialaiset. Se on esimerkki imago-voitosta, jolla Kiina voi osoittaa omalle ja koko maailman väestölle sen toiminnalleen saamaa hyväksyntää. Olympialaisten tuoman pehmeän vallan lisäksi Kiina hankkii nyt taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa esimerkiksi Afrikasta ja Euroopasta muun muassa valtavilla insfrastrukruurihankkeilla ja muilla sijoituksilla. Kiina on pyrkimässä ja pääsemässä asemaan, jossa sitä on yhä hankalampi painostaa, sillä painostamisesta seuraavat vastatoimenpiteet tuntuvat meihin yhä kovemmin. Samalla Kiinan hankkima vaikutusvalta tulee ohjaamaan muita maita sen määräämään suuntaan.

Kommentit (308 kpl)

  • Vilppi/vilpittömyys

    Vaatiiko Vihreät ”ei tarvitse olla tietyt edellytykset toteuttava”, koska he tai osa heistä ei kykene toteuttamaan edellytyksiä?

    Onko tämä vilpitöntä?

  • Kuka syrjii ja ketä?

    Jos syrjii kyvykkäämpiä kuin itse, niin eikö tämäkin ole syrjintää?

  • Pitääkö ei-suvaitsemattomat suvaita? Mitä on suvaitsevaisuus?

    Jos ei pidä olla mitkään edellytykset toteuttava tai jos pitää suvaita kaikki, niin pitääkö myös ei-suvaitsemattomat ja esim. kiusaajat hyväksyä? Miksi ei?

  • Oma mielipide / yleinen mielipide

    Mielipide on oikein, koska se on oma mielipide.

  • Poliitikon tulee sietää kritiikkiä, koska hän on julkinen ihminen

    Poliittisen henkilön tulee sietää häneen kohdistettu kritiikki tai hän ei ole kykenevä poliitikon kaltaiseen julkiseen virkaan.

  • "länsimaiset liberaalit arvot"

    ”länsimaiset liberaalit arvot”

    Mitä ne ovat?

    Onko niissä monitulkintaisuutta?

  • Näkemys: An absurdity of democratic power

    An absurdity of democratic power:

    Strong man
    vs
    vote/ticket man

  • Liberaalien arvojen implisiittinen "paremmuus"?

    Miksi ”liberaalit arvot” ovat arvokkaita? Onko se sinun mielipide vai muidenkin mielipide? Entä mihin ”arvot” perustuvat?

  • Jos syrjii ja vastustaa syrjintää?

    Mitä on väittää olevansa liberaali, vastustaa syrjintää ja syrjiä samalla muita mielipiteitä?

    Tekopyhyyttä.

  • Mitä on syrjintä? Kuka syrjii ja ketä?

    Miksi hallitus ei voi syrjiä muita?

    ”Käsky tai ohje voi olla esimerkiksi syrjintään liittyvä tai syrjinnän aikaansaamiseksi annettu opastus, toimintaohje tai velvoite. Edellytyksenä on, että ohjeen tai käskyn antajalla on toimivalta tai asema antaa ohjeen tai käskyn saajalle velvoittavia määräyksiä.”

  • Ihmisoikeus ja a priorismi

    Ihmisoikeus ja a priorismi:

    Esimerkki:

    ”Human Rights Act means there must be no discrimination when applying the other protections in the Act, on any grounds.”

    Tämä on analyyttinen a priorinen väite, koska se ei perustu kokemukseen. Kokemus voisi huomauttaa, että ”must not” ei aina päde. Siten ”must not” ei ole empir. konsis. totta.

    Voisi muotoilla toisen väitteen:

    ”Natural Rights means that there must be no anti-discrimination when applying the other rights in natural rights”

    Joka on aiemman väitteen ”negaatio”.

    Kuitenkin koska ”natural” on fysikalistinen eli fundamentaalimpi, niin tämä ei ole analyyttinen a priori vaan synteettinen, koska ”natural right” esiintyy varmasti kokemuksessa.

  • Tekopyhyyspuolue

    Tarvitseeko hallitus Vihreitä?

    ”Vihreät ei osallistu hallitukseen, joka suhtautuu kielteisesti…”

    PS: onko tuo liberaali kanta vai diskriminoiva?

    #tekopyhyyspuolue

  • Näkemys: demokratia on preferenssinen, ei yleinen

    Näkemys: demokratia on preferenssinen, ei yleinen

    Demokratia on fallaasi, jonka tarkoitus on kuunnella ihmisiä, joilla ei ole muissa järjestelyissä vaadittavaa kelpoisuutta.

  • Ulkonäkösyrjintä

    Onko ulkonäkösyrjintä väärin, jos se on biologinen, aistien ominaisuus?

    https://en.wikipedia.org/wiki/Lookism

    ”These findings indicate that lookism is an innate product of how the human visual system functions.[18]”

  • Sosiaalikonstruktionismi on inkonsistentti.

    Sosiaalikonstruktionismi on inkonsistentti.

    Väite A on ”about yhtä oikein” kuin väite B. Mikäli konteksti on sosiaalikonstruktionismi ilman fysikaalista yhteyttä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*