Ville Seppälä

Kiinan ihmisoikeusrikkomuksiin tulee puuttua nyt, sillä puuttuminen käy koko ajan vaikeammaksi

Kiinan Kommunistinen Puolue haluaa muokata maan väestön tarkasti puolueen muottiin sopiviksi kuuliaisiksi kansalaisiksi. Tämä on johtanut surkeaan ihmisoikeustilanteeseen. Vakavia ihmisoikeusrikkomuksia tapahtuu muuallakin maailmassa, mutta Kiina on erityisen kriittinen maa sen alati kasvavan globaalin vaikutusvallan vuoksi.

 

Länsi-Kiinassa noin miljoona uiguuria on YK:n arvion mukaan uudelleenkoulutusleireillä, joissa osa joutuu kidutettaviksi. Kaikki Kiinan valtauskonnosta poikkeavat halutaan joko aivopestä, vaientaa tai hävittää. Valtaväestöä hallitaan dystooppisella valvonta- ja ohjauskoneistolla, jonka keskeisenä välineenä on vielä kehittelyvaiheessa oleva pistejärjestelmä. Kansalaisen pisteet riippuvat muun muassa hänen käytöksestään töissä ja somessa sekä hänen ystäväpiiristään ja ostoksistaan. Esimerkiksi hallituksen kritisointi johtaa pisteiden menetykseen. Hyvät pisteet takaavat alennuksia esimerkiksi laina- tai byrokratiakuluissa. Huonoista pisteistä voidaan muun muassa asettaa omistus- ja matkustusrajoituksia tai estää pääsy tiettyihin ammatteihin.  

 

Väestön kontrolloinnissa auttaa kasvontunnistukseen kykenevä massiivinen valvontakameroiden verkosto. Mitä paremmaksi Kiina tulee toisinajattelijoiden tunnistamisessa ja automaattisessa hallinnassa, sitä pienempi on vaikuttavan vastarinnan tai vallankumouksen todennäköisyys, ja sitä enemmän Kiina aina uskaltaa rajoittaa kansalaistensa vapautta. Pisteiden jakelu voi muuttua yhä läpitunkevammaksi kaiken toiminnan osalta, ja matalien pisteiden seuraukset voivat muuttua yhä vakavammiksi. Järjestelmän monimutkaisuus mahdollistaa sen, että sitä voi kiristää pikku hiljaa, mikä vähentää spontaania vastarintaa.

 

Tiukentuvan kontrollin vastustusta on vähentänyt myös Kiinan järisyttävän kova talouskasvu, joka on nostanut miljoonia kiinalaisia köyhyydestä muutamissa vuosissa. Moni on ymmärrettävästi ollut valmis luovuttamaan vapautensa hallitukselle, jonka he näkevät turvana köyhyyttä ja nälkää vastaan. Mikäli hallitus saa talouskasvun aikana rakennettua järjestelmänsä riittävän aukottomaksi, niin taloustilanteen heikentymisestä seuraava tyytymättömyyskään ei enää riitä sen purkamiseen.

 

Kiinan talouskasvun takana on osaltaan se, että länsimaat ottivat sen mukaan Maailman kauppajärjestö WTO:n jäseneksi. Matalien tullien myötä Kiinasta on tullut maailman tehdas. Lännellä oli toive, että kun liberaali markkinatalous leviää Kiinaan, niin lisääntyneen kanssakäynnin myötä sinne leviävät myös länsimaiset liberaalit arvot. Kiina omaksui markkinatalouden, mutta ei liberaaleja arvoja.

 

Länsimaiden pitää nyt arvioida tilanne uudestaan ja käyttää vaikutusvaltaansa. Olemme merkittävä vientikohde Kiinan tuotteille, ja voisimme ohjata sen kehitystä esimerkiksi kauppasanktioilla tai pitämällä ihmisoikeuskysymyksiä enemmän esillä. Sen sijaan olemme viime vuosina myöntäneet Kiinalle sekä kesä- että talviolympialaiset. Se on esimerkki imago-voitosta, jolla Kiina voi osoittaa omalle ja koko maailman väestölle sen toiminnalleen saamaa hyväksyntää. Olympialaisten tuoman pehmeän vallan lisäksi Kiina hankkii nyt taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa esimerkiksi Afrikasta ja Euroopasta muun muassa valtavilla insfrastrukruurihankkeilla ja muilla sijoituksilla. Kiina on pyrkimässä ja pääsemässä asemaan, jossa sitä on yhä hankalampi painostaa, sillä painostamisesta seuraavat vastatoimenpiteet tuntuvat meihin yhä kovemmin. Samalla Kiinan hankkima vaikutusvalta tulee ohjaamaan muita maita sen määräämään suuntaan.

Kommentit (308 kpl)

  • Onko ruma naama sairaus?

    Onko ruma naama sairaus?

  • Mikään muu puolue ei yritä rajoittaa toisten mielipiteenvapautta.

    Mikään muu puolue ei yritä rajoittaa toisten mielipiteenvapautta.

  • Saitko naaman jostain kirpputorilta?

    Saitko naaman jostain kirpputorilta?

  • Ei ole meidän vikamme, että sinulla on ramename.

    Ei ole meidän vikamme, että sinulla on ramename.

  • Ihmisoikeus on keksintö ihmisiltä, joilla on heikko intrinsiittinen arvo.

    Ihmisoikeus on keksintö ihmisiltä, joilla on heikko intrinsiittinen arvo.

    Siksi he esittävät, että ihmisellä on arvo sinänsä, vaikka ihminen olisi erittäin epäviehättävä.

  • Ruma mies pyrkii sensuroimaan mielipiteet, jotka ovat hänen kannaltaan epäedullisia.

    Ruma mies pyrkii sensuroimaan mielipiteet, jotka ovat hänen kannaltaan epäedullisia.

  • ville "me elämme demokratiassa and you should believe it" seppälä

    ville ”me elämme demokratiassa and you should believe it” seppälä

  • Toiset kehot hyviä, toiset pahoja.

    Toiset kehot hyviä, toiset pahoja.

  • kiusattuna oleminen on ihmisyyden korkein muoto t: Aristotle

    kiusattuna oleminen on ihmisyyden korkein muoto t: Aristotle 2

  • #hateisyourdestiny

    #hateisyourdestiny

  • Ruman naaman pisteet

    Ruma naama = 0/5 pistettä

  • #feelworthlessbecauseyouareworthless

    #feelworthlessbecauseyouareworthless
    #rumamiesonrikos

  • Mene johonkin rumien miesten maahan. Tämä on kauniiden miesten maa.

    Mene johonkin rumien miesten maahan. Tämä on kauniiden miesten maa.

    #nouglypeopleinthiscountry

  • Voisimme vakuuttaa enemmän ihmisiä, jos johtohenkilöinä olisi attraktiivisia ihmisiä.

    Voisimme vakuuttaa enemmän ihmisiä, jos johtohenkilöinä olisi attraktiivisia ihmisiä.

  • Ruman naaman tasa-arvo täyttää monen rikoksen tunnusmerkistön

    Ruman naaman tasa-arvo täyttää monen rikoksen tunnusmerkistön:

    -törkeä kunnianloukkaus (kauniiden ihmisten devaluoiminen)
    -törkeä petos (valheellisen tiedon antaminen, joka aiheuttaa taloudellista haittaa)

  • Sinä kumarrat mestarirotua, kun se on sinun edessäsi.

    Sinä kumarrat mestarirotua, kun se on sinun edessäsi.

  • uusi tutkimus: ruma mies kauniin miehen presenssissä laskee kauniin miehen omanarvontuntoa

    uusi tutkimus: ruma mies kauniin miehen presenssissä laskee kauniin miehen omanarvontuntoa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*