Niin on meidänkin tasavallassa vaalit käyty ja äänet laskettu. Tulos on mikä on. Tällä tuloksella kuitenkin mennään seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, pisimmillään vuoteen 2019. Tuloksessa erityisesti on puhuttanut Helsingin niin sanottu punavihreä kupla. Mielestäni koko kupla merkitykseltään on täyttä potaskaa, jotain jolla täyttää mediatapettia kun vaalien kiinnostavuus mediankuluttajien silmissä laskee.
Vaikka kuinka pähkäilisin, en saata keksiä miten Helsinki on koskaan profiloitunut poliittisesti vihreitä arvoja kunnioittavaan vasemmistoon. Tällainen vihreä vasemmistolaisuus kyllä todistetusti on joillakin kaupunginosilla väestön keskuudessa suurin aate, mutta kun koko vaalipiiriä tarkastelee porvaripuolue korjaa potin suurimmalla ääniprosentilla. Kokoomus tuskin on puolueena kovin vihreä, saatikka vasemmistolainen. Helsingin vaalipiirin lisäksi myös Uudenmaan ja Varsinais-Suomen vaalipiirit kokonaisuudessaan ovat porvaripuolueen vankkoja kannattajia. Näiden tietojen valossa en siis voi tulkita oikein mitään Etelä-Suomen vaalipiiriä erityisen punavihreäksi. Kupla on siis vielä rajoitetumpi kuin vain Helsingin sisäinen, se on kaupunginosan sisäinen ajatusmaailma.
Kuplan todellisen koon vuoksi onkin näin järkiperäisesti tarkasteltuna varsinainen ihme, että se sai näin valtavan mediahuomion. Eihän se ole mikään yllätys, että äänestystuloksessa on aluekohtaisia eroja. Eiväthän Suomen vaalipiiritkään ole samanlaisia, joten miksi ihmeessä Helsingin kaupunginosan ja koko maan eriävä vaalitulos on niin valtava asia? Varsinkin kun Vihreät olivat vaalien suhteellinen voittaja, hehän esimerkiksi lunastivat ensimmäistä kertaa edustajanpaikan Keski-Suomen vaalipiirissä. Vastaus löytyy hyvin läheltä. Konfliktit myyvät. Sekä helsinkiläistä, että vaikkapa saarijärveläistä lehdenostajaa kiinnostaa mitä toinen ajattelee ja miksi hänellä sellaisia mielipiteitä on. Tähän ajatukseen lisätään parin tunnetun julkimon lausunnot ja soppa on valmis. Ja kun kaikki mediantuottajat nostavat erilaisuuden jossain muodossa esille, on myynti taattu ja mielikuva muodostettu. Tätä vastakkainasettelua ruokkii entisestään vanha maaseutu vastaan kaupunki -ajattelu ja ainainen kehäkolmosen ulkopuolinen maailma ja Stadi -henki.
Valmiiksi otolliseen maaperään istutettuna ja riittävällä kastelulla kasvi, tässä tapauksessa ajatus, lähtee kasvamaan ja kehittymään. Syntyy ajatus, että Helsinki ja sitä myöten koko Etelä-Suomi on täysin erilaista verrattuna pohjoisen periferiaan. Osittain ajatus on oikea, eroja Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen välillä on, mutta täysin erilaisia alueita tai vaalipiirejä näin homogeenisestä valtiosta ei löydy. Helppo olisi syyttää kansaa tyhmäksi ja ajattelemattomaksi, mutta äänestysprosentin ollessa lähes sama kuin edellisissä vaaleissa, se on mahdotonta. Tällä kertaa enemmistö oli erimieltä kuin edellisissä vaaleissa. Ehkä hallitusvastuu näkyi tai voittajilla oli parempi kampanja. Varmaa on vain se, että hallituksella tulee olemaan vaikeat ajat edessä suurten rakennemuutosten ja taloudellisen taantuman takia.
En siis pidä punavihreää kuplaa mitenkään merkittävänä ilmiönä. Koko Suomi ei ole Kallio ja Kallio ei edusta koko Suomen kantaa. Monipuoluejärjestelmässä erot, kuten vaalipiirittäinen kannatus, kuuluvat asiaan. Vain eriäänisyys vaatii pohtimaan asioita useilta näkökulmilta ja näin mahdollistaa asioiden syvemmän tarkastelun, tai ainakin kiperämmät kompromissit. Vaikka vaalien tulos ei olekaan itselleni mieluinen, on se demokraattisesti saavutettu ja koko Suomen kattava. Historia joko tuomitsee tai vapauttaa meidät, parhaassa tapauksessa unohtaa.
