Ville isolla kirkolla

Kun keppana kuohahtaa

III-olut, keppana, keskiketterä, keskis, keskikalja, rakkaalla lapsella on monta nimeä ja nähtävästi äreitä puolustajia. Täytyy vain todeta, että olipa vahva reaktio minkä keskikaljan ostopaikan muuttumisehdotus/-idea sai. Varsinkin tällaisessa poliittisessa tilanteessa kun Euroopan rajat ovat muuttumisuhan alla ja taloudellinen eriarvoisuus ja sen lieveilmiöt, kuten leipäjonot kasvavat. Mitä tämä kertoo meistä suomalaisista?

Olemmeko me todella niin itsekeskeisiä, että kaljan siirtyminen viinakauppaan ja miedompien versioiden laajempi myynti ruokakaupoissa on todella valtakunnan ykkösuutinen ja suuri mediatapaus? Kyse on kuitenkin vain kaljasta. Vai onko sittenkään? Onko taustalla jotain suurempaa, jotain meitä suomalaisia yhteisesti liikuttavaa?

 

Ehkäpä kyse onkin vapaudesta. Vapaudesta ostaa alkoholia ruokaostosten yhteydessä. Höpönlöpön. Epäilen, että kyseessä on turhautuminen valtion alkoholipolitiikkaan. Kun katajainen kansa ottaa askelia kohti sivistyneempää alkoholiharrastusta läträämisen sijaan, valtion ei sitä noteeraa vaan jatkaa samalla syvälle juurtuneella eetoksella kuin kieltolain aikaan. Onhan se nyt aivan ihmeellistä, että samalla esitetään ajatus viinien vapauttamisesta lähikauppoihin ja toisaalta nykyisen alkoholimyynnin kiristystä. Tuntuu, että yhtenäinen linja, konsensus kuten poliittisessa kielessä sitä kutsutaan, puuttuu ja alkoholipolitiikka on jatkuvan muutoksen tai ainakin muutosuhan alla.

 

Silti en voi olla kysymättä: Miten alkoholin tilavuusprosentti vaikuttaa sitten itse juomaan? Muuttuuko kaljan maku prosentteja laskemalla todella niin paljon, että tämä kohu oli aiheellinen?  Vai onko kyseessä klassinen esimerkki saavutetuista etuisuuksista joita ei haluta menettää. Varsinkin pienpanimoille keskikaljan siirtyminen voisi olla uhkan sijasta mahdollisuus. Jos keppana olisi haettava erikoisliikkeestä, mikä estäisi kokeilemasta jotain uutta sen totutun merkin sijasta. Tämähän voisi jopa lisätä pienpanimoiden tuotteiden myynnin kasvua kun sen peruskaljan sijasta kuluttajilla tarttuisi käteen jokin muu tuote. Toki ymmärrän, että tällainen asetelma vaatisi alkoholimonopolin sisäänostotaktiikan muuttamista ja riskinottoa sekä muita yksityiskohtien viilaamisia. Mutta luulisi olevan aivan normaalia yritykselle uudistua ja kehittää tuotteitaan ja palveluitaan, ainakin teoriassa. Uudistuminen voisi tuoda tullessaan erilaisen, paikallisen, valikoiman yksittäisiin Alkoihin. Tasa-arvo olisi sitten se kysymys mikä nousisi esiin, mutta senkin voisi mahdollisesti ratkaista lisäämällä paikalliset oluet tilausvalikoimaan, jolloin kaikilla olisi mahdollisuus näitä tuotteita ostaa.

 

Suurin huolenaihe, jonka nyttemmin jo peruttu idea olisi saanut aikaan, on kysymys työllisyydestä ja pienten elintarvikekauppojen kohtalosta. Jos merkittävä osa pikkukauppojen ja kioskien tuloista todella tulee kaljasta, on sen menetys vakava taloudellinen uhka. Tosin miksei sitten II-olut korvaisi näissä liikkeissä paremman puutteessa keskarin poistumista ykköstuotteena. Sitä keskustelua ei tuntunut kukaan käyvän mediassa, joten johtopäätöksiä on hankala vetää asiasta.

 

En silti jaksa ymmärtää kaljan olevan niin valtava uutinen, että se jätti alleen monet suuremmat ongelmat meillä ja muualla. Kyse on kuitenkin kulutustavarasta, eikä yhteiskunnan rakenteiden järkkymisestä tai kansainvälisestä konfliktista, saatikka yleisinhimillisestä kärsimyksestä. No, oppia ikä kaikki. Kenties välittömän uhkan ollessa poissa, arki ja arjen pienet ongelmat saavat suuret puitteet. Arjen pienet vastoinkäymisethän värittävät elämää.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*