Ville isolla kirkolla

Kesätöissä tutussa paikassa

Niin ne alkoivat minullakin taas tältä kesältä – kesätyöt. Heräsin varttia vaille kuusi, aamiaistin, luin aamun lehden ja hyppäsin uskollisen ajokkini puikkoihin. Koska autoni radio on rikki, eikä minulla ole muita musiikkivermeitä mukana, oli minulla aikaa havainnoida liikennettä ja ympäristöä normaalia paremmin. Huomasin tien päällä työkavereita suuntaamassa myös kohti tehdasta. Vireydyin alkavaan rupeamaan. Tästä se taas alkaa.

Voi pojat, niin se alkoikin. Ensin työkavereiden naamoille levisi hämmennys. Tutun näköinen kaveri, kuka? Ja sitten. Tuohan on Ville. Mitä ihmettä? Sama pikku-Ville, joka aloitti kesätyöuransa täällä viisitoistakesäisenä. Nyt hirmuisella (lue hirvittävällä) risuparralla. Hyvänen aika, mitä siellä yliopistossa tehdään? Pitäisikö tuosta sanoa?

 

No pitäähän siitä. Ensimmäinen päivä kului sitten kuunnellen parranajovinkkejä ja erilaisia vertauksia. Termejä joulupukki ja Osama käytettiin runsaasti. Monta kertaa myös enemmän ja vähemmän mairittelevasti kehotettiin ajamaan kuontalo.

 

Joku voisi jopa luulla, että kuvattu ilmiö on työpaikkakiusaamista. Ehei. Sehän on masokistin (ja minun) hauskimpia hetkiä. Puolihullun päiväuni suorastaan. Tällaistako on olla julkkis? No ei sentään. Julkimoksi en sentään itseäni kuvitellut. Ainoastaan takaisin palanneeksi sankariksi tai ainakin kaveriksi, joka palaa tuttujen luo.

 

Kiusoittelu palautti mieleeni syyn miksi aina talvisin muistelen lämmöllä kesiäni tehtaalla. Tutut työtoverit, kenties jopa termiä kaverit voisi käyttää, luovat olosuhteet vaiherikkaalle kesälle. Kesälle, jonka kokemuksista on hyvä ammentaa. Nämä äijäthän oikeasti pitävät minusta ja heitä kiinnostaa mitä minulle kuuluu, kuten minua kiinnostaa heidän kuulumisensa. Mistään bromancesta ei sentään ole kyse, vaan hyvin ryhmäytyneestä porukasta jonka osana (Osamana) on mukava työskennellä. Toivottavasti myös muilla kesätyöläisillä on yhtä hyvä fiilis omista kesätöistä. Hyviä ja huonoja hetkiä on mukana aina, mutta päällimmäiseksi jäävät ne mukavat. Ehkä se oikea työelämä, sitten joskus aikuisena on samanlaista tai edes sinne päin.

 

Toivottavasti mieleni ei muutu tänäkään kesänä. En usko. Näillä mennään loppukesä. Ja valtakunnassa on kaikki hyvin. Hyvä hyvä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*