Kuva: adlibris.com
Timo Liene: Irtoviiksimies. Erään suomalaisen sotilastiedustelijan elämä. Kustannus Oy Suomen Mies, 2018. 355 s, mustavalkoinen valokuvaliite.
Vapun, opiskelijoiden ja työväen juhlan johdosta tarkastelussa on kirja, joka kertoo kirjoittajansa työstä. Paitsi että ei voi kertoa, koska häntä on sitonut vaitiolovelvollisuus. Kertoja jättää siis aika paljon kertomatta, mutta kertoo jotain kuitenkin.
Timo Liene kirjoitti kirjansa kuoleman kielissä. Hän menehtyi syöpään 3.4. 2018. Hän on siis pystynyt kertomaan kirjassa mielipiteensä hyvinkin suorasukaisesti, kun enää ei ole tarvinnut piitata siitä, miten teksti vaikuttaa hänen uraansa.
Kustantaja Suomen Mies on myös Suomen Sotilas -lehden takana oleva julkaisija. Kustantamo on keskittynyt maanpuolustusaiheisiin painotuotteisiin. Lieneen kirja on ollut sen tuotannossa sen verran suosittu, että siitä on otettu ainakin kolme painosta, mutta mitä se kappalemäärissä tarkoittaa pienkustantamossa, sitä en ole ryhtynyt selvittämään.
Liene kertoo kirjansa alaotsikon mukaisesti elämästään. Hyvinkin avomielisesti hän selostaa opintojaan ja harrastuksiaan, joista viimeksi mainittu käsittää mm. keräilyä, kemuja ja naisjuttuja. Tiedusteluasiat tulevat kuvaan oikeastaan vasta yli 160 sivun jälkeen. Sitä ennen hän on ehtinyt valmistua upseeriksi ja teologian maisteriksi.
Niistä hän kertoo kieli keskellä suuta. Vain muutama henkilö mainitaan nimeltä, lähinnä sellaisia, jotka ovat muutenkin joutuneet edustamaan alaa julkisuudessa. Liene kertoo myös, missä hänen oma toimipaikkansa on sijainnut ja jollakin tasolla kansainvälisestä yhteistyöstä.
Liene palveli useaan otteeseen Afganistanissa ja seurasi maan asioita yli 20 vuotta. Muitakin kansainvälisiä tehtäviä hänellä ehti olla eri paikoissa.
Mitään yksityiskohtaista jännityskertomusta James Bondin tyyliin kirjassa ei ole. Eri lähteistä peräisin olevia tietoja analysoidaan päivät pitkät. Aineistoja tai niistä vedettyjä johtopäätöksiä ei tietenkään kuvailla seikkaperäisesti. Salamyhkäiseltä toiminta ei silti kirjassa näytä, vaan työ on työtä.
Henkilöiden väliset suhteet näyttelevät sekä suomalaisissa että kansainvälisissä työyhteisöissä yllättävän suurta roolia tämän teoksenn valossa. Liene kuvasi itseään nuoruusvuosina ärsyttäväksi ja jonkin verran ärsyttävää besserwisseriä ja melkein kaikessa onnistujaa on riittänyt loppumetreillä kirjassakin kaikelle kansalle tarjoiltavaksi.
Hän antaa tunnustustusta arvostamilleen henkilöille, mutta niitäkin riittää, joiden kanssa hänellä ehti olla napit vastakkain. Näiden nimet hän hienotunteisesti yleensä jättää mainitsematta.
Armeijauransa alusta lähtien Liene havainnoi terävästi pyrkyreitä, pikkumaisia tärkeilijöitä ja muuten epämiellyttäviä tuttavuuksia niin suomalaisissa kuin ulkomaalaisissakin sotilashenkilöissä sekä toisinaan tavattoman kankeaa hierarkiaa. Näiltä osin kirja on todellinen sotaväen antimainos. Tee työtä, jolla on tarkoitus…
Kirja olisi kaivannut hieman oikolukua. Jotkin eksoottiset paikannimet esimerkiksi ovat selvästi englantilaisittain/yhdysvaltalaisittain kirjoitettuja ja muutamassa kohden välimerkkien käyttöä olisi voinut hioa. Kieliasun huolittelu olisi ollut kustantajan tehtävä, koska Liene on joutunut kirjoittamaan kirjan kalkkiviivoilla jo ollessaan kiireellä. Syntyhistoriansa huomioon ottaen kirja on kelpo suoritus.
Vaikka kirjoittaja olisikin onnistunut herättämään ärsyyntymistä, kirjan lopussa ei voi olla surematta hänen kitumistaan syövän kynsissä. Kaikkein antoisin kirja lienee kuitenkin niille, jotka ovat tunteneet kirjoittajan ja tietävät muutenkin, mistä on kyse. Maallikko, jolla ei ole mitään kontaktia asioihin ja alaan ja joka kenties odottaa lukevansa James Herriotin tyyppistä hersyvää ammatillista muistelmakertomusta eläinlääkäriammatin sijaan tiedustelualasta, saattaa pettyä, tai ei ainakaan saa irti niin paljon.
Liene ei ole kirjoittanut vain muistinvaraisesti, vaan hänellä on ollut päiväkirjoja ja muuta aineistoa käytettävissään. Niitä ei voi enää kukaan toinen hyödyntää, vaan Liene kertoo kirjansa esipuheessa tausta-aineistonsa lopuksi poltetun, joten uteliaiden on tyytyminen siihen, mitä Liene on halunnut kirjassa kertoa.