Jukka Tarkka:  Ahvenanmaa. Itämeren voimapolitiikan pelinappula. Docendo 2020, 223 s.

Mimmie Ruus, kuvitus Annalie Yavari: Katten Selmas äventyr. Ålandsresan. 2020, 30 s. värikuvia.

Luettavana oli kaksi tosiasioihin pohjautuvaa kirjaa, joissa käsitellään Ahvenanmaahan liittyviä pyrintöjä kansainvälisen liikehdinnän pyörteissä. Kuvat: Docendo, Suomalainen kirjakauppa.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka on koonnut kirjaansa Ahvenanmaan turvallisuuspoliittista historiaa. Demilitarisoinnille on pitkät perinteet ja se pohjautuu jo 1800-luvulla ensimmäistä kertaa laadittuihin sopimuksiin ja päätöksiin. Kriisiaikoina demilitarisoinnin käytännön toteutumisen laita on ollut niin ja näin ja sopimuspykäliä on tulkittu milloin mistäkin vinkkelistä. Näihin seikkoihin Tarkka paneutuu seikkaperäisesti monipuolisen aineiston pohjalta.

Mimmie Ruus kirjoittaa vuoden 2019 mediahuomiotakin saaneesta tapauksesta, jossa Ahvenanmaalla talteen otettu löytökissa osoittautui göteborgin lähistöllä Gråbosa asuneen perheen lemmikiksi. Ruus on antanut kirjassa Selma-kirjan kertoa itse minä-muodossa sattumalta aiottua kauaskantoisemmaksi muuttuneesta ulkoilusta. Kirjan myynnistä menee pieni summa per opus ruotsalaiselle lasten syöpäsäätiölle Barnacancerfondenille sekä eläinsuojelutyön parissa toimivalle Ahvenanmaan Katthjälpenille, joka auttoi löytämään Selman perheen.

Tarkan kirja käy läpi Ahvenanmaan asemaa säädelleitä historian vaiheita yksityiskohtaisesti. Historiaan pureutuminen alkaa varsinaisesti vasta Venäjän vallan ajalta. Ruotsin vallan aikana valtakunna itäosan ja pääkaupungin välissä sijaitsevan saariston turvallisuuspoliittinen merkitys ei ollut sellainen kuin siitä tuli myöhemmin. Ruotsin kiinnostus Ahvenanmaata kohtaan sen jälkeen, kun Ahvenanmaa oli livennyt sen käsistä, selittyykin sillä, että vieraan vallan sotavoimia Ahvenanmaan maaperällä pidettiin Tukholmaan suunnattuna ladattuna aseena.

Ahvenanmaan merkitys olikin pitkään suuri juuri Ruotsille ja vielä Venäjän keisarivallan kukistuttua ja Suomen itsenäistyttyä Ruotsi olisi kernaasti saanut Ahvenanmaan hallintaansa, mutta nin ei käynyt. Ruotsalaismielisyyttä oli myös ahvenanmaalaisilla itsellään. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Sittemmin muun muassa aseteknologian kehitys on vähentänyt Ahvenanmaan sotilaspoliittista merkitystä. Vieraan vallan ei tarvitse ottaa asemia Ahvenanmaalta ylettyäkseen Ruotsiin. Ohjusiskun voi tehdä kauempaakin. Silti Venäjä pitää ylisuurta konsulaattia Maarianhaminassa. Tarkka toteaakin suorasukaisesti, että Venäjä on ainoa valtio, joka on paikalla valvomassa Ahvenanmaan aseettomuutta ja vertaa konsulaattia mantereella viime sotien jälkeen toimineeseen valvontakomissioon.

Kirjasta melko iso osa omistetaan Ahvenanmaan asemaa säätelevien sopimuspykälien tulkinnalle eri yhteyksissä. On eriäviä käsityksiä siitä, mitkä sopimukset ovat ylipäätään enää voimassa ja mitä voi pitää rauenneina, koska sopijaosapuolia ei enää ole ja olosuhteet ovat muuttuneet täysin sopimuksen laatimisajankohdasta. Pikkutarkka sopimustekstien erittely menee Ahvenanmaata koskevan politikoinnin syvimpiin perusteisiin, mutta on puuduttavaa luettavaa, jos kansainvälinen sopimusoikeus ei sattumoiin ole suuri intohimo lukijalle. Tämä osuus kirjasta toimi itsellä iltalukemisena, pätkä tekstiä sopimustulkinnoista –  ja uni maittoi.

Aivan kirjan lopussa Tarkka nostaa esiin Mika Aaltolan yhteenvedon Ahvenanmaan merkityksestä koko Suomelle eikä kysymys ole pakkoruotsista tai muista seikoista, joista helposti saadaan aikaan kiihkeä mutta hedelmätön juupas-eipäs-väittely.

”Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on keväällä 2019 julkaistussa kirjassaan osoittanut, että 1300 kilometrin mittainen läntinen meriraja on Suomen varsinainen turvallisuusriski, sillä sen yli kulkee 95 prosenttia Suomen viennistä ja 99,9 prosenttia datayhteyksistä, ja nämä molemmat elämänlangat sitoutuvat umpisolmuksi Ahvenanmaalla.” (Tarkka 2020, 195)

Eli jos merenkulku estyy, Suomessa ollaan taas ilman kahvia ja monta muuta hyödykettä kuten sota-aikana. Jos datayhteydet ovat kaputt, voi sekin haitata erilaisia elinkeinoelämän osa-alueita ja ihmisten totuttua elämäntapaa.

Selma-kissa tuli Ruotsista Suomeen laivalla. Selman kotiväestä herrahenkilö oli keikkamuusikko ja otaksutaan Selman pujahtaneen hänen autoonsa, kun herrahenkilö on lähtenyt laivalle soittamaan. Selma nousi maihin Maarianhaminassa ja kuljeskeli syötävää etsimässä, kunnes päästi Vidarin kotiin.

Talon kissa Morris ei oikein pitänyt siitä että Selma nukkui hänen nojatuolissaan. He eivät ystävystyneet missään vaiheessa.

Katthjälpenin väen avustuksella selvitettiin, mistä Selma on lähtöisin. Selman palauttaminen kotiinsa olikin monen mutkan takana. Korvan siru oli se, minkä avulla paljastui hämmentävä tosiseikka, että löytökissa ei ollut Ahvenanmaalta ensinkään, vaan naapurimaasta asti.

Tässä vaiheessa Selmaa avustaneille ahvenanmaalaisille oli vielä täysi arvoitus, miten ruotsalainen kissa on päätynyt Ahvenanmaalle itsekseen kuljeskelemaan. Luonnollisin selitys olisi tietenkin ollut, että jollakulla ruotsalaisella on mökki Ahvenanmaalla ja kissa on sieltä karannut. Näin ei ollut kuitenkaan asian laita.

Selman kotiväki ei edes vastannut vieraasta numerosta tuleviin puheluihin, kun Katthjälpenin Cia yritti tavoittaa heitä. Eikä oikein uskonut asiaa, kun heille lopulta saatiin viestitettyä, että heidän kadonnut kissansa on reissannut toiseen valtioon.

Eikä kotimatka ollut ajankohtainen vielä sittenkään, kun Selman kotiväki oli saatu uskomaan kuvien ja muiden todisteiden avulla, että Selma on meren takana. Selmahan oli paperiton maahantulija tällä puolella rajaa. Kissa oli onnistunut luikahtamaan maahan, mutta täältä poistuminen ei ollutkaan niin yksinkertaista. Monenlaisia muodollisuuksia piti hoitaa, että Selma saatiin palautettua Ruotsiin laillisin keinoin.

Selmasta tuli julkkis, jota kuvattiin maakuntalehtiin. Tarina sai onnellisen lopun ja Selman tarina päätyi kansien väliin, ilmeisesti omakustanteena. Kirja on ohut ja helppolukuinen. Annalie Yavarin viehättävä piirroskuvitus tukee tekstiä. Kirja sopii kaikille eläintarinoista pitäville, jotka haluavat treenata ruotsin kieltä.