Onnea satavuotisen itsenäisyyden johdosta heimoveljille Suomenlahden eteläpuolella. Täytyy illalla seurata Viron linnanjuhlia, jotka Yle näyttää nyt täällä meilläkin.
Virolaisilla eli eestiläisillä oli sikäli tuuri, että heidän kansallispäivänsä on jo tänään. Suomessahan viime vuonna, kun meillä oli valtion satavuotisjuhlat, Suomi 100 sitä ja Suomi 100 tätä hössötettiin perusteellisesti pitkin vuotta, kun huipennus tuli vasta joulukuussa. Joskus syyskuussa alkoi tuntua jo siltä, että hyvä, kun ei tarvitse olla näkemässä sitä vouhotusta, kun Suomi täyttää 200 vuotta. Muuten Tanskassa vuonna 2005, kun kirjailija H. C. Andersenin syntymästä tuli 200 vuotta, satusetää juhlittiin niin perusteellisesti, että kriittisimmät epäilivät Tanskaan kasvavan sukupolven, joka ei halua enää ikinä elämässään kuulla sanaakaan Andersenista. Mutta kyllä se siitä. Itsenäisyyspäivä oli meilläkin juhlallinen ja presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla nyt kai ensi kertaa laulettu Maamme-laulu oli hyvä idea. Oikeastaan ihmetytti, miksei sitä ole aikaisempina vuosina laulettu.
Meidän viime vuotisissa juhlakoukeroissamme oli joitakin kauneusvirheitä, kuten se kohua herättänyt julkisuuden henkilöitä täyteen pakattu komitea, jossa mukana olemisesta sai liksaa, vaikkei olisi kokouksissa käynytkään. Toivottavasti eestiläiset osasivat meidän huonon esimerkkimme perusteella varoa tällaiseen hölmöilyyn rahan syytämistä.
Päivällä olin töissä, mutta nyt lauantai-illan ohjelmaksi aion katsoa Viron itsenäisyyspäivän paraatin ja baletti- ja oopperagaalan, jotka näkee netistä jälkikäteen. Harkinnassa on, katsoisiko taas Nimet marmoritaulussa. Näin sen silloin, kun se tuli elokuvateattereihin Suomeenkin ja ihan kelpo elokuva on kyseessä. Elokuvan tapahtumia on muutettu jonkin verran Albert Kivikkaan alkuperäisen romaanin sisällöstä, joka kertoo suorasukaisemmin siitä, minkälaista päätöntä säntäilyä oli, kun suoraan koulun penkiltä tulleet teinipojat joutuivat sisällissotaa käymään.
Viron itsenäisyys on virolaisille ymmärrettävästi suuren juhlan aihe, koska itsenäisyys oli katkolla vuosikymmeniä. Pikkutyttönä löysin vanhan joulukuusen lippunauhan, jossa oli muutama oudon näköinen lippu, jollaisia ei ollut koulukartaston maailman maiden lippuluettelossa ollenkaan ja ihmettelin niitä isälle. Isä selitti, että se sini-musta-valkoinen lippu on Viron lippu. Ihmettelin, onko Virollakin oma lippu. Sain pikaisen tietoiskun siitä, että Viro oli itsenäistynyt suurin piirtein samaan aikaan kuin Suomikin ja ollut maailmansotien välisenä aikana oma itsenäinen valtionsa, jolla oli oma lippu, oma presidentti ja oma raha, mutta sodassa Neuvostoliitto miehitti sen ja liitti osaksi itseänsä. Ruotsista on katsottu esimerkkiä Suomessa monessa asiassa, mutta myös Viro on ollut esimerkkinä siitä, miten meidänkin olisi luultavasti käynyt, jos viime sodat olisivat päättyneet Suomen osalta toisin.
Ulkomailla Suomea on pidettykin joskus ihan konkreettisesti Neuvostoliiton osana – sellaisiakin karttoja on julkaistu – ja etenkin saksalaiset ovat olleet tietävinään paremmin kuin me itse, miten täällä eletään. Itse Saksassa kirjeenvaihtotoverin luona joulua viettäessäni jouduin tentattavaksi kurjan oletetun sosialistisen Suomen asioista. Onko Suomessa pesukoneita? Onko Suomessa sähköhelloja? Onko sitä tai tätä ihan tavallista asiaa. Koulutyttönä en aluksi ymmärtänyt, miksi koulutettu saksalaisperhe kysyy noin hoopoa.
Sitten tuli SE kysymys. Teidänhän pitää opiskella koulussa venäjää, eikö pidäkin? No, ei pitänyt. Bobrikovin aikana sitä yritettiin, mutta toteutus kilpistyi passiiviseen vastarintaan joko oppikoululaisten tai koulun henkilökunnan taholta. Länsisaksalaiset pitivät Suomea jonkinlaisena pohjoiskalotin versiona DDR:stä. Suomalaiset ovat kyllä suhtautuneet monesti virolaisiin ihan yhtä ylimielisesti ja holhoavasti ja olleet vuorenvarmoja siitä, että me voimme sormi pystyssä neuvoa heitä joka asiassa. Eiköhän ole jo meidänkin aika myöntää, että kyllä naapurimme osaavat solmia itse kengännauhansa. Saattavat monta kertaa jopa tehdä nätimmänkin rusetin kuin me.
Hauska yhteistyöhanke oli eilisiltainen yhteinen Puhelinlangat laulaa -radiolähetys. Kuten eestiläinen soittaja Sander totesi, näitä voisi järjestää useamminkin, ettei seuraavaa kertaa tarvitse odottaa siihen asti, kun Viro täyttää 200 vuotta. Soittajilla oli hyvä tarinoita ja hyviä musiikkitoiveita. Yleensäkin erilaiset kuuntelijoiden toivemusiikkiin perustuvat radio-ohjelmat ovat musiikkivalinnoiltaan yllätyksellisempiä ja viihdyttävämpiä kuin yhtä ja samaa päivän hittihöttöä jauhavat soittolistaohjelmat.
Täältä paikallisesta ruokakaupasta ei valitettavasti saanut virolaisia tuotteita, joten naapurin satavuotisjuhlia ei voinut viettää herkuttelemalla Kalevin hyvillä suklailla. Onneksi sai sentään Elosen rommileivokset, ettei tarvinnut Ahvenanmaan hemvete-hiivaleipään tyytyä. Olisi leivoksella voinut ilahduttaa itseään toki myös Iivo Niskasen olympiavoiton johdosta.
Virallista tietoa eestilisten asioista voi kurkata vaikka Viron suurlähetystön sivuilta, joista tuon lippukuvan kävin kopioimassa. Osoite on: http://www.estemb.fi/viro