Veera

Pajulahti voitti Hanko Grand Prix’n

Maija Yli-Huhtala ja Birchcape’s Wonderland saavuttivat kolmannen sijan Hanko Grand Prix’ssa.

Hangossa päättyi tänään Sea Horse Week. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1997, joten nyt oli oikeastaan juhlavuosi. Koronavirustilanteen vuoksi ratsukot eivät pääseet kisaamaan kahtena viime vuonna, mutta nyt hepat ja ratsastajat olivat jälleen kokoontuneet Hankoon mittelemään paremmuudestaan esteradalla.

Nähtävää olisi ollut hevosista kiinnostuneille ja muille uteliaille pitkin viikkoa. Työesteiden ja muiden rientojen vuoksi piipahdimme kisojen loppupäässä lauantaina seuraamassa yhden luokan ja sunnuntaina päätöslajit.

Lauantaina pääsimme näkemään Prix de Genencor -kilvan, jossa voittajaksi selviytyi Aida Hämäläinen ratsunaan Oxana Aeg. Hämäläinen on edustanut Suomea lapsiratsastajien EM-kilpailussa Espanjassa tänä vuonna, joten eipä ihme, että hän ja Oxana Aeg suorittivat Hangossa radan puhtaasti. Voittoaika oli 68.05. Hämäläisen seura on Stall Falkenberg.

Sunnuntaina ensimmäinen kilpa oli Prix de Hangon kaupunki, jossa kisattiin 125-senttisillä esteillä. Voiton vei Kaarinan Kenttäratsastajien Jenna Yrjövuori Galahad I:llä. Toiseksi sijoittui Siuntion Urheiluratsastajista Peppiina Pesonen Fantasticilla. Kolmostilan nappasi Linda Telimaa Stakkaloulla. Telimaa edustaa Ratsastusseura Ainoa.

Tässä luokassa oli runsas osanotto ja voitosta käytiin kova kisa. Viisi ratsukkoa teki virheettömän radan ja nopeus ratkaisi keskinäiset sijoitukset. Yrjövuoren ja Galahadin voittoaika oli 63.75, Pesonen ja Fantastic jäivät täpärästi hopealle ajalla 64.38. Telimaan ja Stakkaloun aika oli 68.38.

Sunnuntain toinen kilpa, Prix de Classic Pizza Restaurant, tarjosi dramatiikkaa. Estekorkeus oli nyt 135. Kolina kävi, kun puomeja putoili. Radan loppupäässä oleva este osoittautui perin kiperäksi, siinä tuli usealla hevosella kieltäytyminen. Kahdesta kieltäytymisestä seuraa hylkäys ja se olikin usean ratsukon kohtalona. Yksi ratsastaja myös putosi ja joutui keskeyttämään suorituksensa.

Virheettömästi tämän radan selvitti ainoastaan Tuisku Kivikoski-Vainio I’m Yours -ruunalla, joten voitto kuului tälle Ratsastusseura Kivan edustajalle. Toisena oli Siuntion Ratsastajien Janina Kvarnström Everestillä ja kolmantena Husön Ratsastajista John Antell, ratsunaan Delicate One M.

Tuisku Ylikoski-Vainiolla oli sunnuntaina hyvä päivä. Voitto Prix de Classic Pizzassa ja toinen sija Hanko Grand Prix’ssä.

Kvarnströmillä ja Antellilla oli molemmilla yhdestä pudotuksesta neljä virhepistettä, joten suoritusaika ratkaisi keskinäisen järjestyksen. Kvarnström ja Everest tekivät radan aikaan 57.15 ja Antellille ja Delicate One M:lle kellotettiin tulos 58.51.

Kisojen päätöslaji oli Hanko Grand Prix Land Rover & Helsinki Horse Show Presented by Gimber. Kilpa käytiin kaksiosaisena, joista jälkimmäistä osiota varten rataa muutettiin. Esteitä karsittiin ja ratasuorituksesta tuli nopeuspainotteisempi. Estekorkeus pysyi samana, 145 cm.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kisaa johti Jonna Normia Qualisinalla Auran Ratsastajista. Hän oli tehnyt virheettömän radan kuten myös neljä muuta ratsukkoa. Nollalla virhepisteellä ensimmäisne osion suorittivat myös Henrikki Pajulahti ja Clara de Bergerac (Valkeakosken Ratsastusseura), Tuisku Kivikoski-Vainio ja High Hopes (Ratsastusseura Kiva) sekä John Antell ja Jan Diamo R.T. (Husön Ratsastajat).

Toinen kierros käytiin ensimmäisen osion tuloslistan mukaan käännetyssä järjestyksessä. Kaksi ratsukkoa vetäytyi kilpailusta tässä vaiheessa.

Kisaa johtavat Normia ja Qualisina starttasivat siis viimeisinä. Kisa ei suinkaan ollut vielä taputeltu, vaan Ratsastusseura Varsan Maija Yli-Huhtala ja Birchcape’s Wonderland 3033 tekivät nyt puhtaan radan, ja ratsukko nousi viidenneltä pariin pudotukseen sortuneen Antellin ja Jan Diamon ohi.

Kivikoski-Vainiolle ja High Hopesille kirjattiin toisesta osiosta neljä virhepistettä, mutta aika oli parempi kuin Yli-Huhtalalla. Pajulahti ja Clara de Bergerac tekivät puhtaan radan. Tässä vaiheessa oli selvää, että Kivikoski-Vainio ja Pajulahti olisivat mitaleilla. Mitalien väri selviäisi, kun Normia ja Qualisina olisivat suorittaneet radan.

Qualisina kielätytyi heti ensimmäisellä esteellä. Voitto oli mennyttä ja käytännössä muutkin palkintosijat sai unohtaa. Toisella yrityksellä esteestä mentiin yli ja Qualisina kiisi radan hurjaa vauhtia. Ikävä kyllä pudotus viimeistä edellisellä esteellä tärväsi sijottumismahdollisuudet.

Voiton korjasi siis Henrikki Pajulahti Clara de Bergeracilla, jolla ainoana oli kirjattuna nollat molempiin virhepistesarakkeisiin.Kivikoski-Vaino ja High Hopes saivat hopeaa ja pronssisuoritukseen ylsivät Yli-Huhtala ja Birchcape’s Wonderland.

Pajulahti on myös voittanut Hanko Grand Prix’n edellisen kerran, kun 2019 kilpailu voitiin järjestää. Aivan odottamatonta ei siis ollut, että voitto meni tälläkin kerralla Valkeakosken Ratsastusseuraan, vaikka kilpailu oli erittäin jännittävä loppuun saakka.

Henrikki Pajulahti voitti Hanko Grand Prix’n jo toistamiseen.

Ensi kertaa esteratsastusta paikan päällä seuranneena tapahtumaa voi lämpimästi suositella. Hyvät kenttäkuulutukset avasivat tapahtumia maallikollekin. Kiinnostavaa nähtävää on paljon ja kilpailua on helppo seurata,  vaikka oma aiempi kontakti ratsastukseen olisi tapahtunut lähinnä kersana heppakirjojen välityksellä. Laji on näyttävyydessään yleisöystävällinen.

Tapahtuma on myös siivo ja rauhallinen. Jännitys ja draama tapahtuvat kentällä. Tinttailevia kakaroita tai muista söistä öliseviä ja möliseviä aikuisia ei näkynyt. Paikalla oli runsaasti lapsiperheitä ja myös koirallisia seurueita, mutta tenavat ja tessut olivat hyväkäytöksisiä. Tosin yksi koira järjesti väliaikanumeron, kun sunnuntaina myyntikojualueella eräs mies yritti pyydystää karannutta chihuahuaa.

 

Kaikki kilpailutulokset ja ratapiirrokset löytyvät tapahtuman osoitteesta. https://online.equipe.com/fi/competitions/49582

Tapahtuman sivut: https://seahorseweek.fi/index.html

Tulostaulu kertoo, kuka voitti.

 

Kommentit (1 kpl)

  • Entinen hevostyttö

    Hieno hevosjuttu ja hyvät kuvat. Tarjosi tietoa ja silmäniloa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*