Äskettäin edesmennyt Aila Meriluoto (1924-2019) muistetaan erityisesti runoilijana, mutta hän kirjoitti myös romaaneja ja teki käännöksiä. Kirjahyllystä sattui käteen hänen norjan kielestä kääntämänsä lasten klassikko, Thorbjörn Egnerin Kasper, Jesper ja Joonatan kolme iloista rosvoa.
Kuva: Suomalainen kirjakauppa.
Kolme iloista rosvoa on Egnerin (1912-1990) tunnetuimpia teoksia, Folk og røvere i Kardemomme by. Se ilmestyi Norjassa 1955 ja suomeksi se saatiin jo 1957 WSOY:n julkaisemana.
Rosvoaiheestaan huolimatta tarina on hyvin kiltti. Kasper, Jesper ja Joonatan asustavat Kardemumman kaupungin ulkopuolella leijonansa kanssa ja ruoan loppuessa he tulevat öiseen aikaan ryöväämään sitä kaupungin puodeista. Kerran heille tulee mieleen, että kodinhengetär olisi mukava olla huushollissa ruokaa laittamassa ja he erehtyvät ryöstämään kyökkipiiakseen Sohvi-neidin, joka osoittautuu turskiksi kurinpitäjäksi. Hushollerska patistaa konnat pesulle ja siivoamaan taloa itse.
”Minusta on hauskaa, kun on semmoisia, joita saa komennella”, Sohvi toteaa poliisille, joka tulee pelastamaan hänet rosvojen kynsistä. Rosvojen kanta asiaintilaan on hieman toinen. ”Tämä on tyhmintä, mitä ikinä olemme ryöstäneet”, muotoilee tuntonsa sanoiksi Jesper.
Myöhemmin rosvot napataan ryöstöretkellä ja he päätyvät vankilaan, jossa heillä on perin mukavat oltavat. Lopussa heidät saadaan yhteiskuntakelpoisiksi, kun jokaiselle löytyy mieleinen työ.
Egner paitsi kirjoitti kirjan tarinan, hän myös kuvitti sen ja laati siihen laulut. Koska laulujen tekstit ovat mitallista runoutta, tarvittiin suomentajaksi pätevä runoniekka – juuri sellainen kuin Aila Meriluoto. Rosvojen laulua on kuunneltu laulettu suomalaisissakin kouluissa musiikin tunneilla: Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä…
Egnerin kirjan pohjalta on muokattu myös teatterikappale ja itse pääsin näkemään aikanaan Kansallisteatterin mainion esityksen. Soila Komi oli tuolloin Sohvi-tädin roolissa. Teatterin lavastamon väki oli myös pitänyt suuresti Kardemumman kylän kulissien tekemisestä.
Kirjan sisältö on nykyään tarkasteltuna ehkä hieman vanhanaikainen, mutta Meriluoto on onnistunut suomenkielisessä tekstissään niin hyvin, että teksti on ilmaisultaan edelleen käypää, rikasta kieltä, ei mitenkään ajastaan jälkeen jääneen tai oudon ja tunkkaisen tai jopa tahtattomasti koomisen oloista, kuten joskus vanhoille suomennoksille käy. Esimerkkinä epäonnistuneista suomennoksista voi vilkaista vaikka Hämeen-Anttilan Arsène Lupin -suomennoksia ja verrata Jalmari Finnen ylivoimaisesti parempiin suomennoksiin.
Kuva: Antikka.net
Meriluodon tuotannosta dekkariharrastajien kannattaa tutustua 1979 ilmestyneeseen Sisar vesi, veli tuli -romaaniin. Hämärästi otsikoidun jännityskirjan tapahtumat sijoittuvat seuramatkalle Italian maisemiin. Meriluoto hallitsi tämänkin tyylin ja kirja käy nykyään myös hyvästä aikalaiskuvauksesta taustalla vellovine poliittisine ääriliikkeineen.
Noloa kyllä, Meriluodon kustantamo WSOY ei ole päivittänyt kirjailijaesittelyään runoilijan poismenon johdosta:
”Aila Meriluoto-Paakkanen syntyi 10. tammikuuta 1924 Pieksämäellä. Hän on opiskellut Helsingin ja Zürichin yliopistoissa. Meriluoto julkaisi 22-vuotiaana esikoiskokoelmansa Lasimaalaus, josta tuli sodanjälkeisen runouden bestseller. Ennen Ruotsiin muuttoaan Meriluoto oli kahdeksan vuotta naimisissa kirjailija Lauri Viidan kanssa. Myöhemmin hän avioitui professori Jouko Paakkasen (k. 2004) kanssa. Nykyään Meriluoto asuu Helsingissä.” https://www.wsoy.fi/kirjailija/aila-meriluoto luettu 26.10.2019.
Aila Meriluoto 10.1.1924 – 21.10.2019. Kuva: WSOY