Nunnia ja konnia. Lahden kaupunginteatteri. (Alan Menken – Glenn Slater – Cheri ja Bill Steinkellner. Ohjaus Ilkka Laasonen. Kuvat: Aki Loponen / Lahden kaupunginteatteri.
Lahden kaupunginteatteri on ottanut ohjelmistoonsa Hollywood-elokuvasta tutun tarinan Nunnia ja konnia. Näyttämöversio on musikaali, jossa säveltäjä on mm. monista Disneyn piirroselokuvista tuttu Alan Menken. Tarina mukailee pääpiirteissään elokuvaa, joskin loppua on hieman muokattu.
Juonihan on lyhykäisyydessään sellainen, että yökerholaulajatar Deloris Van Cartier sattuu näkemään murhan ja jotta hänet saataisiin todistamaan oikeudessa poliisi piilottaa hänet rosvoilta nunnaluostariin. Luostarin kuoro on kehno ja Deloris saa siihen puhtia . Pian luostarikirkko svengaavine jumalanpalveluksineen on mediailmiö ja rosvotkin äkkäävät Deloriksen piilopaikan.
Alkuperäisessä vuonna 1992 ensi-iltansa saaneessa elokuvassa (Sister Act) pääroolin esitti mainio Whoopi Goldberg. Lahden versiossa Deloriksen roolissa nähdään Ushma Karnani. Gangsteripomona joukkojaan komentaa Mikko Jurkka.

Elokuva oli jotenkin kiltimpi ja hauskempi eikä sitä esimerkiksi uskovien tuttavieni joukossa ole pidetty ollenkaan loukkaavana. Näyttämöversiossa painotetaan kolehtihaaviin kertyneen summan suuruutta tärkeimpänä asiana seurakuntaelämässä.
Sisällöllisten painotuserojen sijaan musikaalin seuraamisen kannalta ongelmallisempaa oli äänentoisto lauluissa. Miesäänet tulivat hyvin, mutta etenkin nopeissa kappaleissa naisten lauluista oli vaikea saada selvää. Toisinaan orkesteri myös jyräsi naislaulun.
Puvustus ja lavastus olivat onnistuneet. Musikaali tapahtuu 1970-luvulla ja asut ja kampaukset etenkin rosvojoukolla olivat aivan erinomaiset. Myös Deloriksen diskovetimet olivat kuin suoraan aikakauden pop-laulajien ihailijakuvista reväistyt. Tämä on muutos elokuvaan, joka oli aikalaiskuvausta 1990-luvun alusta.
Käsikirjoitus ja ohjaus olivat myös sillä tavoin tasapainoiset, että tapahtumat etenivät sopivaa tahtia ilman tyhjäkäyntiä. Suomennoksesta vastaavat Heikki Sankari sekä Kristiina ja Jussi Vahvaselkä. Teksti ei kaikilta osin ollut linjassa näyttämön tapahtumien aikakauden kanssa. 1970-luvulla ei käytetty sellaisia sanoja kuin ”rulettaa” tai ”voimaannuttaa”.
Esityksen valttikortti olivat konnat. Tomi Enbuska, Marko Nurmi ja Timo Välisaari herkuttelevat roiston rooleillaan Mikko Jurkan johdolla. Laulu soi ja konnien koreografiat ovat ilmeikkäitä ja hauskoja. Tämä joukko tekee näyttämöllä hersyvää komediaa. Myös Teemu Palosaari poliisina tekee oivallisen roolityön.

Ushma Karnanilla on epäkiitollinen tehtävä astua Deloriksen roolissa maailmankuulun komediennen, Whoopi Goldbergin saappaisiin. Ikävä kyllä, jo alkukohtauksesssa, jossa Deloris esiintyy yökerhon lavalla, taustalaulajat korjaavat potin. Hiedän lavaliikehdintänsä ja laulunsa on svengaavampaa. Sitä jotain puuttuu. Tosin se sopisi tarinaan, sillä Deloris on pelkkä wannabe-diskokuningtar, joka EI ole onnistunut lyömään läpi, joten sikäli asetelma olisi jopa perusteltu.
Karnani onnistuu paremmin vakavissa kohtauksissa nunnankaavussa. Komediallisiksi tarkoitetut kohtaukset, joissa maailmallisen Deloriksen ja nunnien näkemykset ja elämänkokemukset ovat törmäyskurssilla, Karnani ei ole erityisen hauska, vaan  valenunnan vuorosanat kuulostavat lähinnä henkisesti alle rippikouluikäisen möläytyksiltä.
Luostariväen valopilkkuja on abbedissa, jonka roolissa vuorottelevat Satu Säävälä ja Sanna Heiskanen. En ole selvillä siitä, kumpi oli näyttämöllä siinä näytännössä, jossa itse katsoin Nunnia ja konnia, mutta suoritus oli hyvä. Abbedissan hahmo ei ollut niin yksiulotteinen kuin seurakunnan papin, vaan hän oli aidosti inhimillinen, tarvittaessa tormakka emäntä, tarvittaessa ymmärtäväinen ja huumorintajuinen, välillä itsepäinen.
Loppuratkaisua on muutettu elokuvasta epäomaperäisempään suuntaan. Näyttämöversiossa käytetään samaa ideaa, joka nähtiin jo kymmeniä vuosia sitten Kirk Douglasin tähdittämässä Spartacuksessa ja Monty Python -porukan Brianin elämässä. Jokainen nunna väittää olevansa Deloris.
Nunnia ja konnia on parhaillaan ohjelmistossa myös Kokkolan kaupunginteatterissa. Aiemmin sitä on esitetty myös Lohjalla ja Turussa Samppalinnan kesäteatterissa. Lahden esitys oli myyty täyteen, mutta väliajalla pari katsojaa ainakin otti päällysvaatteeensa narikasta ja lähti kesken pois. Seurueessamme oli paluumatkalla käsiäänestys, kuinka koni tykkäsi ja kuinka meni ei. Tykkääjiä oli enemmän, mutta tykkäämättömiäkin bussilastista löytyi ja osa ei ottanut kantaa.
Itse kallistuin tykkäämisen puolelle. Esitys oli varsin viihdyttävä pikku puutteistaan huolimatta. Se sisälsi monia nautittavia kohtauksia ja hyviä osasuorituksia.