Kuvat: Minerva Kustannus Oy
L. M. Montgomery: Yrttitarha. Suom. Saana Rusi, Minerva Kustannus 2018, 233 s.
L. M. Montgomery – Sisko Ylimartimo: Alppipolku. L. M. Montgomeryn elämä ja teokset. The Alpine Path: The Story of My Career (1917). Suom. Saana Rusi. Minerva Kustannus 2017, 336 s. Martimon osuus ilmestynyt aiemmin nimellä Anna ja muut ystävämme. Minerva 2008.
Runotyttö- ja Anna-kirjoistaan tunnetulla kanadalaisella Lucy Maud Montgomeryllä (1874-1942) riittää lukijakuntaa Suomessa siinä määrin, että kirjailijan vähemmälle huomiolle jäänyttä tuotantoa on suomennettu tällä vuosituhannella. Minerva on vastannut niiden julkaisemisesta lukuun ottamatta 2000luvun alussa julkaistuja Annan perhettä ja Anna opettajana -kirjoja.
Yrttitarha on kokoelma Montgomeryn novelleja, jotka on alkujaan julkaistu lehdissä. Kertomukset ovat olleet romanttista viihdelukemistoa naisille ja ilman suurempia tunnontuskia voi tehdä yleisen juonipaljastuksen, että tarinoiden lopussa jotkut yleensä saavat toisensa. Tapahtumat sijoittuvat yleensä varsin arkiseen ympäristöön eivätkä Harlekiini-tyyppisten kertomusten rikkaiden, ylhäisten ja kauniiden maailmaan.
Saana Rusin suomennokset sopivat hyvin siihen tyyliin, mihin Montgomeryn suomalaislukijakunta on tottunut vuosikymmenten saatossa. Ihan kahden aiemmin mainitun Anna-kirjan suomentaneen Paula Herrasen veroinen taituri hän ei sentään ole, mutta oikein sujuvaa suomennettua Montgomeryä hän on saanut aikaan. Rusilla on silti parempi tyylitaju sanankäyttäjänä kuin mm. Sara- ja Pat-kirjat suomentaneella Ylimartimolla. Kyllä Ylimartimonkin suomennoksia lukee ja on hyvä, että Perinnönjakajat, Marigold ym. Montgomeryn romaanit on saatu suomalaistenkin lukijoiden ulottuville.
Yksi haksahdus Rusille on kyllä sattunut. Kertomuksessa Sally-neidin kirje (Miss Sally’s Letter, 1910) nuori mies Willard tekee selkoa sukujuuristaan ja käy ilmi, että hänen isoäitinsä veli on ollut Sallyn nuoruudenihastus Stephen. Stepheniä Willard nimittää isosedäkseen, vaikka tietenkin isoäidin veli on ollut isoeno.
Ehkä hauskin tarina kokoelmassa on Häävieraat (How We Went to the Wedding, 1913), jossa ei ole suinkaan kyse romantiikasta, vaan kahden nuoren naisen matkasta sukulaisen häihin ponien vetämillä vaunuilla. Reissusta ei kommelluksia puutu. Nykylukijaa hymyilyttää jo sekin, että ponien nimet sattuvat olemaan Tom ja Jerry. Tässä tarinassa suomentaja on ottanut hieman vapauksia ja laittanut toisen sankarittarista, Katen laulamaan suomalaista kansanlaulua Yksi ruusu on kasvanut laaksossa mukaillen ”Yksi kinkku on kasvanut laaksossa, ja se kauniisti tuoksuaa”.
Kokoelman loppuun suomentaja on kirjoittanut jälkisanat, joissa on hänen omia ajatuksiaan sekä elämäkertatietoja Montgomerystä.
Alppipolku on yhteisnide, jossa on Montgomeryn muistelmateos ja Sisko Ylimartimon viime vuosikymmenellä kirjoittama elämäkerta kirjailijasta. Tämä ratkaisu on Montgomery-harrastajalle kiusallinen. Ylimartimon teos on tullut hankittua jo silloin, kun se ilmestyi itsenäisenä kirjana ja tässä se nyt tulee kylkiäisenä taas.
Vaikka Ylimartimon kirjaa ei hyllystä löytyisikään, tämä tuplaelämäkerta ei palvele lukijaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ensin Montgomery kertoo itse omat muistelonsa mainiolla tyylillään Saana Rusin juohevana suomennoksena. Sitten Ylimartimo kertoo samat asiat puisevammin.
Ylimartimon osiossa on joitakin asioita toki taustoitettu eri tavalla kuin Montgomeryn omassa tekstissä, mutta turhan paljon Ylimartimo tuo esille myös itseään, kuinka hän kävi Montgomeryn jäljillä eri paikoissa Kanadassa. Elämäkertatiedot ovat asianharrastajille tuttuja paljolti jo Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen toimittamasta teoksesta Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt (2005).
Montgomeryyn ovat vaikuttaneet paljon omassa suvussa kulkeneet kertomukset suvun huomattavista persoonallisuuksista. Skotlantilaiset juuret on myös hänen sankarittarellaan Emilialla. Vaikka Anna- ja Runotyttö-kirjojen vuoksi kirjailija yhdistetään juuri Prinssi Edvardin saareen, hän vietti suuren osan elämäänsä muualla. Annan tavoin Montgomerykin työskenteli opettajana ja sittemmin lehdessä kuten Emilia.
Montgomery ei päässyt kirjailijaksi noin vain. Hän aloitti lähettämällä kertomuksia ja runoja lehtiin eikä niitä aina julkaistu. Hänen ensimmäinen romaanikäsikirjoituksensa ei kelvannut kustantajille ja hän poltti sen. Ensimmäinen Anna-kirja sai pakit useilta kustantajilta, kunnes 1907 tärppäsi. Kirja julkaistiin seuraavana vuonna ja se saavutti suosiota. Jatko-osa oli jo tuolloin tekeillä.
Montgomeryltä oli ilmestynyt jo muutama romaani, kun hän avioitui Ewan Macdonaldin kanssa. Montgomery jatkoi kirjailijan uraansa, vaikka olikin nyt papin rouva, mikä toi erilaisia sosiaalisia velvoitteita. Perheenlisäystäkin tuli.
Elämä ei ollut pelkkää voittokulkua. Yksi lapsi syntyi kuolleena ja ensimmäinen maailmansotakin aiheutti ahdistusta, vaikkei Kanadan maaperällä taisteltukaan. Oikeusjuttuihinkin Montgomery joutui, kun Anna-kirjoista oli julkaistu luvatta painoksia. Hänen miehensä taas joutui autokolarin vuoksi tuomarin eteen. 1930-luvulla Ewan kärsi hermoromahduksen ja Montgomeryn omakin terveys reistaili. Vuosikymmenen lopulla ahdistusta aiheutti jälleen maailmansota ja entisestään heikentynyt terveys. Kirjailija päätti päivänsä 1942.
Vaikeuksista huolimatta Montgomery pystyi kirjoittamaan laajan tuotannon. Toki hänen ilmiömäisen suositut kirjansa toivat perheelle myös tuloja. Anna-kirjoja ryhdyttiin jo varsin tuoreeltaan kääntämään useille kielille. Lukijoita askarrutti paljon, keitä kirjailija käytti romaanihenkilöidensä esikuvina. Kertomansa mukaan Montgomery ei suoraan ottanut todellisuudesta sellaisenaan paikkoja tai henkilöitä paitsi Tarinatyttöön sijoitettu Peg Bowen.
Näin hän perusteli asiaa: ”Kirjoittajan on luotava hahmonsa, tai niistä ei tule eläviä.”