Sisko Ylimartimo: Aleksander Lindeberg. Avain 2017, 252 s.
Aleksander Lindeberg (1917-2015) eli poikkeuksellisen pitkän elämän ja teki myös poikkeuksellisen pitkän uran. Hän ehti olla taidemaalarina, mainospiirtäjänä, lavastajana, muotokuvamaalarina, tehdä kirjojen kansia ja kuvituksia ja hänet muistetaan yhtenä tärkeimmistä sodan aikaisista TK-piirtäjistä.
Ylimartimo on tehnyt varsin perusteellisen elämäkerran Lindebergistä. Taiteilijan itsensä Ylimartimo esipuheen mukaan ehti tavata vain kerran, mutta taiteilijan lapset ovat olleet hyvin avuliaita.
Kirjan kuvitus on runsas ja monipuolinen, siinä on kuvia perhealbumista sekä näytteitä Lindebergin uran varrelta. Kuvitus tuo hyvin ilmi Lindebergin monipuolisen taiteellisen ilmaisukyvyn. Hän hallitsi erilaisia tyylejä ja tekniikoita. Taiteiden tohtori Ylimartimon oma tausta näkyy aiheen asiantuntevana käsittelynä.
Lindeberg syntyi lääkäriperheen vesaksi Donin Rostovissa. Isä Magnus Lindeberg oli Suomen kansalainen ja Venäjän sisällissodan jaloista hän toi perheensä Suomeen. Äiti oli venäläistä sukua ja Venäjälle (Neuvostoliittoon) jääneisiin sukulaisiin yhteys kirjeitse säilyi 1930-luvulle asti. Työn vuoksi Lindebergit joutuivat muuttamaan vielä monta kertaa, sillä isän venäläistä lääkärintutkintoa ei kelpuutettu Suomessa. Töitä löytyi sen sijaan Ruotsista, Virosta ja Saksasta.
Aleksanderista kasvoi siis aito kosmopoliitti. Helsingissä hän kävi Venäläistä koulua, mikä auttoi kielitaidon ylläpitämistä. Myös piirtäjän lahjat huomattiin jo nuorella iällä. Lindebergit palasivat Suomeen ja asettuivat Viipuriin, joka olikin Suomen kansainvälisin kaupunki siihen aikaan. Nyt isällä oli lupa harjoittaa lääkärintointa Suomessa. Ciipurissa aleksander kävi jonkin aikaa ruotsinkielistä oppikoulua, mutta konflikti opettajan kanssa johti siirtymiseen venäläiseen kouluun.
Tulevan puolisonsa Tatjana Proninin Lindeberg löysi jo nuorena käydessään ystäviensä kanssa Uudellakirkolla, jossa pietarilaislähtöisellä Proninin suvulla oli kesänviettopaikka. Tatjanasta Lindeberg ehti tehdä lukuisia piirroksia ja maalauksia vuosien saatossa.
Lindeberg ehti vähän aikaa opiskella taidetta Ateneumissa, mutta sia sieltä potkut. Hän haki ja pääsi Tallinnan Kunstikooliin, mutta opinnot katkesivat sielläkin. Sillä kertaa syynä keskeytymiseen oli talvisota.
Asepalvelukseen Lindeberg astui tammikuussa 1940. Samana talvena hän myös pyysi Tatjanaa vaimokseen. Terveydellisten syiden vuoksi hänet vapautettiin sillä erää palveluksesta toukokuussa ja Aleksander ja Tatjana avioituivat heinäkuussa.
Lindeberg meni Tiedoituskomppanian (TK) palvelukseen 1941 ja olikin yksi nimekkäimpiä TK-taiteilijoita mm. Kari Suomalaisen, Björn Landströmin, Poika Vesannon, Aarne Nopsasen ja Eeli Jaatisen ohella. Vaikka välillä TK-miehiä haukuttiin koiraslotiksi, heidän työnsä ei ollut vaaratonta taidepuuhastelua. Erkki Tanttu ja Björn Landström haavoittuivat tehtäviä suorittaessaan. Sotamuseolla on kokoelmissaan TK-piirtäjien tuottamaa aineistoa ja niistä on myös järjestetty näyttelyitä.
Sodan jälkeen Lindeberg teki lukuisia satukuvituksia sekä viihdelukemistojen kuvitustöitä. Lavastuksia hän pääsi tekemään mm. Kansallisoopperalle sekä elokuviin. Tunnetuimpia Lindebergin lavastustöitä voidaan nähdä Tauno Palon tähdittämässä elokuvassa Rosvo Roope (1949).
Mainospiirtäjän työssä Lindebergin monipuoliselle osaamiselle oli kysyntää. Hän piirsi materiaalia niin matkaesitteisiin, elintarvikemainoksiin kuin lääketehtaiden tuotteillekin. Laajan julistekokoelmansa Lindeberg lahjoitti Lahden julistemuseolle. Lindeberginn vakuutusyhtiölle tekemä piirros Nallukka-tyttö sai mainosalalla huomiota kansainvälisestikin ja saksalainen vakuutusyhtiö osti kuvan omaan kampanjaansa hieman muokattuna.
1960-luvulla Lindeberg pääsi tekemään kirjankuvituksia. Tuolloin syntyivät muun muassa Kalevalan tarinat ja Pessi ja Illusia. Jälkimmäinen oli toki valokuvin kuvitettuna ilmestynyt aiemmin, mutta nyt, 1963, se julkaistiin Lindbergin taiteilemana. Lindberg ja kirjailija Yrjö Kokko tunsivat toisensa ja Kokko arvosti Lindebergiä kovettuna erämiehenä. Ylimartimon Lindeberg-elämäkerran kansikuvaksi on valittu juuri Pessin ja Illusian kuvituskuva.
Lindbergin kuvituksilla kirjoja julkaistiin ulkomaillakin aina Japania myöten. Arabiankielinen Kalevalan tarinat oli taitoltaan täysi fiasko. Venäläisiä kansansatukuvituksia julkaistiin ulkomailla sen sijaan kauan ennen kuin Suomessa. Ylimartimo käykin läpi seikkaperäiisesti läpi kirjankuvituksia ja Lindebergin tyylejä ja vaikutteita.
Vielä 1980-luvulla Lindebergiltä tilattiin lavastuksia ja 2000-luvulla hänen kuvittamistaan lastenkirjoista alettiin ottaa uusia painoksia. Kuvittajat ry päätti 2005 jakaa ensi kertaa elämäntyöstä myönnettävän Kieku-palkinnon. Raati päätti yksimielisesti myöntää palkinnon Lindebergille. Lindeberg nukkui pois 2015, viimeisenä sodan aikaisista TK-piirtäjistä.
Kirja oli erittäin mielenkiintoinen. Pehmytkantisena julkaiseminen on tietysti edullisempaa kuin kunnollisena, kovakantisena sidottuna kirjana, mutta ei aivan tee oikeutta sisällölle, koska isot pokkarit ovat yleensä lötkökantisina epämiellyttäviä käsitellä. Käytetty paperi on sentään kelvollista, että kuvat ovat toistuneet riittävän laadukkaina.