Veera

Monipuolinen lentonäytös Kauhavalla

Kauhava Air Show 29.-30.8.2020. Koronatilanne on kesän aikana aiheuttanut monien tapahtumien perumisen tai siirtymisen. Yksi tapahtumista oli Kauhavan lentonäytös, jonka alun alkaen piti olla kesäkuussa. Pientä jännitystä oli loppuun saakka, voidaanko esitys tapahtuma järjestää, mutta elokuun viimeisenä viikonloppuna Lentosotakoulun kentällä pidettiin laadukas ilmailutapahtuma. Kuvat: yksityiskokoelma.

Ulkomainen pääesiintyjä, brittien ylpeys Red Arrows teki tarkkuustyötä.

Esiintyjälista oli mitä mielenkiintoisin. Luvassa oli museokoneita eri vuosikymmeniltä, mutta myös uusinta uutta. Näytöksessä esiintyivät myös parhaillaan Hornetien seuraajaehdokkaina olevat Rafale ja Gripen. Uusien ja vanhojen sotilaskoneiden lisäksi nähtiin myös siviili- ja harrasteilmailua. Oli lennokkiesitystä, laskuvarjohyppääjät Alavuden ilmailukerhosta avasivat tilaisuuden, Suomen Ilmailuopiston väki esitteli taitojaan, ja rajavartiolaitoksen helikopterilla oli sammutusnäytös. Myös puolustusvoimain helikopterien näytösnumeroissa oli vauhtia ja taitoa. Ulkomainen pääesiintyjä oli Britannian kuninkaallisten ilmavoimien taitolentoryhmä Red Arrows.

Lentonäytösten ohella maanäyttelyssä saattoi katsella kalustoa ja uttilaisten helikopteriporukalla oli erittäin aktiivisia esittelijöitä, jotka vastasivat yleisön pieniin ja suuriin kysymyksiin. Gripen oli todella satsannut tähän tapahtumaan ja maanäyttelyssä pääsi koeistumaan hävittäjäehdokkaan. Jonotus Gripenin ohjaamoon oli järjestetty hyvin ja esittelyhenkilökunta valvoi turvavälien noudattamista. Myös reserviläisillä ja MPK:lla oli kojut ja muutamia tilaisuuteen sopivia myyntikojuja oli otettu tapahtumaan.

Nähtävää oli maassa ja ilmassa. Taivaalla pörrää NH, etualalla oleva keltainen siipi kuuluu de Havilland DH 82A TigerMothille, Red Arrowsien punaisten Hawkien takana on Midnight Hawksin kalustoa.

Meidän seurueemme kävi tapahtumassa lauantaina, jolloin sää oli varsin hyvä. Pieni sadekuuro ei keskeyttänyt näytöstä, joskin Tiger Moth ei lähtenyt lennolle esiintymään. Näytösaikataulussa oli pientä lipsumista, mutta tauon aikana viipeet otettiin kiinni.

Fouga Magister-parin numero oli tyylikäs, mutta poikkesi hieman odotetusta. Kenttäkuulutuksista ei saanut selvää siinä kohdassa, jossa seurasimme näytöstä tulpat korvissa. Myöhemmin selvisi, että samalle päivälle oli osunut ilmavoimien entisen komentajan Jouni Pystysen siunaustilaisuus ja Fouga-numeroon sisällytettiin kunnianosoitus edesmenneelle komentajalle. Pystysen tullessa ilmavoimiin Fougat, jotka olivat Hawkien edeltäjiä harjoitushävittäjinä, olivat vielä täyttä päätä käytössä.

Vielä myöhemmin tuli ikäviä uutisia juuri Fougista. Toinen oli joutunut tekemään Rissalaan mahalaskun, koska laskutelineet olivat jumittuneet. Ylen uutista asiasta luettiin silmät pyöreinä. Ensin jutussa mainittiin mainittiin koneen kaksi matkustajaa ikään kuin olisi lennelty ilman pilottia, sitten kaksi lentäjää, ikään kuin kaksipaikkaisessa Fougassa olisi ollut kovinkin paljon väkeä.

Ohjelma oli niin monipuolinen, että omaa suosikkia oli mahdotonta valita. Museokoneet ovat aina sykähdyttäviä. Woikosken Safirit olivat ilahduttava näky, samoin vanhat Viimat ja Stieglitz. Sami Kontiolla oli jälleen kerran huippuhieno taitolentoesitys. Myös Midnight Hawks oli nyt hyvässä iskussa. Muutama vuosi sitten ryhmän esitys ei ollut yhtä täsmällinen, taso oli parantunut takavuosista selvästi. Arctic Eagles, moottorivarjot, Grob…  mikään esitys ei tuottanut pettymystä, kaikki olivat hioneet numeronsa viimeisen päälle vuoden tärkeimpään tapahtumaan.

VL Viima oli yksi taivaalla taituroineista museokoneista.

Hornet-soolo eli nykyinen torjuntahävittäjämme oli mielenkiintoinen verrokki kahteen seuraajaehdokkaaseen. Gripenin ketteryys oli selvästi parempi kuin Hornetin, mutta Rafalen kieppuminen näytti jopa Gripeniäkin sukkelammalta. Muita ehdokkaita ei ole ollut tilaisuus nähdä. Valintaan vaikuttaa tietysti monikin asia koneen suorituskyvyn eri osa-alueiden lisäksi. Drakeneista ja MiGeistä sanottiin aikanaan, että Draken on joka sään hävittäjä ja MiG joka toisen sään hävittäjä.

Gripenin edustaja vakuutti, että koneen osia voidaan valmistaa myös Valmetin tehtailla ja täten huolto- ja toimitusvarmuus olisivat hyvät. Rafalen edustajat jakoivat lippiksiä ja muuta pr-aineistoa yleisölle. Eurofighterkin oli periaatteessa paikalla, mutta sillä ei ollut lentonumeroa ja saksalaiset esittelijät olivat hyvin passiivisia silloin, kun porukkamme pyöri siinä osassa tapahtuma-aluetta. Yhdysvaltalaiset konekaupoista kilpailevat yritykset olivat myös paikalla esittelypömpeleineen, mutta heillä ei ollut koneita ensinkään sen paremmin maanäyttelyssä kuin lentonäytöksessäkään, joten vertaamaan ei päässyt.

JAS 39 C Gripen on käytössä Ruotsin ilmavoimilla. Suomelle on ehdolla C-mallin sijasta uudempi E/F.

Tapahtumajärjestelyt olivat varsin onnistuneet. Opasteet parkkialueelle olivat savuttaessa riittävät, käsidesiä oli jaossa vähän joka paikassa, ilmavoimien tiskiltä jaettiin myös korvatulppia. Ruokailumahdollisuudet järjesti eräs muonitusfirma ja täydennyksenä oli sotilaskoti ja pari herkkukojua. Koska ohjelmassa oli pari taukoa, tällöin muodostui mittavat jonot muonitukseen. Meidän seurueemme valitsi munkkikahvit sotkussa, koska siellä jono oli aavistuksen lyhyempi ja veti hyvin. Toki lämmintä ruokaa tarjoavan yrittäjän jonokin veti ja toiminta oli varmasti tehokasta, mutta näytöksen tauot muodostivat auttamatta kysyntäpiikin ja ruuhkan.

Jäimme kaipaamaan makkarakojua. Ennen Lentäjien juhannuksessa kentällä oli aina useampikin paikka, josta sai kuumaa makkaraa ja se tasasi jonoja. Jatkossa kannattaisi harkita jonkin toimijan makkaramyyntiä alueella, ettei kaikkien jotakin lämmintä ja suolaista kaipaavien tarvitsisi seistä samassa sadan metrin jonossa tapahtumaravintolaan. Muonitusfirman lista sinänsä vaikutti sopivalta, mutta annokset jäivät nyt testaamatta.

Ranskalainen Dassault Rafale on myös ehdokkaana Suomen hävittäjähankinnaksi.

Seurueestamme yksi henkilö olisi kernaasti ostanut itselleen Kauhava Air Show 2020 -paidan, jos sellaisia olisi ollut kaupan, mutta tapahtumajärjestäjällä ei näyttänyt olevan omia oheistuotteita myynnissä. Sen sijaan Red Arrows Kauhava 2020 -paitaa oli myytävänä Aviation Shopissa. Maineikkaan taitolentoryhmän esitys oli niin loistelias, että paitakaupoille piti lähteä.

Päivän päätteeksi järjestelyissä selvä kauneusvirhe oli se, että parkkialueella ei ollut oikein minkäänlaista liikenteenohjausta. Alueen laidassa ulosmenotien suulla oli liikenteenohjaajia nipussa muutama kappale, mutta itse alueella olisi ollut syytä myös olla ohjausta, jotta poistumisliikenne olisi sujunut. Alueelle tultaessa pysäköintipaikoille ohjaus oli ollut erittäin toimivaa, joten purkuliikenteen ohjaukselta odotti samaa.

Koronauhan vuoksi seurueemme oli varustautunut henkilökohtaisilla käsidesipulloilla, maskivarastoilla ja pyrimme pitämään turvavälejä muihin läsnäolijoihin. Välimatkan pitäminen tuntui olevan itsestäänselvyys suurimmalle osalle väestä. Myös toimitsijat olivat varustautuneet maskeilla ja turvaväleistä muistutettiin kuulutuksin ja kyltein. Paikalla oli myös paljon lapsiperheitä ja hekin pitivät tenavansa ruodussa, lapset eivät säntäilleet sinne tänne – eivätkä kiukutelleet.

Kauhava Air Show oli nyt vuoden päälentonäytös. Seurueessamme oli yksi, joka ei ollut oikein koskaan käynyt lentonäytöksissä ja hän oli hyvin innostunut näkemästään. Niin olivat nekin, jotka ovat käyneet näytöksissä vuosikymmeniä. Monipuolinen ohjelma, jossa oli vanhoja hurmaavia museokoneita ja ajankohtaisia ilma-aluksia, oli hyvä kaava meidän näkökulmastamme. Kun oikein koko vuonna ei ole päässyt käymään juuri missään, tämä oli meidän porukallemme tapahtuma, jossa oli jokaiselle jotakin.

Midnight Hawks sai puljan pysymään hyvin koossa.

Kommentit (2 kpl)

  • Vanha akka

    Kiitos hyvästä katsauksesa ja hienoista kuvista. Kauhava lentonäytöksen pitopaikkana on ainutlaatuisen hieno, ja vuosikymmenten kokemus Lentäjien juhannuksesta antoi osaamista. Show oli huimaava, ja kotiin ahdistetulle riskiryhmäläiselle se oli ainut tapahtuma sitten maaliskuun ja hienoin mahdollinen kokemus.

  • Matami

    Oikeaan osunut kuvaus hienosta tapahtumasta. Pitkistä jonoista ei viitsinyt edes harmistua kun oli muuten niin onnistunut juttu. Hienoja kuvia.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*