Leena Lehtolainen: Turmanluoti. Kirjakauppaliitto/Tammi. 128 s.
Maanantaina vietettiin kirjan ja ruusun päivää ja kirjakaupoissa jaettiin kirjaostosten kylkiäisinä Leena Lehtolaisen uutta pienoisromaania Turmanluoti. Kyseessä on Maria Kallio -tarina, jossa Marian aviomies Antti sotkeentuu metsästysharrastuksessaan kuolemantapaukseen.
Jääviyssyistä Marian täytyy tietenkin pysyä visusti erossa miehensä metsästysseurassa sattuneen tapauksen tutkimuksista. Mutta aivan toisen asian yhteydessä Maria joutuu erään juttuun sekaantuneen puheille. Loppuratkaisu on kliseinen. Maria menee yksinään tapaamaan erästä juttuun liittyvää henkilöä ja asiat selviävät ja saadaan vielä väkivaltainen loppuhuipennus.
Hyvänä puolena voi mainita, että liian aikaisin ei selviä, kuka on kaiken takana ja mitkä ovat syyt, jotka ovat saaneet hänet ryhtymään kohtalokkaisiin tekoihin. Asia erikseen on se, voiko hänen vaikuttimiaan pitää kuitenkaan kovin uskottavina. Ehkä voi. Tosielämässä ihmisiä tapetaan mitättömistäkin syistä, mutta Lehtolaisen aiemmasta tuotannosta Veren vimma oli myös kirja, jonka motiivi tuntui hieman ontolta. Turmanluodissa syyt nousevat menneisyydestä, mutta tekijä kertoo ne Marialle suoraan, mitään rikostutkintapalapeliä ei tässä tarinassa koota.
Varsinainen rikostarina on vielä suppeampi kuin kirjan sivumäärästä voisi päätellä. Yli satasivuiseksi kirja on saatu Kallion-Sarkelan perheen yksityiselämän kuvauksilla ja muistutuksilla aiempien Maria Kallio -kirjojen tapahtumista. Varsinkin perheen nuorison asioista jauhanta on tarinan etenemisen kannalta aivan turhaa.
Kirjailijan tarkoitus on varmaankin luoda elämänmakuista kuvausta poliisiperheen arjesta. Tässä tapauksessa perhe kuitenkin näyttäytyy pönäkän poroporvarillisena poppoona, joka uskottelee itselleen ja vähän lukijoillekin olevansa vaihtoehtoisia ja kapinallisia, kun poliisiäiti soittaa työkaverien kanssa punk-yhtyeessä, poika on taitoluistelija (tietenkin mitalitasoa, eihän vähempi näin erinomaisen ja lahjakkaan romaanisankariperheen lapselle riitä) ja mies on sivari-matemaatikko ja tytär muuten vaan ärsyttävä besserwisser-lukiolainen ruuhka-Suomen punavihreästä kuplasta ainoine oikeine mielipiteineen.
Yksityiskohdat olisivat kaivanneet hiomista. Hieman yllättävää: pitkällä poliisinurallaan Maria Kallio ei ole oppinut puhumaan aseen hallussapitoluvasta, vaan kautta linjan kirjassa puhutaan aseenkantoluvasta. Antti on niin tuore metsästyksen harrastaja, että hän ei ole tutustunut ennen metsästyslakiin kirjattuun vasasuojaan eli vasan kanssa kulkevaa emää ei ammuta. Kyseinen sääntö poistui vasta tällä vuosikymmenellä ja herätti paheksuntaa metsästäjäkunnassa, mutta mikään ei estä perinnetietoisia metsstysseuroja noudattamasta vanhaa tapaa edelleen. Antti pohdiskelee, mitä hirviä ampuisi. Ehkä kukaan ei ole kertonut hänelle, minkälaiset luvat hänen metsästysseuransa on saanut. Ei se ihan niin mene, että hirvi kuin hirvi.
Kirjan tapahtumat olivat Antti Sarkelalle jännittävämpiä kuin lukijalle. Antti ahdistuu häneen kohdistuvista syytöksistä ja hänen käytöksensä muuttuu hysteeriseksi. Maria on kovempi luu.
Maria Kalliosta kertovia romaaneja ei Lehtolaiselta ole hetkeen ilmestynyt. Minne tytöt kadonneet julkaistiin 2010. Hänen vakituisen kustantajansa Tammen tulevan syksyn luettelon mukaan Lehtolaiselta ilmestyy kokoelma jännityskertomuksia, joissa Maria Kallio on mukana menossa.