Koronarajoitusten vuoksi yksityiset ja julkiset juhlat jäävät juhlimatta tai muuttavat muotoaan. Tänä vuonna puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraati olisi ollut Raaseporissa, mutta eipäs sitten ollutkaan.

Ilmavoimat tekivät ylilentoja, mutta eivät tietenkään Ahvenanmaalla. Turun alueradio mykistyi aamupäivällä ja mielessä ehti käydä, että joko jokin naapuri on sabotoinut lähetystä, mutta Raunistulan alueella oli ollut sähkövika, joka poikkaisi virrat Turusta muun muassa Yleisradiolta.

Sähköt saatiin toimimaan ja lähetyskalusto samoin, joten Logomosta pystyttiin lähettämään lippujuhlan päivän konsertti. Esiintyjinä olivat Laivaston soittokunta solisteinaan Suvi Teräsniska, Arttu Wiskari ja Pete Parkkonen. Aluksi päästiin kylläkin seuraamaan Aurajokirannasta Suomen joutsenen kohdalta Varusmiessoittokunnan rumpuryhmän esitystä.

Valkoiset kesäunivormut ja juontaja Riku Rantalan reserviläispartoineen loivat vaikutelman Lemmenlaivan miehistöstä. Laivaston soittokuntaa oli vahvistettu myös poliisivoimien muusikoilla ja näkyi joku harmaaunivormuinenkin.

Rantala mainitsi juonnossaan, että Varusmiessoittokuntaan menevät Suomen parhaimmat muusikot. Tämä oli kyllä jonkinasteista liioittelua.  Varusmiessoittokuntaan voidaan valita parhaimmat vain niistä, jotka sinne ylipäätään hakeutuvat. Naisten ei tarvitse mennä inttiin lainkaan, jos eivät välttämättä halua, ja moni palveluskelpoiseksi todettu nuori miesmuusikko valitsee siviilipalveluksen. Useimmiten muusikot eivät ole myöskään parhaimmillaan noin 20-vuotiaina, vaan he kehittyvät vielä. Saa Varusmiessoittokuntaa kehua, lahjakkaita nuoria siellä on, mutta pitäydytään tosiasioissa.

Konsertin solisteilta kuultiin heidän omaan ohjelmistoonsa kuuluvia kappaleita, Arttu Wiskarilta Suomen muotoisen pilven alla ja Tuntematon potilas. Teräsniska esitti myös Veikko Lavin Evakon laulun ja Jukka Kuoppamäen Sinisen ja valkoisen. Hän suoriutuikin oikein hyvin. Wiskarinkin läsnäolo ja eläytyminen kappaleisiinsa oli vahvaa.

Parkkosen veto Pave Maijasen jo klassikoksi muodostuneesta biisistä Pidä huolta meni jo vähän nolon riehumisen puolelle. Parkkonen yritti olla niin rokkitähteä että. Jossakin kohtaa sanat eivät tainneet mennä ihan kohdalleen, mutta en ole niin paljon masokisti, että viitsisin kuunnella uudestaan tarkistaakseni.

Varsinaisen sotilasmusiikin merkkiteoksia kuultiin Jääkärimarssi ja Porilaisten marssi. Jälkimmäinen esitettiin instrumentaalina ja ensin mainitussa ääneen ei päästetty solisteja, vaan sotilas- ja poliisimuusikot hoitivat laulupuolen. Vaikeata on olla arvuuttelematta oliko syy siinä, että haluttiin osoittaa soittajien osaavan myös laulaa, vai eikö ollut aihetta luottaa siihen, että solistit olisivat kyenneet laulamaan Sibeliusta. Ehkä näin oli parasta, hyvin laulu kajahti.

Musiikki painottui pop- ja rock-puolelle. Kappalevalintojen perusteella välillä jäi miettimään, halutaanko viestiä, että maanpuolustus on masentavaa. Ohjelmisto ja solistit yhdistettynä torvisoittokuntaan sai myös aprikoimaan, kenelle konsertti oikeastaan on suunnattu. Tavoitteena on ehkä haarukoida Parkkosen, Teräsniskan ja Wiskarin faneja sotilasmusiikin äärelle. Artisteille puolestaan näinä aikoina keikka on aina iloinen asia ja ammattiorkesterin säestyksellä esiintyminen harvinaista herkkua.

Tästä kolmikosta Suvi Teräsniska ja hänen esittämänsä kappaleet vaikuttivat ehkä soveliaimmalta valinnalta lippujuhlan päivän konserttiin. Sellaisena päivänä jotenkin odottaa melko perinteistä konserttiohjelmistoa sotilassoittokunnalta.

Konsertin televisiointi oli ammattitaitoisesti toteutettu. Äänen tasot olivat sopivat ja kamerat poimivat välillä hyviä yksityiskohtia soittokunnan työskentelystä. Idea televisioitavasta konsertista oli konseptina ihan hyvä. Sitä voitaisiin harkita tulevinakin vuosina lippujuhlan päivänä ohjelmaan, kunhan konsertin sisältö on harkittu.

Laivaston soittokunnassa on osaavia muusikoita. Kuva: puolustusvoimat.