Veera

Lääkkeet lopussa tai jossakin

Valtakunnallisen uutiskynnyksen ylittivät lääketukku Oriolan uuden järjestelmän käyttöönottoon liittyvät vaikeudet. Näin ongelmat näkyivät vastaanottajapäässä, eräässä suomalaisessa apteekissa.
Yhtenä uudistuksen hienoutena oli mainostettu sitä, että päästän vähemmällä paperisaastalla, kun kuljetuslaatikoihin ei enää tule paperisia lähetyslistoja, vaan lähetyslistat saadaan sähköpostiin. Tältä osin uudistus toimi, ei ollut lähetyslistoja. Joten lastin purkamisessa ei ollut myöskään käden ulottuvilla mitään, mistä olisi nähnyt heti, onko tavaraerässä kaikki ne tuotteet, jotka oli tilattu.
Kaikkea ei saatu, ei lähellekään. Kylmäsäilytystä vaativia tuotteita ei kyseiseen apteekkiin tullut ollenkaan.  Apteekin omassa tietojärjestelmässä näkyy, mitä on tilattu mistäkin tukusta ja Oriolalle tehdystä tilauksesta jäi puuttumaan kaksinumeroinen määrä eri nimikkeitä.
Rahtikirjan mukaan kuljetuslaatikoita oli tullut se määrä, mikä pitikin. Kuljetusyritys, joka toimitti laatikot Oriolalta apteekkiin oli tuonut perille kaikki laatikot, mitä sen kuljetettavaksi oli Oriolalta lähtenyt. Tavaraa puuttui tilatusta niin paljon, että oikeasti sen määrän pakkaamiseen olisi tarvittu enemmän kuljetuslaatikoita kuin tarinan apteekkiin lähetetyssä tavaraerässä oli. Kamaa oli kaiketi jäänyt siis seisomaan tukkuun.
Apteekkiin tuli reseptiasiakas, joka olisi tarvinnut lääkkeen, jota olisi pitänyt olla päivän tavaraerässä Oriolalta, mutta ei ollut. Proviisori soitti kahteen lähimpään apteekkiin naapurikaupunkiin ja kysyi, olisiko heillä varastossa kyseistä lääkettä, kun tähän apteekkiin sitä ei ollut toimitettu, vaikka tilauksessa oli. No, naapurikaupungin apteekista kerrottiin, etteivät he olleet saaneet ensinkään tavaraa Oriolasta. Tarinamme apteekki sai olla kiitollinen, kun sai sieltä sentään jotain.
Apteekkari ja tekninen henkilökunta yrittivät soittaa moneen kertaan Oriolaan, mutta linjat olivat koko ajan tukossa. Ilmeisesti toimitukset olivat jääneet vaillinaiseksi lukuisissa apteekeissa. Olisi tarvittu tieto esimerkiksi siitä, pitääkö puuttuvat tuotteet tilata uudestaan, vai ovatko tilaukset tallessa Oriolan uudessa hienossa systeemissä ja tuotteet toimitettaisiin jälkitoimituksena. En tiedä, saatiinko tähän lopulta vastausta. Sekin olisi kiinnostanut, missä lääkkeet, jotka jäivät tulematta, oikeastaan ovat. Ovatko ne lähetetyt jonnekin ja joutuneet hukan teille vai eikö niitä ole lähetettykään eli ovat siinä tapauksessa edelleen Oriolan varastoissa. Ja millä aikataululla ne mahdollisesti saataisiin tulemaan.
Muista tukuista toimitukset tulivat ihan niin kuin pitikin, onneksi. Hieman myöhemmin tuli toinen asiakas, jolle lääkäri oli määrännyt tiettyä Orionin lääkettä. Oriola on se taho, joka Suomessa toimittaa kaikki Orionin lääkkeet apteekkeihin. Niin sanotussa yksikanavajärjestelmässä, joka Suomessa on käytössä, yhden lääketehtaan tuotteita toimitetaan keskitetysti yhden tukun kautta. Täten Orionin tuotteet toimittaa Oriola, niitä on turha kysellä Tamrosta tai pienemmiltä tukkureilta. Niitä ei ole toisilla Suomessa toimivilla lääketukuilla. Vastaavasti taas esimerkiksi Ratiopharmin tuotteet tulevat Tamron kautta ja niitä ei saa esimerkiksi Oriolasta tai Medifonilta.
Juuri tämä lääke, joka asiakkaalle oli määrätty, oli apteekista loppu. Onneksi toisesta tukusta oli tullut norjalaisen valmistajan vastaava tuote, jossa oli sama vaikuttava aine samalla vahvuudella ja käyttötapakin oli sama. Asiakas oli epävarma, kun oli aiemmin käyttänyt kotimaista tuotetta ja ollut siihen tyytyväinen, hän ei olisi mielellään vaihtanut toiseen. Mutta hän tarvitsi sen lääkkeen ja koska norjalaisen tehtaan tuote oli kytännössä samanlainen, hän asiaa mietittyään hyväksyi naapurimaassa tehdyn tuotteen ja suhtautui muutenkin ymmärtäväisesti tilanteeseen.
Yleensä, jos jossakin tehdään iso uudistus, uuden järjestelmän käyttöönotto ei suju aivan kitkattomasti. Oriolassa entinen järjestelmä toimi kuitenkin aika hyvin. Ennakkotiedot olivat sen suuntaisia, että uudistuksen piti olla parannus, mutta niinhän yltiöoptimististen digiuskovaisten mielestä kaikki entistä sähköisemmäksi muutettavat toiminnot aina ovat. Ja sitten todellisuus hyökkää lähimmän lyhtypylvään takaa ja puree nilkkaan. Kai siellä jotkut suunnittelijat nyt saavat hiki päässä selittää, miten tässä näin pääsi käymään.
Toivottavasti Oriola saa systeeminsä reilaan ja pikaisesti sittenkin. Lääketoimitusten yskiminen ei ole kenenkään etu, ei lääkettä tarvitsevan kansalaisen, ei apteekkien eikä sairaaloiden, hoitokotien eläinlääkäriasemien jne. eikä myöskään lääketehtaiden.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*