Veera

Kulttuurikodikkaita kirjoja kaksin kappalein

Rafael & Jörn Donner: Ennen kuin olet poissa. Suom. Laura Jänisniemi. Teos & Förlaget 2018. 151 s.

Lippe Suomalainen: Vuosi Karin kanssa. Otava 1982, 224 s, piirroskuvitus.

Ennen kuin olet poissa

Kuvat: Teos.fi, Antikvaari.fi

Alkuvuodesta edesmennyt Jörn Donner (1933-2020) kirjoitti poikansa Rafaelin (s. 1990) kanssa kirjan. Donnerit kirjoittavat toisilleen kirjeen muodossa ajatuksiaan elämästä ja toisistaan. Rafael Donner on isänsä tavoin lähtenyt kirjailijanuralle ja elokuva-alalle, kulttuuriväkeä siis.

Lippe Suomalainen puolestaan kertoilee pakinanomaisesti perhe-elämästä vuoden aikana toisessa kulttuuriperheessä, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen vaimona, perheenäitinä ja silloin tällöin keikkailevana laulajattarena. Tapahtumien näyttämönä on usein Visavuori eli Karin isoisän, taiteilija Emil Wikströmin perustama kesäpaikka Sääksmäellä. Suomalaiset olivat myös musikaalista väkeä ja Karin sisarukset tavataan tuon tuostakin kirjan sivuilla. Kuvitus on Lipen omaa käsialaa, ei Karin.

Donnereista täytyy todeta, että molemmat, niin isä kuin poikakin, ovat taitavia kirjoittajia. Tämä kirjan perusteella isä näyttäytyy kuitenkin vahvempana. Hän on kovasanaisempi, suorasukaisempi, tylympikin, mutta myös hauskempi. Toisissa kohden taas Rafael näyttää, että luonnetta löytyy häneltäkin.

Rafael kirjoittaa useampaan otteeseen sisarpuolestaan Susannasta. Susanna nimittäin kuolee tämän kirjan kirjoitusprosessin aikana. Hän ei oikeastaan ole ollut läheinen Rafaelille eikä Jörnille, mutta Rafael yhtä kaikki laskee Susannan sisaruksekseen.

Susannan elämä oli mennyt aika surullista rataa. Hänen kuollessaan hänen lapsensa (joiden enopuoli Rafael siis on) ovat sijaiskodissa. Rafael katsoo, että Susanna ei syntynyt sellaisena.

Ihmisen identiteetti on monien tekijöiden summa: se koostuu perheestä, ymoäristöstä, ohjauskesta,, ystävistä, geeneistä, kulttuurista ja niin edespäin. Yksi ainoa traumaattinen kokemus voi saada aikaan suurta tuhoa. Siksi en usko ajatukseen vapaista yksilöistä ja vapaasta tahdosta, sillä meillä jokaisella on oma kontekstimme.” (R. Donner, s.47-48)

Rafael päättää, että päättääpä isä mitä hyvänsä, hän ainakin menee siskonsa hautajaisiin. Jörn kuitenkin kysyy Rafaelilta, millaiset hautajaiset olivat. Hän kertoo myös, kuinka Rita Tainola oli rientänyt haaskalle vainuttuaan juttuaihetta.

Tukholmasta soitti ylenpalttisen ystävällinen Rita Tainola, Ilta-Sanomien julkkistoimittaja, joka on taustaltaan puoliksi venäläinen. Muutaman tavanomaisen, vointiani koskevan kysymyksen jälkeen hän pääsi asiaan: oli kuullut huhuja jonkun omaisen kuolemasta. Toistin myös hänelle, ettei minulla ollut kommentoitavaa, jolloin hän kysyi, voisinko kertoa asiasta off the reocord. Sekään ei käynyt päinsä.

   Tästä huolimatta Susannan kuolemasta uutisoitiin kaksi päivää myöhemmin näyttävästi Ritan lehdessä, ikä sai hänet lähettämään minulle tekstiviestin, jonka mukaan hänellä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Hänelä on tapana kirjoittaa minusta noin viiden vuoden välein, jos hän on kuullut, että minut on leikattu ja makaan sairaalassa.” (J. Donner s. 57-58).

Jörn luonnehtii juttua “paska-artikkeliksi”, jossa on kuulopuheita ja Tainolan itsensä keksimää emävaletta. Jörn Donner toteaa, ettei sure, “mutta tuhoutunut ihmiselämä käy sääliksi”. Koska on joskus tullut luettua Ilta-Sanomia ja Rita Tainolankin sepustuksia, arvioisin luottavani enemmän Donnerin tekstiin kuin Tainolan. Varsinkin, kun asia koskee Donneria.

Ajankohtaisten tapahtumien lisäksi Donnerit muistelevat vanhempiakin asioita. Ja Jörnillä on tosiaan, mitä muistella. Rafaelin lapsuusmuistot taas valottavat hyvin boheemin porvarillisen perheen vesan tilannetta, kun isällä on vaikuttava yhteiskunnallinen asema.

Kovin moni meistä ei voi kertoa reissusta Kultarantaan presidenttiä tapaamaan. Rafael ei kerskaile, vaan kysyy jälkikäteen vanhemmiltaan, mikseivät he hieman ohjeistaneet häntä, kun hän halusi olla hieno (siten kuin kuusivuotias poika hienouden käsittää) ja meni Ahtisaarta tapaamaan  ryppyisessä teepaidassa urheilutapahtuman osallistujamitalilla koristautuneena.

Jörn Donner

Rafael ja Jörn Donner. Kuva: Niklas Sandström, Teos.

Kustantamo Teos ei ole vielä tätä kirjoitettaessa havahtunut päivittämään kirjailijaluetteloonsa tammikuun 30. päivä kuollutta Donneria kuolleeksi.

Liisi “Lippe” Suomalainen (s. 1931), tuli alkujaan tunnetuksi kauneuskilpailuista, hän oli vuonna 1954 Miss Suomen perintöprinsessa, sukunimi oli silloin Hokkanen. Voiton vei tuolloin Yvonne de Bruyn. Avioliiton myötä nimi vaihtui Suomalaiseksi ja puoliso oli maamme kaikkien aikojen merkittävin pilapiirtäjä, Kari Suomalainen.

Kirjan valmistuessa ja ilmestyessä Kari Suomalaisen asema Helsingin Sanomien ja sitä myöten koko Suomen ykköspiirtäjänä oli vahvimmillaan. Tytär Lilli oli vielä lukiolainen, pojat olivat jo maailmalla. Kirja kattaa perheen elämää ajanjakson toukokuusta toukokuuhun. Siinä on myös kosolti takaumia varhaisempiin asioihin.

Lipen kirja on varsin hauska. Oikolukua se olisi kaivannut, kirjoitusvirheitä on tekstiin jäänyt valitettavan paljon. Myös kuvitus on viehättävä.

Sattumoisin myös Vuosi Karin kanssa sisältää muistelon, jossa vilahtaa Jörn Donner. Suomalaiset olivat jo kihlausaikanaan tutustuneet Hertta ja Pauli Myllymäkeen. Hertta oli Annan toimittaja. Kerran sekä Myllymäet, Suomalaiset että Jörn Donner olivat olleet kutsuilla elokuvaohjaaja Erik Blombergin ja hänen vaimonsa filmitähti Mirjami Kuosmasen luona. Illan päätteeksi Donner ja Myllymäki olivat alkaneet torailla politiikasta ja tapahtui seuraavaa:

Pauli, jolla oli melkonen temperamentti, hieman huitaisi ja ykskaks tuleva filmiohjaaja makasi koivet oikosenaan eteisen vaatenaulakon alla. Mirjami syöksyi kiskomaan häntä esiin palttoiden seasta. Pieni pisara verta näkyi Jörn Donnerin nenänpielessä ja Kari alkoi huutaa: – Hansaplastia, Hansaplastia!” (s. 148)

Lipellä on epäilemättä ollut nielemistä joidenkin Karin sukulaisten asenteissa. Karin sisko Maaria Eira, oopperalaulajatar, Lipen mukaan muisti aina kysyä Karilta: Oletko vielä naimissisa sen kamalan Lippe Hokkasen kanssa. Toiselta puolen Lippe kertoo tuttavan kommentista kirjaprojektiin.

Kari sanoi tavanneensa erään tuttavan kadulla kertoneensa, että Lippe kirjoittaa kirjaa ja kertoo, kuinka kamala ihminen on, koska hän käski. – Lippe on hyvällä asialla, sanoi tuttava.” (s. 189)

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Minkähänlaisen kirjan Lippe olisi mahtanut kirjoittaa siitä ajasta, kun Kari joutui hakauksiin Hesarin johdon kanssa ja työt Sanoma-konsernissa loppuivat, Lilli meni alastonkuviin, poika Valtteri (1957-1995) kuoli verrattain nuorena, käänteitä on riittänyt. Sekä Lilli että Valtteri ovat julkaisseet myös kirjoja. Ehkäpä hän olisi hurjista ja kurjistakin asioista kirjoittanut omalla tyylillään, kepeästi jutustellen, mutta suoraan lohkoen.

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*