Yleisurheilun MM-kipailut saatiin päätökseen Lontoossa. Yllätyksiä ja mielenkiintoisia tapahtumia kisoissa riitti, vaikka suomalaisilla ei sujunutkaan kovin loistavasti. Hauskuutta tapahtumiin toi kujeileva kisamaskotti, joka olii tällä kertaa siilin hahmoinen.
Koska kilpailut pidettiin Länsi-Euroopassa, niitä pystyi sentään aika hyvin seuraamaan, kun aikaero ei ollut aivan älytön. Tietysti työelämä vähän haittasi, ihan kaikkia kilpailuja, varsinkaan karsintoja ei ehtinyt katsomaan.
Jamaikan onnettomasti sujuneet viestit olivat yksi suurista yllätyksistä. Usain Boltin ura päättyi ikävällä tavalla viestin keskeytymiseen ja samanlainen keskeytys tuli vielä naisten pitkässä viestissäkin. Sitä ei olisi osannut odottaa juoksuratoja hallinneelta Jamaikalta.
Toki Lontoossa nähtiin kasapäin hienoja suorituksia. Seitsenottelussa Belgian Nafissatou Thiam oli ihan omaa luokkaansa ja Norjan Warholmin kulta miesten pika-aidoissa löi häpnaadilla. Myös kymmenottelussa Ranskan Kevin Mayer suoriutui upeasti.
Jännittäviä elämyksiä tarjosivat sekä naisten että miesten seiväshyppy. Harmi vain, kun Minna Nikkanen ei päässyt loppukilpailuun. Keskimatkat ovat aina mielenkiintoista nähtävää, niin nytkin.
Naisten korkeudessa Ruth Beitian jääminen viimeiseksi finaalissa oli, jos ei nyt suorastaan tyrmistyttävää, niin jotain sinne päin. Mutta jonkun on aina oltava viimeinen. Eikä Beitia finalistina toki ollut koko kisan viimeinen, vaan sijoittui kahdenneksitoista.
Vähemmän jännittävien hetkien aikana katse harhautui itsestään katsomaan kisalähetyksen sijaan ikkunasta ulos, mitä naapurin kissa puuhaa. Se saalisti urheilukilpailujen aikana monta pulskaa myyrää. Reipas otus pomppasi heinikkoon saaliinsa niskaan niin komeassa kaaressa, että siitä olisi Linda Sandblomkin ollut kateellinen.
Vähemmän jännittäviä hetkiä olivat loputtomat haastattelut. Jonkin verran niitä on toki hyvä olla, mutta välillä tuntui siltä kuin haastattelujen suurin anti olisi ollut, että Ylen haastattelija voi paukutella henkseleitään, että minäpä se olen jututtanut Usain Boltia, Caster Semenyaa, Allyson Felixiä, Mo Farahia jne.
Erityisen tuskastuttavia olivat jonninjoutavat yleisöhaastattelut ja jopa epäyleisöhaastattelut. Kävelyjen aikana haastateltaviksi oli pyydystetty kaksi argentiinalaiskimulia, jotka eivät edes seuranneet kilpailua, vaan olivat piknikeeraamassa puistossa, mutta olihan toisella sentään hyvin anteliaasti povivakoa esittelevä pääntie puserossaan, joten siinä kai peruste, miksi häntä piti välttämättä saada haastatella yle-veroin rahoitettuun urheiluohjelmaan.
Kisojen päätteeksi järjestetyt valtavat läksiäisseremoniat Usain Boltille olivat aika oudot. Onhan hän eittämättä urheilun merkkihenkilö ja saavuttanut urallaan paljon ja suonut urheiluyleisölle suuria elämyksiä, mutta silti. Ei hän ollut ainut uransa lopettava kilpailija, mutta vain hänelle oli hommattu erikoispalkinto ja tällainen ylimääräinen ohjelmannumero.
Tv-selostajien mukaan Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n johtaja Sebastian Coe ja Lontoon pormestari olivat tämän huomionosoituksen junailleet. Coehan ehti jo möläyttää satasen finaalin jälkeen jotain väärästä voittajasta, kun Justin Gatlin sattui juoksemaan nopeimmin ja vielä toinenkin yhdysvaltalainen kipaisi suoran mitan vikkelämmin kuin Bolt. Oliko laskettu sen varaan, että Bolt voittaa ja erikoispalkinto olisi luovutettu jo aikaisemmin? Kun Bolt ei sitten voittanutkaan kultaa yksistään eikä viestissä, niin piti tehdä tällä tavalla.
Bolt itse näytti kyllä hiukan vaivautuneelta, kun hänelle luovutettiin suurikokoinen palkinto. En tietenkään ole ajatustenlukija, mutta kyllä ilme näytti lähinnä siltä kuin Boltilla olisi mielessä käynyt jotain tämän suuntaista: ”Mitä hemmettiä? Mikä tuo on? Mitä ne kuvittelevat minun tuolla tekevän? Ja millä tuon kokoisen hökötyksen saa kuskattua kotiin? Ja mihin minä sen siellä laitan?” Palkinto kun oli julman iso kollaasitaulu, jossa oli valokuvia ja kappale Lontoon stadionin juoksurataa. No, ehkä palkinnon järjestäjä huolehtii sen laivauksesta Jamaikalle ja ehkä Bolt saa dumbattua sen johonkin museoon tai muuhun julkiseen tilaan näytteille.
Suomalaisilla oli kisoista tuotavanaan Tero Pitkämäen pistesija miesten keihäskisasta. Kävelijöissä nuori Aleksi Ojala meni hirmu kyytiä viidellä kympillä ja oli pitkään mitalisijoissa kiinni, mutta vielä ei ollut hänen aikansa. Hän ja Jarkko Kinnunen pääsivät kuitenkin maaliin asti ja tekniikka oli kunnossa. Ei Anne-Mari Hyryläisenkään 25. sija maratonilla anna aihetta moitteisiin. Muut karsiutuivat loppukilpailuista. Erityisesti David Söderbergin puolesta harmitti, hänelle olisi kernaasti suonut loppukilpailupaikan moukarissa, mutta viimeisellä heitolla hän kaatui. Onneksi ei käynyt pahemmin.
Sykähdyttävien urheiluhetkien lisäksi hyvää kisaviihdettä tarjosi hassutteleva kisamaskotti parhaasta päästä. Lontoon kisojen siili oli aika valloittava otus pikku jekkuineen. Myös aisten pika-aitojen voittaja, Australian Sally Pearson taisi tykätä siilistä, koska halasi sitä ja siilihän nosti Sallyn syliinsä. Yleensä kisamaskotit vain pönöttävät, mutta Lontoon siili oli aika vekkuli. Ja meni lopuksi uimaan vesiesteeseen. Niin sitä pitää.
Seuraavat yleisurheilun MM-kilpailut ovat kahden vuoden päästä Qatarin Dohassa. Ensi vuonna ihmetellään EM-kilpailuja Berliinissä.