Kuva: Libris
Romanien kansallispäivänä sopii kirjoittaa ruotsalaisen kirjailijan Katarina Taikonin Katitzi-kirjoista. Taikon syntyi itse romaniperheeseen 1932, joskin hänen äitinsä oli valkolainen. Katitzi-kirjat ovat omaelämäkerrallista kuvausta romanilapsen elämästä Ruotsissa menneinä vuosikymmeninä.
Katitzi-sarja, jossa on kaikkiaan kaksitoista osaa, alkaa Katitzin ollessa seitsemänvuotiaana lastenkodissa. olen saanut toistaiseksi käsiini vain kaksi ensimmäistä kirjaa eli Katitzi ja Katitzi och Swing. Swing on Katitzin koiran nimi.
Katitzi on romanikielinen nimi ja tarkoittaa suunnilleen pikku Katia. Katitzi on siis lastenkodissa ja sitä ennen hän oli asunut perheessä, joka piti tivolia. Katarina Taikonin elämäkertatietojen mukaan juuri näin oli asian laita. Katarinan äiti oli kuollut keuhkotautiin Katarinan ollessa aivan pieni ja hän oli ollut ainakin pari vuotta tivolia pitävässä perheessä, joka olisi halunnut adoptoida hänet. Katarinan isä Johan Taikon ei tähän suostunut ja Katarina laitettiin joksikin aikaa lastenkotiin.
Kirja kertoo aluksi elämästä lastenkodissa 1930-luvun lopulla. Katitzilla on siellä ystäviä, muun muassa Gullan ja Pelle, mutta yksi tytöistä, Ruttan on hänelle ilkeä. Juuri Ruttan alkaa nimitellä Katitzia mustalaiseksi. Henkilökunnasta neiti Kvist on avarakatseinen ja pitää Katitzista, neiti Larsson sen sijaan on ankara Katitzille.
Katitzin isä hakee Katitzin pois lastenkodista ja Katitzi tulee asumaan perheensä kanssa. Hän on ollut niin pieni, kun hänet on annettu muiden hoidettavaksi, että hän ei muista laisinkaan sisaruksiaan. Isällä on uusi puoliso, jonka kanssa Taikonin sisarukset eivät oikein pääse väleihin.
Perhe asuu telttaleirissä. Heillä ei ole vakituista asuinpaikkaa ja isä Taikon on lukutaidoton. Hän toimii tinurina. Perheellä on myös jonkinlaista tivolitoimintaa. Katitzin isosisko Rosa tanssii, isä ja veli soittavat. Tivolissa on ampumakoju, karuselli ja muita huvituksia.
Kirjan loppupuolella Taikonin perhe yrittää saada lapset kouluun, mutta se ei onnistu. Opettajatar käy leirissä sopimassa, että lapset voivat tulla kouluajan päätyttyä hänen luokseen oppitunneille. Kovin kauan koulunkäynti ei ole mahdollista, sillä perhe joutuu lähtemään paikkakunnalta.
Katitzi och Swing kertoo Katitzin ja hänen siskonsa edesottamuksista. He kaupittelevat eräässä kaupungissa isänsä tinaamia kupariastioita.
Rosa menee naimisiin ja häiden tiimoilta Katitzi tapaa paljon sukulaisia. Hän kuulee myös vanhoja tarinoita suvun aiemmista vaiheista, muun muassa Jorska-sedän kertoman hurjan selviytymistarinan Venäjältä, jossa sudet olivat jahdanneet rekeä. Taikonit olivat aiemmin asuneet Venäjällä, sitä ennen he olivat Jorskan mukaan kierrelleet Turkissa ja Unkarissa.
Kirjan lopussa vanha Klara-rouva neuvoo Katitzia pitämään Swingin aina lähettyvillään. Swing oli asettunut puolustamaan Katitzia, kun äitipuoli oli aikonut piestä tytön.
Ruotsissa Katitzi-kirjat, jotka ilmestyivät 1969-1980 ovat olleet 1970-luvulla hyvin suosittuja lasten- ja nuortenkirjoja. Suomeksi Katitzi ilmestyi Gummerukselta 1977 Inkeri Pitkäsen suomentamana. Suomessa kirjat eivät kuitenkaan saavuttaneet niin suurta suosiota eikä koko sarjaa suomennettu. Katitzi och Swing on ilmestynyt nimellä Katitzi ja Vinkki 1978.
Katarina Taikon ehti työskennellä monella alalla, mutta hänet muistetaan Ruotsissa erityisesti romanien kansalaisoikeuksien puolestapuhujana. Hänen ensimmäinen julkaistu kirjansa Zigenerska ilmestyi 1963 ja herätti suurta huomiota. Taikon pääsi jopa tapaamaan Martin Luther Kingiä, kun King vieraili Pohjoismaissa vastaanottaesaan Nobelin rauhanpalkinnon.
Katitzi-kirjoista on Ruotsissa otettu uusia painoksia tälläkin vuosikymmenellä, ja 2015 Skellefteåssa, jossa Katarina Taikon pienenä oli lastenkodissa, on muuan katu nimetty Katitzigataniksi. Aika hyvin naiselta, jota ei aikanaan päästetty edes lapsena kouluun romanitaustan vuoksi.
Katarina Taikonin elämä oli hyvin vaiherikasta. Kamppailu romanien olosuhteiden parantamiseksi oli hänellä päällimmäisenä vuosikymmeniä. Katitzi-kirjat ovat yksi osa tätä kamppailua.
Perhe on kirjassa aina hyvin kunnollinen, ahkera ja mukava, paitsi valkolaistaustainen äitipuoli, joka on ilkeä, epäreilu ja laiska. Valkolaiset kohtelevat romaneja pääasiassa huonosti ilman mitään syytä. Toki asiat kerrotaan lapsen, Katitzin näkökulmasta ja yleensä asiat yritetään selittää parhain päin, että valkolaiset syrjivät ja ovat keljuja siksi, että he eivät tiedä romaneista eivätkä tunne heitä. Kirjassa kerrotaan myös hyvin lämpimästi valkolaisista, jotka ovat olleet hyviä ja auttavaisia Taikonin perheelle.
Hiukan teksti kallistuu kuitenkin tendenssikirjallisuuden puolelle. Samalla siinä kerrotaan kuitenkin elävästi romanikulttuurista ja myös kiertolaiselämästä, jota sellaisenaan ei enää ole Pohjoismaissa eikä romanikulttuuria ole kovin paljon tallennettu niinä vuosikymmeninä, joista Katitzi-kirjat kertovat.
Yksi syy, miksi Katitzi-kirjat eivät Suomessa saavuttaneet niin innokasta vastaanottoa kuin naapurimaassa, lienee se, että Katitzin tarina alkaa sota-aikana. Suomalaisilla on itsellään ollut paljon kerrottavaa niistä ajoista. Täällä Katitzin ikäisillä lapsilla oli heimoon katsomatta samaan aikaan suuria haasteita, jotka sota ja siitä selviytyminen ja menetykset aiheuttivat. Meillä osapuilleen tuohon ajanjaksoon sijoittuvia lastenkirjoja olivat esimerkiksi Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset -sarja (1978-1985), joka kertoi evakkoperheen vaiheista iloineen ja suruineen.
Katarina Taikonilla oli hänen päättäessään Katitzi-sarjan masentava jakso elämässään. Hän väsyi ihmisoikeustyössään ja hänen avioliittonsa ajautui karille 1981. Seuraavana vuonna hän sairastui ja ollessaan sairaalassa kokeissa, hänen sydämensä pysähtyi ja hän vaipui koomaan, josta hän ei enää herännyt. KatarinaTaikon kuoli 1995. Hänet on haudattu Tukholmaan.
Lisätietoa Katarina Taikonista: https://skbl.se/sv/artikel/KatarinaTaikon
https://stockholmskallan.stockholm.se/teman/de-skriver-om-stockholm/katarina-taikon/
https://www.taikon.se/katarina-taikon