Veera

Ilmailu-5-ottelun alueelliset kisat avattiin Kaunasissa

Liettuan Kaunas isännöi tänä vuonna sotilasilmailun viisiottelun avoimia PM-kilpailuja. Tämä on ensimmäinen kerta, kun virallinen kansainvälisten kilpailujen isännyys on Liettualla.
Liettuan ilmavoimat juhlii tänä vuonna satavuotista taivaltaan ja kilpailujen järjestäminen on yksi juhlavuoden tapahtumista. Kilpailijat majoittuvat Divisioonankenraali Stasys Rastikiksen Liettuan asevoimien koulussa. Joukkueenjohtajia ja muuta väkeä on majoitettu toiselle puolelle Nemunas- eli Memel-jokea Lääkintäkeskukseen.

Ilmailu-5-ottelun avajaisissa Suomen joukkueen lipun nosti Kaunasissa Lauri Ikonen. Taustalla näkyy urheilijoiden majoitusrakennus.


Molemmat ovat vanhoja varuskunta-alueita. Sotakoulussa on tiilirakennuksia jotka näyttävät ainakin saman ikäisiltä kuin Santahaminan ja Hennalan tsaarin aikaiset osat. Toki on myös modernimpaakin. Urheilijoiden majoitustilat ja ruokailutilat ovat nykyaikaisessa rakennuksessa. Lääkintäkeskuksen majoitusrakennus paksuine kiviseinineen ja ikkunapenkkeineen sen sijaan on vanhempaa perua.
Sää oli aurinkoinen, kun kilpailun johtaja Darius Ruzgas avasi kilpailut ja joukkueiden liput nostettiin. Suomen joukkueen lipunnostajaksi määrättiin joukkueen nuorin, Lauri Ikonen. Ruotsin joukkue ei saapunut vielä avajaistilaisuuteen, joten heidän lippuaan ei nostettu tässä vaiheessa. Illan suussa ruotsalaisetkin ilmaantuivat paikalle.
Suomen joukkueessa kilpailevat Ikosen lisäksi Lauri Lappalainen, Matti Pulli, Kari-Jussi Korhonen ja Ville Rosenlund. Lappalainen ja Korhonen ovat kovettuja suunnistajia. Viisiottelukilpailuihin he tulivat käytännöllisesti katsoen suoraan Jukolasta.
Ennakkotietojen mukaan Virosta tulisi tarkkailija kilpailuihin, henkilön nimikin oli jo esissä, mutta toistaiseksi ei ole havaintoa eestiläisistä.
Naisten sarjaan tulee uusi osanottajamaa. Espanjalla on heittää peliin kaksi kilpailijaa. Aikaisemmin ei espanjattaria ole näissä kisoissa nähty. Suomella ei ole yhtään osallistujaa naisten sarjassa. Norjalla on sitä vastoin vahva naisjoukkue. Kautta aikain Suomella on ollut ilmailu-5-ottelussa vain yksi nainen kilpailemassa kansainvälisellä tasolla. Inka Niskanen osallistui vuosituhannen alussa PM- ja MM-kilpailuihin.
Suomi oli ylipäätään toinen maa Norjan jälkeen, josta on tullut naisia kilpailemaan. Naisten sarjan kiertopalkinto on nimetty Norjan Mette Gröttelandin mukaan. Grötteland oli yksi niistä kolmesta naisesta, jotka ensimmäisinä osallistuivat 1995 MM-kilpailuihin. Tapahtumapaikka on oli Belgian ilmasotakoulu Florennesissa.

Darius Ruzgas valkoisessa paidassa) avasi kipailun. Ruotsin lippua ei ole tässä vielä nostettu, koska ruotsalaiset eivät olleet vielä saapuneet.


Avajaisten lisäksi ruotsalaisilta meni sivu suun tekninen kokous, jossa käytiin läpi, tarkistettiiin ja päätettiin kilpailua koskevia asioita. Kokouksen puheenjohtajana toimi Suomen Mikko Viirret. Vaikka kilpailua isännöi Liettuan ilmavoimat, Suomi on mukana järjestelyissä siten, että Viirret ja Jari Kivelä ovat kisaorganisaatiossa auttamassa ja neuvomassa liettualaisia.
Kokouksessa käytiin tarkastettiin osanottajalistojen paikkansapitävyys ja merkittiin ylös muutokset. Yksi muutos oli se, että Espanjan joukkueen kapteeni Jesus Ramos, jonka piti olla kilpailun juryssä Norjan Björn Sävikin ja Ruotsin Jonas Rohlenin kanssa sekä vielä osalajeista miekkailun juryssä, osallistuukin itse kilpailijana. Hänen tilalleen juryihin valittiin Tanskan Jonas Stensdal Klitte.
Ramos on erittäin kokenut viisiottelija ja hänen vahvin lajinsa on miekkailu. Hän olisi epäilemättä hoitanut jurytyöskentelynkin asiantuntevasti ja oikeudenmukaisesti, vaikka olisi ollut itse kilpailijana. Hän itse otti esille kokouksessa mahdollisen jääviyskysymyksen, ja kokous katsoi parhaaksi vaihtaa juryjen koostumusta, niin ei tule sanomista.
Ennakkotietoihin Ramosta ei ollut merkitty kilpailijaksi, vaan joukkueen kapteeniksi. Kapteenina toimiminen ja kilpaileminen eivät sulje toisiaan pois. Samalla tavoin tekee Suomen joukkue: Matti Pulli on joukkueen kapteeni ja osallistuu kilpailijana.
Kokouksessa ratkottiin myös kalustopulmia. Joillakin joukkueilla on vajausta kalustossa. Brasilialaiset kertoivat, että heiltä puuttuu kaksi kompassia. Norjalaiset lupautuivat lainaamaan omistaan. Tanskalaisilla ei ollut aseita jokaiselle. Viirret ehdotti, että maat, joilla ei ole kylliksi aseita, ampuisivat ammunnan erissä  1 ja 3 joten aseet ehdittäisiin kierrättää ja tarkastaa välillä.

Teknisessä kokouksessa olivat mm. Espanjann Pedro Sanchez ja Jesus Ramos sekä Suomen Pasi Koivunen ja Mikko Viirret.


Päätettiin myös, että PM-kilpailujen ja avointen PM-kilpailujen tulokset tulevat avointen pistetaulukolla. Suunnistuksessa ja esteradalla sekä miekkailussa lajipisteet ovat suhteellisia eivätkä kiinteän taulukon mukaan kuten uinnissa, ammunnassa ja koripallon käsittelyssä. Päätettiin, että päästään vähemmällä vaivalla, kun ei lasketa erikseen pohjoismaalaisten keskinäisiä pisteitä, vaan avoimen tulokset kelpaavat.
Lähtölistoissa näkyvä joukkueiden järjestys arvottiin. Meikäläinen määrättiin onnettareksi. Arvonta toimitettiin perinteiseen tapaan lipuilla. Nostin kilpailutoimistoa pyörittävän Nerijus Sulzysin kenttälakista maiden liput sekä miesten sarjaan että naisten sarjaan. Sattumalta molempien sarjojen avaajaksi nousi lakista Espanjan lippu. Suomelle osui järjestysnumero seitsemän. Kilpailijoiden keskinäisen järjestyksen puolestaan arpoo jury.
Darius Ruzgas antoi vielä käytännön ohjeita, jotka kokoukseen osallistuneet joukkueiden johtajat ja valmentajat välittävät kilpailijoille. Yksi ohjeista koski vesipulloja. Niitä on jaossa sotakoulun ruokalassa, mutta niitä ei saa hamstrata. Lounaalla oli jo käynyt niin, että kaikki eivät saaneet vesipulloa, kun jotkut olivat ottaneet useita. Ohjeeksi annettiin täyttää pulloja vesiautomaateista.
Veden jakoa koskevilla ohjeilla on väliä, sillä ilma on täällä oikein lämmin. Vilnan lentokentälle saapuessamme siellä satoi ja näki, että Kaunasissakin oli satanut. Olosuhteet tuntuivat lämpimässä ja kosteassa ilmassa melkeinpä trooppisilta.
 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*