Juhlakausi on käynnistynyt. Meidän työpaikallamme se merkitsee sitä, että tänään itsenäisyyspäivänä olemme suljettuna. Pikkujouluja ei ehditä pitää, koska joulukuussa on monenlaista kiirettä töissä, joten viime kuun lopussa käytiin syömässä iltasella. Siitä tarkemmin vähän tuonnempana.
Eilen oli työpaikalla oli asiakkaille kahvitarjoilu. Pomo tilasi sinivalkoisen kukkasidontatyön pöydän koristeeksi Maarianhaminasta, kun lähimmästä marketista ei saanut tarpeeksi tuoreita ja kauniita kukkia. Pöytä koristeltiin kukkien Suomen lisäksi kynttilöillä ja Suomen lipulla.
Lippu oli kierrätyskamaa. Pari vuotta sitten, kun itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati pidettiin Jyväskylässä, siellä jaettiin kadun varressa olevalle yleisölle lippuja, joilla voi sitten heilutella iloisesti, kun joukot marssivat pitkin Yliopistonkatua. Lippu oli tallessa ja pääsi nyt uudelleen käyttöön.
Paikkakunnalla muutkin yritykset järjestivät kahvitarjoilua asiakkailleen itsenäisyysjuhlan kunniaksi eilen, joten osa asiakkaista ei enää meillä pistäytyessään jaksanut ottaa kahvia, piparkakkuja tai Suomi-konvehteja.
Ahvenanmaalla ei erityisesti ole suomalaisia liputuspäiviä huomioitu, mutta satavuotias itsenäisyys on sentään täälläkin ohjelmassa. Liput ovat liehuneet saloissa täälläkin ja sää on ollut mitä kaunein: melko aurinkoista ja sopivasti pikku pakkasta, eilen satoi hieman lunta ja maa on saanut valkean, ohuen peiton.
Työtoverin tyttären koulussa oli eilen juhlan kunniaksi kolmen ruokalajin lounas ja tanssit. Ruokakaupat ovat mainostaneet paistilihoja ja muita tavallista hienompia herkkuja itsenäisyyspäivän viettoon.
Juhla-ateria, jonka söimme taannoin joulun ja muun juhlasesongin kunniaksi, nautittiin Silverskärissä. Paikka on alkujaan vanha kalastajatila ja vanhassa tuvassa oli aluksi glögi- ja piparkakkutarjoilu. Talo on ollut asuttu vielä 1950-luvulla ja se oli oikein viehättävä.
Varsinaisena ruokailupaikkana oli uudempi ja isompi rakennus. Miltä siellä ulkona näytti, on mahdotonta sanoa, koska illalla oli pimeää ja ulkotulet ja lamput eivät valaisseet niin paljon, että maisemasta olisi saanut jotain käsitystä.
Silverskärin menyy perustuu lähiruokaan, raaka-aineet silliä, viiniä ja mausteita lukuun ottamatta tulevat paikallisilta tiloilta. Emäntä kertoi, että heille oli ollut erityisen haasteellista löytää sellaiset viinit, jotka sopisivat yhteen ahvenanmaalaisten perinneruokien kanssa.
Silverskärin pitopöytä oli varsin runsas. Työtoveri laski, että tarjona oli kalaa varmaankin kolmellakymmenellä tavalla laitettuna.
Pöydässä oli myös sellainen otus, jota en ollut koskaan ennen maistanut. Saaristossa ja rannikolla on tietenkin ruokavalioon kuulunut myös hylje. Pöydässä oli hyljepasteijaa pikkupieninä paloina.
Pasteija on tietenkin aika rasvapitoinen ruokalaji ja hylkeet eivät ole mitän laiheliineja. Rasva siis tuntui kielellä. Riistaisemmalta kuin possu tai nauta hylje maistuu, mutta maku ei ollut voimakas ainakaan tällä tavoin laitettuna. Eniten tuli mieleen musta makkara, joskin esimerkiksi Tapolan tuotteet ovat maukkaampia kuin tämä ahvenanmaalainen ruokalaji.
Kyllä hyljettäkin syö, mutta ei se nyt sisämaan kasvatille suurta herkkua ollut. Sen ymmärtää, että saaristossa se on ollut tärkeä lisä ruoka-aitassa silloin, kun sitä on saatu. Seurueessamme ollut helsinkiläinen ei saattanut edes maistaa hyljettä, vaikkei ole kasvissyöjä. Hänelle jo ajatus siitä, että nappisilmäinen pehmolelun näköinen otus on pantu lihoiksi, oli liian pöyristyttävä.
Saaristolaisleipä oli tietenkin hyvää ja ahvenanmaalaiset juustot herkullisia. Lihapullia yksi työtoveri moitti kuiviksi ja kun maistoin niitä itsekin, totesin hänen olleen oikeassa. Kehnoja olivat.
Kalaruokia oli niin paljon, että kaikkia ei vain voinut maistaa. Oma suosikki ruokapöydän antimista löytyi niiden joukosta, nimittäin sitruunasilli. Se vei kielen mennessään. Erikoisempi makuelämys oli tyrnisilli.
Jälkiruokiakin oli joka lähtöön. Runsaudenpula oli taas sellainen, ettei kaikkea jaksanut enää maistella. Puolukkatryffelit näyttivät ja kuulostivat herkullisemmilta kuin olivat. Kotitekoiset kermakaramellit sen sijaan sulivat suussa.
Joku läsnäolijoista marisi vihreitä kuulia nähdessään, että kuka niitä nykyään enää syö. Vihreitä kuulia syö se, joka niistä tykkää eikä siihen tarvitse keneltäkään trendipelleltä lupaa kysyä.
Silverskärin tarjontaan voi tutustua täällä: http://www.silverskar.ax/fi/aivan-oma-saari-ahvenanmaan-saaristossa
Itsenäisyyspäivänä on radiossa soinut Finlandia-hymni moneen kertaan ja Stoorinkin bloggarit ovat siteeranneet Koskenniemen tekstiä.
Tähän päivään sopii lukuvinkiksi Hilja Valtosen muistelmateoksesta Omakehu (Otava 2. p 1973) kertomus Rusetti, josta lainaan loppuun katkelman. Valtonen kertoo, miten hän oli koulutyttö ja ranskan opettaja Hanna Suomalainen tulee lipas kädessä luokkaan ja kertoo oppilaille uutisen eräänä talvisena päivänä 1917.
”- Hyvät oppilaat, aloitti Hanna kauniilla, sivistyneellä äänellään. Helsingistä on saapunut sähkösanoma. Esivanhempaimme, vanhempaimme ja meidän ihanin unelmamme on toteutunut. Suomi on julistautunut itsenäiseksi valtakunnaksi.
Jos nuppineula olisi pudonnut lattialle, olisi sen aiheuttama heläys kuulunut, niin hiljaa me seisoimme.
Hanna avasi lippaanssa.
– Minulla on teille sinivalkoiset ruusukkeet sen merkiksi. Olkaa hyvät ja tulkaa järjestyksessä ottamaan omanne! Kiinnittäkää se rintaan sydämen kohdalle!” (Valtonen 1973, s. 109-110)
Hilja Valtonen säästi tuona päivänä saamansa sinivalkean nauhan yli viisikymmentä vuotta.
Hilja Valtonen (1897-1988) sai kimmokkeen muistelmien kirjoittamiseen tyttärentyttäriltään. Valtosen suosituimpia romaaneja olivat mm. Vaimoke ja Nuoren opettajattaren varaventtiili.
