Ullis R. Urgent

Taiteen tajuamisesta

Taiteilijat Eija Petterberg-Putkinen Liperistä ja Ritva-Liisa Virtanen Savonrannalta tutkivat Dies irae-kirjaa.

Taidetta tavallisille ihmisille

Savonrannan Piippuhallissa järjestettiin kesällä Voi että! –näyttelyVihan päivä – Dies irae oli Piippuhallin kesänäyttelyn vaikuttavimpia teoksia.Taitelija Arja Valkonen-Goldblatt on värittänyt mustalla tussilla – näyttäisi olevan vanhan tilikirjan – rivi riviltä.
”Dies Irae! dies illa, Solvet saeclum in favilla, Teste David cum Sibylla!” eli: 
”Vihan päivä, tuomion päivä, polttaa kerran maailman tuhkaksi: niin ennustavat Daavid ja Sibylla”.

Teokseen liittyy myös pöytä ja sydämen muotoinen kivi.

Dies irae-teksti oli ollut taiteilija Arja Valkonen-Goldblattin työhuoneen seinällä kauan ja lopulta se sai muodokseen vanhan kirjan, jonka sivuja hän päivä päivältä väritti kuullessaan vihauutisia. Ja uutisia riitti.
Mozartin Requiemin  osa Dies irae, dies illa on uhkaava ja valtava: https://www.youtube.com/watch?v=DFq-HHA0k2E  Biisin soittavat tässä  English Barocq Soloists ja Monteverdi-kuoro Sir John Eliot Gardinerin johdolla.

Kirjan viimeinen sivu on kultainen!

Teos vaikuttaa ja herättää kysymyksiä: Miksi kirja on väritetty mustaksi? Onko taiteilijalla ollut noin paha olo? Onko pahoja päiviä ollut noin monta? Ja vapauttava yllätys avautuu viimeisellä kultaisella sivulla. Vanha virsi sanoo: ”… valoa vaikk´en näekään, sen tiedän loistavan”. Taideteoksen ajatukset ovat kirjassa, eivät kankaalla tai digitaalisella alustalla, ne ovat painavia.

Niina Mantsisen Graffiti-ryijyt ovat huippusuosittuja. Tässä BEA. Hinta 5.600 euroa. Ryijyn edessä Reetta Groth-Soinisen Lähetään-veistos, joka on veistetty hopeapajusta ja maalattu lateksilla.

Ryijy taidemuotona ja uudessa tarkoituksessa on hieno. Siitä saa vaikka mitä. Milloin graffitien tekstityyppi monipuolistuu?

Niina Mantsisen pikkuryijy SPOCK on nostettu Piippuhallin katonrajaan.

 

Olimme Savonrannalla heinäkuun lopulla, kun presidentti Putin kävi Olavinlinnassa. Tämä työ voisi olla pilapiirros nyky-Venäjältä: Riikka Mattisen serigrafia Mun mummoni muni mun mammani.

Venäjän nykytilannetta kommentoidaan Suomen taiteessa aika harvoin. Muistan taannoisesta, ehkä vuodelta 2012 –  Korjaamon näyttelystä maalauksen, jossa Medvedev käärii Putinin tukkaa papiljoteille ja molemmilla on naisten alusvaatteet.  Tässä Riikka Mattisen työssä on minusta naispoliittinen ulottuvuus: Jos maatuskat silvotaan, kaikki hajoaa.
Suomessa samanlaisen naispoliittisen kannanoton saisi juustohöylällä. Kuulin eilen, kuinka KIKY on vienyt päiväkodin keittäjältä lomarahat. Keittäjä tekee yksin joka päivä ruoan 80:lle lapselle. Tiskaa ja kattaa ja leikkaa ja valmistaa ja lämmittää ja huomioi ruoka-aineallergiat jne. Kuvitelkaa itse. Nyt hän on niin uupunut ja kipeä, ettei jaksa mitään.

Pieneenkin taidenäyttelyyn pitää varata aikaa: Johanna Väisäsen Elytra -videoteos oli vaikuttava ja kaunis.

Elytra -teoksessa maisema elää vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen mukaan, mutta ei ”timeläpsäten” videota nopeasti kelaamalla, vaan käsin tehtynä. Videoteos on työläs taidemuoto. Sain kuulla, että taiteilija on istunut satoja tunteja tietokoneensa äärellä koodailemassa ja täsmäilemässä.  Googlasin nimen, elytra on peitinsiipi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Peitinsiipi

Tuija Suutarin akvarelli Zuma. Tälle väriloistolle olisi suonut komeat kehykset ja fanfaarit. Nyt se näyttää vähän julisteelta.

Meillä on kotona herrani kanssa kiistaa  kehyksistä ja rajauksista. Toinen meistä tykkää että kokonaisuus ratkaisee ja toinen ajattelee että olennainen pitää tuoda esille. Ja välillä unohdamme mistä oikein argumentoidaan. Siksi kehykset nojaavat kirjahyllyyn ja kuva on tötteröllä.

Sammallinna. Castle made of moss.

Hieno luontokuva, kuten alla oleva Metsänpohjakin. Näitä jaksaa katsella.

Marja Putus: Metsänpohja I ja II. Marja Putus 2016.

 

Julisteen suunnitteli Ritva-Liisa Virtanen.

 

Ritva-Liisa Virtanen on myös mehiläishoitaja. Ja hän on ROCK.

Voi että! -näyttelyn taiteellinen johtaja ja kuraattori, vahtimestari, opas ja työmehiläinen on ollut savonrantalainen kuvataiteilija Ritva-Liisa Virtanen. Ritva-Liisa on järjestänyt Piippuhalliin näyttelyn jo neljänätoista kesänä, mutta tämä 2017 oli ensimmäinen kesä, kun hänelle maksettiin työstään palkkiota; työttömyystyökorvausta, sillä ehdolla ettei hän palaa taiteen pariin vaan etsii itselleen tuottavampaa työtä.

Taiteilijan työn tajuamisesta

Minä en tajua, miksi taiteilijoiden pitää elää nälkäpalkalla ja että taiteilijoita, kuten kaikkia freelancereita, kohdellaan työmarkkinoilla kuten yrittäjiä. Jos he eivät uskalla hypätä yrittäjiksi ja maksaa omaa sosiaaliturvaansa ja kestää ainaista epävarmuutta, heitä kohdellaan kuten palkansaajia.  Me tarvitsemme uuden työlainsäädännön, jossa niille ihmisille, joilla on siihen halua, annetaan mahdollisuus hankkia oma toimeentulonsa ilman, että he tipahtavat yhteiskunnan ulkopuolelle.
Minä en tajua mitään taiteilijoiden työstä, ja se tässä onkin mukavaa. Voin ainoastaan antaa mennä ja pääsen mukaan universaaleille aaltopituuksille, jossa ei tarvitse tajuta mitään, riittää että ymmärtää jotain. Ja saa apua tähän olemisen alakuloon:

Että siinä. Durerin kuparikaiverrus Melancholia I vuodelta1514.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*