Ullis R. Urgent

Richard Helsingissä

Finlandia-talo lumisateessa

Hotelli Scandic Park, Helsinki, Mannerheimintie.  De Luxe -huone

Richard astuu suihkusta, ottaa pyyhkeen, avaa höyryävänä kyplyhuoneen oven ja katsoo itseään hotellihuoneen peilistä. Vuodet, yli viisikymmentä, eivät vielä paljon näy hänen vartalossaan. Kaulassa on joitain juonteita, mutta rinta on vielä kohtalaisen leveä, hartiat raskaat ja pyöreät säännöllisen urheilun ansiosta. Vatsaa on vain vähän ja jalkovälissä toimii edelleen. Hän huokaisee, jatkaa kuivaamista ja ajattelee. Hän muistaa muita hotellihuoneita, muina aikoina. Ja niitä muutamia onnellisia kohtaamisia, jotka hän on pitkän avioliittonsa aikana kokenut noissa huoneissa viehättävän naisen kanssa. Hän muistaa myös vaimonsa Maryn.

Helsinki-kampanjaesite 2000-luvun alusta.

Richard on osallistunut alansa kongressiin Helsingissä. On marraskuun viimeinen iltapäivä, perjantai. Hän astuu ulos hotellista Mannerheimintielle. Katu on ruuhkainen, täynnä busseja, autoja ja raitiovaunuja.  Ilma on tuulinen ja Richard on kiitollinen, että hänen vaimonsa pakotti hänet valitsemaan kunnolliset kengät. Ilta alkaa pimetä nopeasti.
Niin, hänen vaimonsa Mary, joka jo pian saapuu tänne Helsinkiin. Hän vilkaisee kelloaan ja havaitsee, aikaeron huomioon ottaen, että Mary on varmaankin jo taksissa matkalla lentokentälle, hän ei ole koskaan myöhässä.  Richard suuntaa askeleensa kohti keskustaa. – Tässä on vielä muutama tunti omaa aikaa, hän ajattelee.

Nina Canell: Lyhyitä tavuja, ohuita vokaaleja. Sähkö- ja tiedonsiirtokaapelit,teräs,puu. 2014. Kiasma Nykytaiteen museo, Helsinki.

Maryn mustasukkaisuus oli vain pahentunut viime aikoina. Richardin on pitänyt viime vuosina alkaa soittaa Marylle pari kertaa päivässä, oli hän missä päin maailmaa tahansa. Richard tiesi, että vaimo penkoi hänen taskujaan ja papereitaan – ja aivan turhaan. Salaisia kohtaamisia ei ollut sattunut enää vuosikausiin. Richard tunsi itsensä neuvottomaksi, koska vaimon käyttäytyminen ei ollut enää terveen ihmisen tapa tuntea mustasukkaisuutta. Joskus hän ajatteli, että tuo tuskainen kuvittelu varmaankin tuotti Marylle jotain perverssiä mielihyvää, ei sitä muuten voinut selittää. Hän oli kiitollinen saadessaan olla nyt edes hetken aikaa yksin ennen vaimon saapumista. Tämä Helsinki oli ihan yhtä hyvä paikka rauhoittumiseen kuin mikä muu paikka hyvänsä.

Idän ja lännen välissä, pohjoisessa

Richard ajatteli perehtyä muutaman vapaan tunnin ajan tämän hänelle uuden maan pääkaupunkiin. Hän oli kyllä kuullut jonkin verran Suomesta, sen omintakeisesta kulttuurista. Oma kieli ja kulttuuri kahden valtakulttuurin välissä. Ja Suomihan oli talousihme. Ja joka puolella saunoja – satamassa paraatipaikalla Presidentinlinnan edessä  puinen sauna- ja allasrakennelma kaikkien käyttöön.
– Mutta toisaalta kansallisvaltiokin on aika uusi ilmiö, Saksakin luotiin pienistä palasista jatkuvilla sodilla, hän ajatteli itsekseen.  Metsästys ja kalastus, niistä täällä on saatu elantoa tuhansien vuosien ajan hankien keskellä.

Richard käveli eripuolilla keskustaa sinne tänne ja näki sitten edessään kohoavan Kansallismuseon tornin ja päätti piipahtaa sisään.

Enkeli keskiajalta. Hollolan kirkosta. Lähde: Kansallismuseo. finna.fi

Kristinuskon tulo Suomeen – tässä hallissa oli esillä liikuttavia puisia pyhäinkuvia, jotka vielä luonnonuskonnon mukaan ajattelevat ihmisaivot olivat suunnitelleet. Kuvissa näkyi tuon ajan ihmisten maailmankuvan kapeus ja toisaalta syvä ymmärrys elämästä ja luonnosta. Kuolemasta ja elämästä.  – Tarina on totuutta tehokkaampi, hän ajatteli.

Kustaa II Adolf. Lähde Kansallismuseo. finna.fi

Richard eteni hallista toiseen. Museon opasteet olivat selkeät ja hän huomasi että tuota kummallista suomea, on vaalittu 1500-luvulta asti.Ruotsin kuninkaat olivat pitäneet itäistä maakuntaansa aina suojanaan venäläistä vastaan ja turvanneet Suomen alueella venäläisten pääsyn Tukholmaan. Kuninkaat ovat säännelleet kauppaa ja ankarasti verottaneet suomalaisia, ottaneet sotaväkeä ja ulosmitanneet vuodentuloa. Mutta Ruotsi heikkeni ja 1800-luvun alussa venäläiset ottivat Suomen itselleen. Fiksu keisari Aleksanteri teki Suomesta suuriruhtinaskunnan, pitääkseen suomalaiset hiljaisina ja etteivät he liittoutuisi uudestaan Ruotsin herrojen kanssa. Venäjän hallitsijat olivat olleet viisaita tässä asiassa silloin.  Ja Suomelle aika oli suotuisaa kasvua, Venäjän maaorjuus ja kaikkea kehitystä vastustavat rakenteet eivät vaikuttaneet Suomessa, maa kävi kauppaa ja alkoi vaurastua varsinkin 1860-luvun nälkävuosien jälkeen. Richard katseli keisarin valtaistuinta ja Romanovien muotokuvia seinillä. Sitten hän asteli ulos museosta.

Aleksanteri I:n valtaistuin Porvoon maapäiviä varten. Istuimia oli alunperin mukana Suomessa kolme kappaletta.

Venäjän imeriumin kaaduttua suomalaiset ovat perustaneet tasavallan ja se näkyy kaikessa, jyhkeää graniittia tai puuta.  – Tässä arkkitehtuurissa on paljon omaperäistä, hän ajatteli. – Siinä on voimaa, mutta ei mahtipontisuutta. – Jotain primitiivistä, mutta myös jotain hyvin pitkälle vietyä ajatusta. Jotain melankolista, joka ei välttämättä aukea ihan hetkessä.  Pohjoinen luonto tuntui olevan läsnä kaikkialla.

Finlandia-talo. Alkuperäinen maalaus Perho Liiketalousopiston neukkarissa.

Tullessaan ulos Kansallismuseosta, hän katseli Finlandia-taloa aivan uusin silmin. Hän oli juuri istunut talossa kongressissa muutaman päivän ajan. Talo oli Aaltoa, johon hän oli tutustunut jo aikaisemmin. Richard kiersi talon toiselle puolelle. Oliko Aalto ajatellut pohjoisia tuntureita suunnitellessaan tätä taloa? Miksi marmori?

Hän jatkoi kävelyään kohti Kiasmaa. – Selvästi erilainen ajattelumalli! hän tuumi huvittuneena. – Suomalaiset ovat pyytäneet amerikkalaisarkkitehdin vuoropuheluun ja Steven Holl on suunnitellut heille tämän kummallisen Kiasman! Ja museon edessä marsalkka Mannerheim ratsastaa karvahattu päässään menneisyydestä moderniin, hän ajatteli hilpeänä.

Maisemia ja mielen maisemia

Tuuli oli tyyntynyt ja kaupungin liikenne alkoi laantua. Ihmiset palailivat koteihin perjantai-illan puuhiinsa. Ilma oli kuulas ja kostea ja läntisen taivaan väri muuttui keltaiseksi, vaikka aurinko oli jo laskenut. – Erikoinen ilmiö, hän ajatteli ja päätti kävellä Rautatieasemalle päin.  Eteläsatamasta alukset tekivät lähtöä Tukholmaan.
Helsinki oli Venäjän läntinen rautatieasema aikoinaan! ajatteli Richard. – Täältä voisi nyt aloittaa sen maailman pisimmän junamatkan, läpi koko pohjoisen havumetsävyöhykkeen, Tyynellemerelle saakka. Onkohan venäläisissä vaunuissa nykyään palveluja? hän pohti. Lähtisiköhän Mary tällaiselle matkalle…

Hän kaivoi taskustaan esiin keskustan kartan ja suuntasi Hakaniemeä kohti. Kaisaniemen puiston ruoho oli jo hiukan jäässä. – Siis pakkanen tekee ilman keltaiseksi, hän ajatteli. Hän katseli rannalla ylös nostettuja veneitä ja ylitti kivisen sillan. Hakaniemen torilla ei ollut juuri ketään, ympyrän mallisen talon viinakaupan edessä notkui nuorisoa ja pultsareita, jotka soittivat suutaan toisilleen. Poliisin autopartio ohitti ryhmän hitaasti. Richard kulki juuri suuren teatterirakennuksen ohi, kun hänen puhelimensa soi. – Mary – kukas muukaan. Hän vastasi ja kuuli vaimonsa tutun äänen. Mary oli lentoasemalla lähdössä kohti Helsinkiä ja kertoi koneen olevan aikataulussa ja laskeutuvan Helsinkiin noin kolmen tunnin kuluttua. Hän vaistosi, kuinka Mary tarkkaan kuulosteli, oliko Richardilla seuraa.
Richard lupasi olla hänta lentoasemalla vastassa ja kertoi, että hän oli varannut liput konserttiin lauantai-illaksi. Tieto tyydytti Marya. Richard kertoi, että ilma Helsingissä oli kylmä, mutta lunta ei juurikaan ollut ja kiitti, että Mary oli suositellut hänelle kunnollisia kenkiä matkalle. Mary ilmoitti varustautuneensa turkilla ja kunnon saappailla. Richrad sanoi että varustus oli varmasti asianmukainen kuten aina. Hän lopetti puhelun ja jatkoi matkaansa.

Hänen mielensä oli jotenkin haikea. Johtuiko se tästä kaupungista vaiko siitä, että hän tiedosti, ettei elämä tästä enää paljon muuttuisi ja ettei hän itse ainakaan kyennyt tekemään elämässään enää kovin paljon.
– Järjetöntä, hän ajatteli. Olen viisikymppinen, minulla on puolet elämästä edessäni. Tämän täytyy johtua Marysta, meidän täytyy puhua. – Ehkä nyt täällä, etteivät asiat taas pitkity. Nyt keskustelen hänen kanssaan ja kehotan hakemaan apua. Mary saa lopettaa kyttäämisen, hän päätti. Richardin mieliala kohentui ja hän huomasi edessään lämpimästi loistavat ravintolan valot ja marssi reippaasti sisään.
Hän valitsi pöydän ikkunan vierestä. Baarissa istuskeli kanta-asiakkaita, jotka juttelivat ja naureskelivat. Pari vanhempaa rouvaa oli jo kivassa hiprakassa ja he puhuivat nopeasti ja äänekkäästi tuolla kummallisella suomenkielellä. Richard meni tiskille ja tilasi itselleen oluen. Kapakan isäntä puhui oikein hyvin egnlantia, kuten kaikki helsinkiläiset, joita hän oli tavannut. Se oli varmaan välttämättömyyskin tässä maassa.

Todellisen ja epätodellisen välissä on tilaa

Richard seurasi pimenevää iltaa ja nautti juomaansa. Säätila oli ilmeisesti muuttumassa ja lisää lunta luvassa.
Ovesta astuivat sisään hyvin vanha mies ja keski-ikäinen nainen, joka oli jotenkin tutun näköinen.  He astelivat tottuneesti tiskille, tilasivat olutta ja istuivat tuoppeineen Richardin viereiseen pöytään. Nainen katsahti häneen ja hymyili ystävällisesti. Hänellä oli silmälasit, lyhyt tukka ja aika voimakas leuka. – Ei mikään kaunotar, mutta ihan viehättävä tavallaan, hän ajatteli. Häntä vaivasi, koska ei saanut päähänsä ketä rouva muistutti. Vanha mies ja rouva keskustelivat innokkaasti ja nauroivat yhdessä. Vanhus haki heille tuota pikaa toiset oluet ja Richardia harmitti, ettei ymmärtänyt mitä hauska keskustelu koski.
Vanhus palasi takaisin pöytään je he molemmat nostivat tuoppiaan Richardille ja Richard nosti oman lasinsa.

Rouva kysyi häneltä jotain suomeksi ja Richardin vastatessa englanniksi, että oli vain käymässä Suomessa, rouva tiedusteli oliko hän viihtynyt Helsingissä. Richard kertoi viihtyneensä oikein hyvin kaupungissa sekä myös kongressista, johon oli osallistunut . Hän sanoi jääneensä viikonlopuksi tutustumaan Helsinkiin lähemmin. Hän mainitsi käynnistään Kansallismuseossa ja olevansa kovin vaikuttunut Suomen historiasta.
He alkoivat jutella ja pian he olivat syvällä keskustelussa Suomen ja Euroopan politiikasta, historiasta ja taiteista. Rouva  suositteli Richardille gallerioita, joissa kannattaisi käydä lauantaina, jos oli aikaa. – Ja Ateneumin taidemuso on ehdottomasti kiinnostava. – Siellä ovat kansalliset aarteet, mm. Edefeltiä, Schjefbeckiä,  Akseli Gallen-Kallelaa.
Richard muisti nähneensä joskus, ehkä Victoria & Albertissa Lontoossa, suomalaisia art-nouveau -maalauksia joitakin vuosia sitten. Sieltä hänen mieleensä oli jäänyt kuva mustan joen rannalla makaavasta kuolleesta pojasta ja surevasta äidistä. Muistikuva oli haalea.

– Se on Lemminkäisen äiti, sanoi nainen ja se on Ateneumissa, jos haluat nähdä sen uudelleen.  Vanhus kuunteli kiinnostuneena keskustelua ja sanoi, että taulu on kuvaus kansalliseepos Kalevalan tapahtumista. Richard valitti, ettei ollut tutustunut Kalevalaan, vaikka oli tietenkin kyllä kuullut siitä.
– Minä voin kerrata teille siitä muutamia otteita, jos olette kiinnostunut sanoi vanhus. – Kalevala pitää itseasiassa laulaa, että sen tasot aukeavat. Se on vähän niinkuin muinaista räppiä!
– Kaikin mokomin, sanoi Richard hieman hämmentyneenä. Hän ei tiennyt ennestään, että kirjoja lauletaan tuosta noin vain baarin pöydässä. Mutta tämähän oli mielenkiintoinen uusi kokemus täällä Suomessa.
Vanhus alkoi laulaa rauhallisella äänellä. Hän aloitti maailman synnystä ja sotka-linnusta, joka muni munan alkumeressä uivan jumalattaren polvelle. Vanhus jatkoi säkeestä toiseen ja kuulijat lumoutuivat kertomuksista ja poljennosta. Tarinassa oli paljon tuttua, mutta se avasi hänelle myös uusia maailmoja ja kohtaloita. Hän huomannut ajan kulua.
Aika kuitenkin kului. Ulkona oli jo aivan pimeää kun vanhus lopetteli lauluaan. Richard tunsi sydämensä kevyeksi ja hän kiitti vanhusta merkittävästä  kokemuksesta ja ehdotti, että he ottaisivat nyt oluet tämän kunniaksi. Ja niin hän käveli tiskille ja toi kaikille kolmelle olutta ja oppi samalla, että lasia nostettaessa sanottiin KIPPIS.
Sitten hänen puhelimensa soi – se oli Mary, jonka hän oli kokonaan unohtanut. Hän katsoi avuttomana  seuralaisiaan ja vastasi puhelimeen. Mary oli lentoasemalla ja hänen äänensä vapisi epäluuloista ja raivosta.  Richard sanoi olevansa juuri matkalla ja pyysi häntä odottamaan rauhallisena. Hän pyysi baarimikkoa tilaamaan itselleen taksin ja pani takin päälleen. Hän kiitti vanhusta sydämellisesti laulusta ja ystävällistä rouvaa keskustelusta.
– Anteeksi, olen unohtanut kokonaan esittäytyä, hän sanoi, ojensi kätensä ja esittäytyi.  Vanhus ja rouva esittäytyivät myös ja Richard katsoi heitä molempia ällistyneenä. – Niinpä tietenkin,  hän totesi ja alkoi nauraa, he kaikki nauroivat ja Richard poistui iloisesti kättään heilauttaen. Taksi odotti ulkona ja he ajoivat tuhatta ja sataa lentoasemalle.

Mary seisoi turkissaan laukkuineen keskellä tuloaulan lattiaa ja vaati kunnollista ja luotettavaa selitystä. Sitä hän kuitenkin joutui odottamaan. Richard nauroi ja pyöräytti Marya pari kertaa ympäri, otti vaimonsa matkatavarat ja he tulivat ulos hallista. Samassa alkoi sataa lunta. Suuria hiutaleita tuiskutti tiuhaan mustalta taivaalta. Richard tarttui Marya turkin kauluksista, nauroi ja nauroi ja puhalsi ilmaa hänen kaula-aukostaan sisään ja niskaan ja selkään ja hiuksiin.
– Mitä sinä olet juonut? Mikä sinulle on tullut? Kenen kanssa olet ollut?! Mary huusi mutta Richard vain puhalteli ja jatkoi nauramistaan.
– Miksi olit myöhässä? Kenen kanssa olet ollut, huusi Mary.
– No kuule: satuin sattumalta samaan kapakkaan Suomen presidentin ja taruolento Väinön kanssa, joka lauloi minulle Kalevalan kannesta kanteen – siinä meni aikaa. Hän nauroi edelleen ja he nousivat taksiin.

Kuvat: Ulla-Maija Rouhiainen ja Kari Rouhiainen
Teksti perustuu aikoinaan 2000-luvun alussa laatimaani Helsinki-juttusarjaan, joka oli osa Helsingin Nordic Oddity-matkailukampanjaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitetta ei julkaista.

*